
Game Maker
Game Maker on Mark Overmarsin kehittämä ohjelma. Alun perin Overmarsin tarkoitus oli kehittää yksinkertainen 2D animaatio-ohjelma. Ensimmäisen version ohjelmasta Overmars julkaisi vuonna 1999, mutta se versio ei ollut kummoinen. Vuonna 2001 ohjelmasta ilmestyi versio 3 ja nyt mukana oli DirectX ja pian ilmestyivät versiot 3.1., 3.2. ja 3.3. Sitten Overmars päätti vielä aloittaa koko ohjelmointityön alusta ja kesäkuussa 2001 ilmestyi versio 4.0. Tällöin ohjelman ikoniksi muodostui punainen pallo. Sillä symboloitiin, ettei versio 4 ole yhteensopiva aiempien versioiden kanssa.
Vuonna 2002 ilmestyi versio 4.1, joka oli aiempiin versioihin verrattuna huomattavasti stabiilimpi. Vuonna 2003 Game Maker sai oman www-sivustonsa ja samana vuonna ilmestyivät versiot 5.0., 5.1. ja 5.2. Yksinkertainen 3d-grafiikka astui kuvaan versiossa 6.0 vuonna 2005. Nyt myös ääneen laatuun oli panostettu. Vuonna 2006 Overmars ja Jacob Habgood julkaisivat kirjan "The Game Maker's Apprentice: Game Development for Beginners". Vuonna 2007 julkaistiin versio 7.0. Nyt oli mukana mm tuki PNG-kuville.
Game Makerista on kaksi eri versiota, Lite-versio ja Pro-versio. Lite-versiota voi käyttää ilmaiseksi, mutta sillä on rajoitettu määrä funktioita ja se myös näyttää ponnahdusikkunoita. Voit kuitenkin vapaasti jaella pelejä joita olet sillä luonut ja voit jopa myydä niitä vapaasti. Game Makerin rekisteröinti maksaa 15 euroa. Rekisteröidyllä versiolla on mahdollista tehdä mm. 3D-pelejä.