Reksiblogi 26.1.2011
Viime viikolla opiston aamupöydässä kuuntelin sivukorvalla, kun henkilökunnan vapaamuotoisesti organisoituva sählyjoukkue keskusteli edellisillan pelistä. Korvaan jäi hauskasti kaikumaan toteamus, että ajoittain oli jopa havaittavissa pelinomaisia tilanteita.
Yhteispelissä ja yhteistoiminnassa taitaa olla aika tavallista, että joskus pääsee tavanomaisen räpiköinnin ja sähläämisen ohitse oikean pelin tasolle. Aina välillä yhteistyö sujuu ja silloin se aina palkitsee, vie mukanaan jonnekin flow-tilaan ja onnistumisiin. Pelikentällä tuolloin syntyy maaleja, osuu ja uppoaa.
Arki on kuitenkin usein sitä tavanomaista räpiköintiä, uuvuttavaa ja tahmaista. Siksipä ne pelinomaiset tilanteet ovatkin niin toivottuja ja harvinaislaatuisia. Useinkaan ei tarvita paljoa, kun asiat alkavatkin loksahdella kohdalleen.
Eilinen päivä oli muutamilta osin pelinomaista yhteispeliä, yksi hyvä ja tarpeellinen Connect Pro-kokous voi pelastaa koko päivän. Kun siihen sitten vielä lisää tiiviin yhteisen työrupeaman taitavan kollegan kanssa ja muutaman asioita eteenpäin vievän neuvottelun, on aika tyydyttävä olo kotiin tullessa. Juostu koko päivä, mutta pelinomaisia tilanteita ylläpitäen ja edistäen.
Tänään pelinomaiset tilanteet olivat harvemmassa; enimmäkseen koin kahlaavani yksin lyijykengissä. Iltapäivän viimeinen kokous oli onneksi jo mieltä nostattava. Opistolle tuli hyvää palautetta ja sitähän on aina mukava saada.
Tuo pelikuvaus toi jotenkin mieleen opistosta 80-luvulla YLE:n tekemän dokumentin jonka nimi oli Unenomaisia kuvia. Opiston silloinen tiedotus-ja viestintälinja oli dokumentin takana. Se lähti liikkeelle armeijamaiselta kansanopistokampukselta, missä keittoa lusikoitiin ankean ruokalan liinattomissa pöydissä armeijapuvut yllä lusikoiden kilistessä samassa tahdissa. Sen kuvan jälkeen alettiinkin kuvata opiston normaalielämää, tavallista opistoarkea, missä opiskelijat kertoivat, että opisto on oikein mukava opiskelupaikka. Silloisella TV-linjalla oli useita nykyisin varsin nimekkäitä tiedottajia ja toimittajia. Jonni Aromaa lauloi tuossa dokumentissa opiston puutalon yläkerran ikkunasta ja Olga K. näytti tomeralta kenttäpuvussa.
Unenomaisia kuvia tuon dokumentin tuomat muistot ovat siinäkin mielessä, että nuo 80-luvun opiston toimintatavat ja oppimisympäristöt voi vielä palauttaa mieleen. Vaadittiin heittäytymistä ja kekseliäisyyttä opetusvälineiden monipuolistamiseen ja pedagogisiin kokeiluihin. Mutta sitäpä meillä oli, vaikka välineitä ei niinkään. Camera obscura tehtiin pahvilaatikosta, kirjoituskoneet raksahtelivat tv-linjalaisten luokassa, tietokoneista ei ollut puhettakaan. Kansainvälinen linja teki ensimmäisiä opintomatkaprojektejaan. Maailmanjako-pelistä olisi tänäänkin pelipedagogiikkaan paljon opittavaa. Amerikanvahvistus Fred Brooker, joka tuolloin kehitteli kansainvälistä pelipedagogiikkaa laittoi eilen Facebookin kautta viestiä Uudesta Seelannista. Hän onnitteli tytärtämme, jonka häitä vietimme viikonloppuna. Unenomaiset kuvat kirkastuvat välillä todellisiksi.
Opisto on eri kuin silloin, mutta ilman noita vaiheita ei oltaisi siinä missä olemme nyt.
Olenkohan tulossa vanhaksi;-)
Vuoden toiseksi viimeisen päivän aamuna Hesarin vieraskynäartikkeli oli mannaa. Tuttu kaveri, Suomen Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius esittelee kirjoituksessaan tuloksiaan Oikeusministeriön tilaamaan selvitykseen verkkovaikuttamisen edistämisestä.
Nytin joulunumerossa kyseltiin, onko blogien maailma oikeasti naisten? Ilkka Mattila tuumaili, että tyypilliset bloggaajat ja blogien seuraajat näyttävät julkisuudessa naisilta. Tytöt ja nuoremmat naiset tekevät ja lukevat muotiblogeja, ja aikanaan, perheen perustettuaan he siirtyvät odotusblogeihin, vauvablogeihin ja kotiäitiblogeihin. Tätä mielikuvaa vahvistaa mm. Mila’s Daydreams -blogillaan kansainväliseen suosioon noussut Adele Enersen.
Tuoreet kommentit