Loma Viitikka -blogi

Tämä blogi kertoo Loma Viitikan sivujen valmistumisesta. Sivuja tekevät A-K Herranen ja M. Virta.

Saimme  Anskun kanssa asiakastyöksi Ville Viitikan mökkiyrityksen nettisivut. Koska olen lähdössä hetkeksi lomille, pääsin tekemään nopeaan tahtiin lay outia.

Katselin netistä mökkiyritysten sivuja ja laadin yhtenä iltana töiden jälkeen kaksi mallikappaletta lay outeista. Lähetin ne Mia Pesoselle kommentoitavaksi ja sainkin paluupostissa monta parannusvihjettä.

Korjasin sivut ja lähetin ne sekä Mialle että Anskulle. Palaan asiaan reilun viikon kuluttua.        t: Mari

Työtunnit: noin 3/Mari

8.10.2007

Nyt kasassa on kaksi Anskun ja kolme Marin, eli yhteensä viisi lay outia. Yksi Marin tekele on karsittu pois, joten lähetämme asiakkaalle ilmeisesti neljä vaihtehtoa. Niiden pohjalta hän voi sitten vaikka suunnitella yhden aivan uuden.

Liitän lay outit tähän sivulle. Mukana kaikki viisi etusivusta tehtyä versiota.

Mari

viiti33.jpg   viiti4.jpg

viiti13.jpg  viiti2.jpg viiti-5.jpg

10.10.2007

Olen tehnyt eilen ja tänään Viitikan sivuihin liittyvää projektisuunnitelmaa. En muistanut lainkaan, että se olisi pitänyt tehdä… Lay outien lähettäminen viivästyi siksi päivällä.

Projektisuunnitelman tekeminen on ollut hieman tylsää… Lisäksi olen väsännyt sitä kiireessä. Tällaisen suunnitelman tekeminen oli minulle ensimmäinen laatuaan, joten en oikein tiennyt, millainen sen pitää olla. Onneksi Tuija on auttanut minua. Samaan aikaan ollaan Anskun kanssa raportoitu tekstareilla viimeisiä käänteitä.

 Ja ..tsadaa….lay outit sekä projektisuunnitelman lähtivät äsken Viitikalle. Varsinainen työ odottaa vielä ja Frontixia opetellaan vasta maanantaina Anskun kanssa.

Mari

Projektisuunitelman tekeminen: noin 2 tuntia/Mari

9.11.2007

Käytiin Marin kanssa koululla tapaamassa Viitikan perhettä, joista nuorimmainen istuu nyt sylissäni. Sovimme tarkemmista yksityiskohdista ja tästä on meillä Maugen kanssa hyvä jatkaa.

Alamme työstämään tältä pohjalta:

viiti2.jpg

Ansku

 Työtunnit: 2-3 / Mari ja Ansku

12.12.2007

Lay out on työstetty lähes leikkauskuntoon. Asiakas valitsi mieleisensä väripohjan ja toinen mökkikuvista vaihdettiin + kuvien reunat häivytettiin.

Ansku piirsi kolme logomallia, joista asiakas valitsi kohon kuvan mustalla reunustetun lammen keralla. Ansku lisää logoon Loma-Viitikka -tekstin.

Leikkaaminen alkaa huomenna…Ansku hoitaa homman kotiin!

Team Mauri & Antero

 variversio-3-pieni-malli.jpg logo-1-pieni.jpg logo-2-pieni.jpg logo-3-pieni.jpg

11.1.2008

Työstimme Jari Sarjan suurella avustuksella Loma Viitikan sivuja viitisen tuntia. Jouduimme leikkaamaan lay outin moneen kertaan, koska olin tehnyt sen liian hankalaksi…

Päivän loputtua valmista koodia oli jo Frontixissa. Seuraavan kerran käymme sivujen kimppuun 1,5 viikon kuluttua, jolloin sivusto on Jarin mukaan valmis!!

mary & ansku

 Työtunnit Mari & Ansku: 5

25.1.2008

Tänään piti Viitikan sivuston valmistua… jota varten olimme jo juhlaa järjestämässä.. mutta eipä nuolaistu kun ei tipahtanut! Sivu toimi hienosti Explorerissa, mutta repesi Firefoxissa. Syytä ei löydetty, vaikka tuijotettiin Jarin kanssa kaksi tuntia sivun koodia. Se kolmas tunti värkättiin logoa ja sen paikkaa. Kokeiltiin logoa muun muassa valkoisena sinisellä pohjalla ja mustanakin… Tulimme siihen tulokseen, että Anskun pitää piirtää logo vielä kerran uusiksi…

Maanantaina sähköpostissa odotti ilouutinen! Jari S oli löytänyt virheen CSS:stä, joten kivinen polkumme perille näyttää taas siloiselta!

Mari

Työtunnit 3 h/nekku

 8.2.2008

Juhuu!  

Kävimme Anskun kanssa tekemässä Viitikan sivustoa. Apunamme oli Teresa, joka näppärästi luovi koodilliset karikot. Homma on niin sanotusti viittä vaille valmis. Ansku käy vielä tiistaina koululla, jonka jälkeen sivut pitäisi olla asiakkaalle esittelyä vailla.

Mary

 Työtunnit:

Ansku/reilut 3 h, Mari/reilut 2 h

28.2.2008

Sivut “luovutettiin” asiakkaalle. sivujen sisällöstä vastaa asiakas.

Case Viitikka is closed. http://www.lomaviitikka.fi

Anskun ja Marin työtunnit 2,5

  • Digg
  • Del.icio.us
  • StumbleUpon
  • Reddit
  • Twitter
  • RSS

5 kommenttia to “Loma Viitikka -blogi”

  1. Tuija says:

    Olisi kiva, jos blogissa näkyisi myös kommentointikierrokset sekä pieni kuva(t) layoutista. Näin koko porukka oppii prosessista. Tietysti on hyvä, että asiakkaalta kysytään saako sivujen työstöprosessi näkyä julkisessa verkossa blogin muodossa.

  2. Mia P says:

    Kääntyisin vaihtoehto kakkoseen, jossa sivussa pienet mökin
    kuvat. Sitä voisi jalostaa…
    Ehdotuksena yläpalkkiin kesäistä maisemaa. Tunnelma pitäisi saada
    jo etusivulla vangittua, ihanaa! vesi, luonto houkuttelee, tuonne haluan.

    Hieman talvinen olo kokonaisuudessaan jäi 2 vaihtoehdosta, liukuväri,
    sinivalkoinen sen suureksi osaksi teki, mutta ei talvisessa kuvassa muuten mitään vikaa ole.
    Talvikuva on hyvä ollakin vaikkapa etusivun grafiikassa, niin asiakkaat näkevät jo
    visuaalisestikin heti, että ympärivuotinen juttu on kyseessä. Olitkin laittanut sen mökin kuvan. Hyvä.

    Yläpalkkiin jos saisit sitä maisemaa, voi olla useasta kuvasta yhdistettyä tai yhdestä kuvasta, häivytystäkin voit kokeilla, niin kuin omilla sivuillasi yläpalkissa ja logo (Loma Viitikka) tulisi yläpalkkiin mukaan.

    Hyvä, että laitoit tekstejä, koska niistä hahmottaa paremmin.

    Isot kirjaimet eivät ole luettavuudeltaan valikossa paras vaihtoehto, muuttaisin pieneksi, eka kirjain isolla.

    Valkoinen on ihan hyvä pohja tekstille ja sininen väri yleensä. katso miten sopii, kun laitat sinne yläpalkkiin sitä maisemaa, mutta en usko että ongelmaa, koska vesi, taivas on maisemakuvassa sinistä.

    niin jäi laittamatta se, että isoa kirjainta käytetään yleensä huutamisessa
    ja se on tosiaan luettavuudeltaan vaikeampilukuista kuin pienet kirjaimet
    (riippuu tietysti fontistakin)

    Vaihdatko nuo etusivun tekstit pieneksi?

    Keskitettyä tekstiä voi käyttää kohtuudella, useinhan sitä käytetään tekstissä joka on käyttäjälle arvokasta, runoissa yms., mutta esim. pitkissä
    tekstipätkissä ei kannata käyttää.

  3. Mia P says:

    useinhan tällaisissa lomasivustoissa on etusivulla myös joitain
    yhteystietoja, Käyttäjät saattavat vain tulla sivustolla etsimään
    yhteystietoja ja ne kun näkyvät heti, niin päivä on pelastettu

    Palaute 1. version korjausten jälkeen
    Olithan sinä saanut molempiin leiskoihin elävyyttä ja luontoa, joka tuo sitä
    houkuttavuutta, vaikka ei kesämaisema olekaan, niin vesi ja luonto tuo
    jotenkin sitä “kesäistä” lämpöä :)

    Tätä jäin jotenkin tuijottamaan:
    Viitikka layout toinen palkki:

    Joo, melko samaa mieltä olen kanssasi tuosta yksinkertaisuudesta, ja tärkeää
    onkin se, mihin käyttäjä katseensa luo mennessään sivustolla. Jos asiaa,
    elementtejä on liikaa, sekään ei ole hyvä, katse vaeltelee. (tämä on yksi
    sivustojen käytettävyyssääntökin)

    1) Mietin, että kuinka voisi pikkusen rauhoittaa tuota leiskaa.
    Tuohon tekstiosaan he saavat itse päivittää kuviaan ja tekstejään
    tulevaisuudessa, siihen voisi melkein laittaa tuon rantaluontokuvan
    normaalina kuvana tekstien viereen, niin näkevät asiakkaat, että hyvä ranta
    on luvassa.

    2) Taustaväri tulee jotenkin vahvasti esiin, vähän liian vahvasti, se on
    niin voimakas. Otitko jostain kuvasta tuon värin? (Oliko sininen huono?)
    Vähän vaalentaisin.

    3a)Mä kattelin tota Loma Viitikka sanaa myös ilman varjoa, mustana ja se oli
    jotenkin rauhallisempi -> makuasia (Varjotkin voi viedä joskus pois
    sellaista selkeyttä leiskasta, jos niitä käyttää paljon)

    3b)Poistin yhteystiedot tuolta kuvien välistä. Sekin rauhoitti graffaa. Jos
    vaihdetaankin ne etusivulle tekstiin, niin on helppo asiakkaan päivittää niitä
    frontixilla.

  4. Tuija says:

    Projektisuunnitalma vaikuttaa varsin hyvälle. Frontix-sopimus meidän puolelta tulee tehdä myös. Mervi Rossi hoitaa niitä. Laitoin hänelle viestiä asiasta.

    Projektisuunnitelmapohja on tekstinkäsittelyllisesti huonosti aseteltu. Ammattilaisen tulee osata tehdä asiakirjoista siistejä, joten tuossa voisi hieman katsoa myös sitä. Asiakkaan kanssa voi käydä neuvotteluja fotariversioden avulla, mutta suunnitelmassa on hyvä olla mukana pienennetyt kuvat. Koodauksessa käytetään myös CSS:ää, joten se on hyvä mainita. Mukana on myös XSL ja XML.

    Enterixistä löytyy opintojaksot, jotka tekniikan osalta liittyvät Frontixiin. Ensimmäisessä on tietoa tekniikasta ja toisessa pientä ohjetta Frontixissa tekemiselle.

    http://nexuskurssix.internetix.fi/fi/orgs/oomky/groups/web2_xml_xsl
    http://nexuskurssix.internetix.fi/fi/orgs/oomky/groups/web3_nexus_frontix

  5. Tuija says:

    Teresan käyttämät tunnit
    - 2 tuntia

Jätä kommentti