Archive for » November, 2011 «

28
Nov

Reksiblogi 25.11.2011

Näiden pimeiden päivien yksi valopilkku on ollut Chisun ” Kun valaistun”-levy.  Minulle on tullut tavaksi kuunnella Chisun biisejä aamuisin häärätessäni aamutoimissa ja valmistautuessani alkavaan työpäivään. Levyn kappaleet on tunnematka erilaisiin maailmoihin ja tunteisiin herkästä rajuun, kauniista hurjaan, hauraasta kovaan. Upeaa ja nahan alle menevää! Iloiseksi minut tekee joka kerta ”kriisit”-kappale. On nuori ihminen tarkkaillut huumorin valo silmissä meidän kaikkien kohtaamia ikäkriisejä. Tai niitä, joita vielä kohtaamme.

 

Ne biisin loppupään kriisit puhuttelevat sattuneesta syystä eniten ja se, että kuolemaa kohti mennään joka ikinen, sydän maksa kaikki pettää ja pää tietää sen…

 

Muistui mieleen aikuiskasvatuksen opinnoista elämänkaaripsykologia ja Erik Eriksonin opit . Kahdeksan elämänaikaista kriisiä tulisi ”hoitaa kotiin”, jotta vanhuus olisi tasapainoinen ja onnellinen eli ”The life Cycle Completed” kuten Erikson sanoo.

 

Toisin kuin Chisun kriisit, Eriksonin kriisit alkavat jo vauvaiässä. Vastapareina  ensimmäisessä kriisissä on luottamus/epäluottamus. Pienen ihmisen peruskysymys on, voiko hän luottaa niihin ihmisiin, jotka hoitavat. Jos tämä kriisin ratkaisu onnistuu, luottamus syntyy ja vahvistuu toivoksi. Seuraava, 1-3 vuotiaan lapsen kriisi on tahdon kriisi. Vastavoimina ovat itsenäisyys – häpeä/epäily. Lapsen tarve tutustua ympäristöön saa aikaan kokemuksia, joiden kautta lapsi joko löytää itsevarmuuden tai hänestä tulee pelokas ja arka.

 

Ikäkausina 25-64 luovuus versus pysähtyneisyys on ihmisen kriisien vastinpareina. Osuvia oivalluksia on Chisun biisissä juuri näihin kriiseihin. Vai mitä sanotte kolmenkympin kriisistä: ”kolmenkympin kriisin tunnistaa siitä, ettei maastoauto Fredal yksinään riitä. Etsii stressipäissään itselleen nyt puolison, kun pelkää että hedelmällisyys jo ohi on”.

 

Taistelujen dikotonia on kussakin elämänvaiheiden kriisissä läsnä. Jokaisella on mahdollisuus hyvään kriisin selätykseen tai sellaiseen, jonka päätteeksi ihminen käpertyy ja muuttuu katkeraksi ja omissa silmissään arvottomaksi. Hyvin käsitellty kriisi tekee vahvaksi, tasapainoiseksi ja onnellisemmaksi. Eikä aikaisempi epäonninen kriisin käsittely ole este positiiviseen seuraavaan. Mutta mitä enemmän pettymyksiä, sitä vaikeampaa on uskoa uusiin mahdollisuuksiin.

 

Tämä työviikko on minulle ollut niin sisäpoliittisissa kuin ulkopoliittisissa kriiseissä pyristelyä. Ulkopolitiikkaan ovat liittyneet vapaan sivistystyön valtionosuusleikkaukset ja ylläpitämisluvan junnaaminen viranomaisissa. Ja monta muuta. Yksi viikolla ilmaantunut  kriisipesäke ovat ilmanlaatukysymykset päiväkodilta perityissä tiloissa. Sisäpoliittiset kiistat ovat aina erityisen raskaita. Kun muistaisikin, että kriisi pitää sisällään tuon dikotonian. Mahdollisuus hyvään selätykseen on aina olemassa.

 

 

Reksiblogi 15.11.2011

 

Olo on ollut jonkin aikaa kuin tervatulla katolla hyppivällä harakalla. Kun nokka irtoaa, pyrstö tarttuu. Ja päinvastoin ja päinvastoin.

 

Tuntuu kuin joka ikinen hoitamani asia palautuisi jossakin muodossa uudelleen eteen. Vaikka kuinka olisi kuvitellut  hoitaneensa asian niin hyvin ja valmiiksi, ei se aina niin mene.  Monenlaisia hankalia asioita on tässä eteen osunutkin. Selviteltäviä ja neuvoteltavia. Valmisteltavia ja uudelleen valmisteltavia. Asioita, joita ei yksin saa valmiiksi ja asioita, jotka riippuvat muista kuin itsestä. Puun takaa tulevia. Kasvoille heitettyjä.

 

On toki niitä mukavia asioita myös. Niitä missä kokee olevansa tarpeellinen. Iloisia ja hyvään elämään liittyviä töitä. Hyviä hetkiä, hyviä keskusteluja. Kivoja työkavereita. Hauskoja opiskelijoita.

 

Ilman tätä toista puolta ei jaksaisi tuota toista.

 

Viikonlopun ääripäitä: Opiston onnellisuusilmiön tuotoksia oli esillä Pajassa. Oli paljon hyvää ohjelmaa ja kiinnostavia esiintyjiä.  Onnellisuusilmiön jälkeen käynnistyi Suomalaisuudet-ilmiö. Oli kiva seurata opiskelijoiden työskentelyä ja nuorten kollegojen inspiroivaa esiintymistä. Hyviä keskusteluja. Eräässäkin, ohjauksen kehittämiseen liittyvässä ryhmäkeskustelussa otimme jo etukäteen (tietämättämme) kantaa maanantain Hesarin kuumaan ammattilukiokeskusteluun. Kaipasimme joustavia polkuja. Yritimme päästä opiskelijan nahkoihin, kun hän pohtii mikä olisi hänelle hyväksi. Lukio on instituutio, jolle oikeasti tulisi tehdä jotakin. Se työ taisi jäädä kesken, kun toisen asteen ammatillista koulutusta muutettiin joustavammaksi ja näyttötutkintoja kehitettiin nuorillekin. Ylioppilastutkinto kuristaa niin lukion kehitystyötä kuin opiskelijoita. Jo lukiossa uupuneet nuoret tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Evästyksiä tuli Koukku-projektin vetäjille ja ajateltavaa meille itsellemme.

Kun erinomainen ja sisällöllisesti innostava Paja oli ohi, sunnuntai olikin sitten paluuta tervatulle katolle. Osa isänpäivästä kului opistolla tietokonevarkautta ihmetellen ja asiaa selvitellen viranomaisten kanssa. Kun pyrstö irtoaa niin nokka tarttuu. Sitähän tämä reksin elämä on.

 

 

 

Reksiblogi 2.11.2011

 

 

Petri Saloa on aina yhtä hykerryttävä kuunnella. Nyt tuli sellainen tilaisuus Seurakuntaopistolla järjestetyn kansanopistokokouksen yhteydessä viikko sitten.

 

Petrillä on aina terävää sanottavaa ja hän tekee sen avaamalla kielipelit ja käyttämämme sanat omintakeisella ja kriittisellä tavalla. Sillä tavalla päästään ydinkysymysten äärelle ja on pakko todeta se tekemisen ja puhumisen välinen jännite, mikä hämärtyy meiltä toimijoilta aika ajoin. Tulemme kuuroiksi ja sokeiksi oikeille asioille.

 

Klingon on StarTrek- tieteissarjan klingon-heimon käyttämä kieli, jolle on luotu sanasto ja kielioppi.  Petrin mielestä ”jargon” on jo loppuun käytetty, että emme sitä enää kuule emmekä näe. Vapaa sivistystyökin on munaskuitaan myöten itse sisällä hallintoklingonissa; puheessa, missä sanat vaikuttavuuspohja, imago, rakennekehittämissuunnitelma, laatujärjestelmä, yhteiskuntatakuu, seurantaohjaus, kustannusvaikutus ja vastaavat kuplivat suistamme ja papereistamme muutaman kahvikupposen jälkeen.

 

Ei ihme, että meistä ei oikein saa selvää. Opistojen ylläpitämislupaprosessin loppumetreillä hallintoklingon on vain korostunut. Ministeriön antamat lupaohjeet ovat tällaista kieltä. Sieltä ei löydä kansanopistoidean perustaja Grundtvigia etsimälläkään ja opistoväki yrittää hallinnon sanoilla kuvata toimintaansa.

 

Petri palautti mieliimme sen, miten Pentti Yrjölä ja Sakari Määttä kansanopistoarviointia toistakymmentä vuotta sitten kuvasi opistojen koulutustehtävää: se on sellaista mitä ei muualta saa!

 

Totta, tuohon kiteytyy yksinkertaisuudessaan vapaan sivistystyön syvin olemus. Se on jotakin mitä muualta ei saa.  Siinä tehtävässä kaikilla vapaan sivistystyön koulutusmuodoilla on täydentävä rooli. Yhteistyö ei siis ole mikään lain velvoittama pakko, vaan mahdollisuus.

 

Petri puhui ”sivistävistä huveista” ja kyseli mitä varten ihmiset hakeutuvat sivistävien huvien ääreen; sellaisen joka antaa mielihyvää, lisää hyvinvointia ja voimauttaa! Tässäpä se vastaus jo olikin! Veeässän sisältö on kuin musta laatikko; kaikkea ei voi tarkkaan kuvata tai edes tietää etukäteen. Ruumisarkkukurssin suosiota voi ihmetellä vain tätä kautta.

 

Petri puhui identiteettipääomasta, sosiaalisesta pääomasta ja ihmispääomasta vapaan sivistystyön tehtävinä. Jos identiteettipääomaan liittyy itsensä toteuttaminen ja löytäminen ja sosiaaliseen yhteiskunnallinen toiminta, ihmispääomaan ammatillinen kehittyminen, mikä niissä voisi olla sellaista mitä muualta ei saa?

 

Tiesitkö muuten, että alkujaan suomenkielen sana kansalainen on ollut muodossa ”kanssalainen”. Se taas on suora käännös sanasta ”medborgare”. Melkoisen hyvä sana vapaan sivistystyön käyttöön sanoisin minä. Jotakin mitä muualta ei saa!