Reksiblogi 28.09.2010
Syömishäiriöistä opiskelua
Opistolla on menossa Nälkä ja Jano – ilmiö. Opinnot antavat mahdollisuuden tutkia ilmiötä monenlaisesta tulokulmasta. Ruoka on siitä otollinen ilmiö, että sitä ilman ei kovin kauaa kukaan selviä. Laatukin kiinnostaa ja herättää intohimoja. Rasvasotaa käydään taas, kuten aamullinen Hesari meitä valisti. Syömishäiriöihinkin on ilmiön mahdollisuus pureutua. Globaalit ongelmat niin veden puutteen, saastumisen kuin ruoan laadun ja määrän kohdalla tulevat avattua. Mämmiäkin syödään.
Itse ilmiöopiskelu on yritys ratkaista sitä syömishäiriöistä opiskelua, missä kurssisisältöjä ahmitaan koeviikolla ähkyyn saakka, oksennetaan koepaperi täyteen ja unohdetaan koko juttu sen jälkeen. Professori Kirsti Lonka puhuu bulimiaopiskelusta ja juuri sitähän tuo juuri kuvaa.
Ilmiöissä merkitykset, oma mielenkiinto ja innostus asiaan tulisi olla se juttu millä voisi bulimiaopiskelusta päästä. Syntyy mielekäs suhde opittaviin asioihin. On mahdollisuus ja aikaa sulatella asioita rauhassa, saada tiedon osaset ravitsemaan kokonaista mieltä ja maailmankuvaa. Ehkäpä ne ”syömishäiriöiset alisuoriutujat”, rusinoita pullasta närppivät ja vähimmillä mahdollisilla vaatimuksilla kursseja suorittavat uskaltautuisivat innostumaan enemmän. Tai tajuamaan senkin, että kaikki opiskelu ei aina ole kivaa. Välillä pitää ottaa sitä kalanmaksaöljyä tai muuta ravinnelisää, tehdä harjoitteita, jotka eivät aina tunnu niin innostavilta.
Meillä on nettiopinnoissa viime aikoina puhuttu kolmesta kattauksesta. Ilmiöihin on liitetty kokkikurssi-metafora. Kokataan yhdessä ja tehdään ilmiöopinnoista sellaisia, mitä kulloinkin ryhmä tarvitsee. Keitokseen voi tulla erilaisia sisältöjä. Syntyy aidosti yksilöllistä ja yhteisöllistä. Kati tänään huomasi, että vaara voi piillä siinäkin, jos kukin vain omassa pienessä keittokomerossaan kokkaa eikä tehdäkään aidosti yhdessä ja yhteisessä keittiössä. Sellaistakin vaihtoehtoa tarvitaan.
Paljon on meillä pohdittavaa, mutta innostavalla tiellä ollaan. Nälkä ja jano-ilmiöstä saamme senkin kokemuksen, miten lähiopiskelijat ja erityisesti kympit oppivat erilaisen tavan oppia. Opettajat ovat kokkauskurssin osallistujia siinä kuin muutkin. Ohjaaja ei saisi olla sokkokokki, joka ei katsele muuta kuin lopputulosta. Rohkeutta uudenlaisten makujen maisteluun -sitä tarvitaan ohjaajilta ja opettajilta myös. Henna Virkkunen toteaa uudessa Reksilehdessä, että opettajuus on muuttunut tiedon jakamisesta oppijan ohjaajaksi. Opettajan työ muuttuu samalla kun opiskelijoidenkin työ muuttuu. Tuossa lehdessä oli monta ansiokasta artikkelia tulevaisuuden koulusta.
Opiston pedagogiset koulutusohjelmat ovat tarjolla niin vapaan sivistystyön kuin ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstölle. Lusikka kouraan ja maistelemaan!
First I would like to thank all you guys, who have given comments and feedback to me about this blog. It makes me humble when knowing that there are people who really read this. I learn a lot from you – hope this dialoque will continue! 
Olen tas aivan aivan innoissani siitä meidän talon virtuaalisesta kahvipöydästä eli Yammerista, Se on aivan ihmeellistä, miten hyvin nuo pienet ja nopeasti kirjoitetut pikkuviestit ovat löytäneet paikkansa ja tarpeellisuutensa moninaisessa muussa viestinnässä. Nuo viestit eivät ole niin töksöjä tai toisaalta niin asiallisia kuin sähköpostiviestit. Eivät ne myöskään ole profiilinpäivitystä Facebookin tapaan. Ne tuntuvat olevan viestejä ihmiseltä ihmiselle, työssä ja työhön liittyvässä pohdinnassa; siitä mitä omassa päässä liikkuu. ne ovat melkeinpä parhaimmillaan silloin kun ihminen on itse on jotakin omaa tehdessään havahtunut johonkin juttuun, näkökulmaan tai näkemäänsä asiaan. Kun joku toinen tarttuu ja jatkaa. Erilaisia näkökulmia, erimielisiäkin, mutta siten, että ei olla asetuttu asemiin, jumituttu ennakkokäsityksiin tai poteroihin. Sellainen on oikeasti rakentavaa. Ja hauskaa. Sellainen tekee meille hyvää. 
Tuoreet kommentit