Reksiblogi 25.11.2011

Näiden pimeiden päivien yksi valopilkku on ollut Chisun ” Kun valaistun”-levy.  Minulle on tullut tavaksi kuunnella Chisun biisejä aamuisin häärätessäni aamutoimissa ja valmistautuessani alkavaan työpäivään. Levyn kappaleet on tunnematka erilaisiin maailmoihin ja tunteisiin herkästä rajuun, kauniista hurjaan, hauraasta kovaan. Upeaa ja nahan alle menevää! Iloiseksi minut tekee joka kerta ”kriisit”-kappale. On nuori ihminen tarkkaillut huumorin valo silmissä meidän kaikkien kohtaamia ikäkriisejä. Tai niitä, joita vielä kohtaamme.

Ne biisin loppupään kriisit puhuttelevat sattuneesta syystä eniten ja se, että kuolemaa kohti mennään joka ikinen, sydän maksa kaikki pettää ja pää tietää sen…

Muistui mieleen aikuiskasvatuksen opinnoista elämänkaaripsykologia ja Erik Eriksonin opit . Kahdeksan elämänaikaista kriisiä tulisi ”hoitaa kotiin”, jotta vanhuus olisi tasapainoinen ja onnellinen eli ”The life Cycle Completed” kuten Erikson sanoo.

Toisin kuin Chisun kriisit, Eriksonin kriisit alkavat jo vauvaiässä. Vastapareina  ensimmäisessä kriisissä on luottamus/epäluottamus. Pienen ihmisen peruskysymys on, voiko hän luottaa niihin ihmisiin, jotka hoitavat. Jos tämä kriisin ratkaisu onnistuu, luottamus syntyy ja vahvistuu toivoksi. Seuraava, 1-3 vuotiaan lapsen kriisi on tahdon kriisi. Vastavoimina ovat itsenäisyys – häpeä/epäily. Lapsen tarve tutustua ympäristöön saa aikaan kokemuksia, joiden kautta lapsi joko löytää itsevarmuuden tai hänestä tulee pelokas ja arka.

Ikäkausina 25-64 luovuus versus pysähtyneisyys on ihmisen kriisien vastinpareina. Osuvia oivalluksia on Chisun biisissä juuri näihin kriiseihin. Vai mitä sanotte kolmenkympin kriisistä: ”kolmenkympin kriisin tunnistaa siitä, ettei maastoauto Fredal yksinään riitä. Etsii stressipäissään itselleen nyt puolison, kun pelkää että hedelmällisyys jo ohi on”.

Taistelujen dikotonia on kussakin elämänvaiheiden kriisissä läsnä. Jokaisella on mahdollisuus hyvään kriisin selätykseen tai sellaiseen, jonka päätteeksi ihminen käpertyy ja muuttuu katkeraksi ja omissa silmissään arvottomaksi. Hyvin käsitellty kriisi tekee vahvaksi, tasapainoiseksi ja onnellisemmaksi. Eikä aikaisempi epäonninen kriisin käsittely ole este positiiviseen seuraavaan. Mutta mitä enemmän pettymyksiä, sitä vaikeampaa on uskoa uusiin mahdollisuuksiin.

Tämä työviikko on minulle ollut niin sisäpoliittisissa kuin ulkopoliittisissa kriiseissä pyristelyä. Ulkopolitiikkaan ovat liittyneet vapaan sivistystyön valtionosuusleikkaukset ja ylläpitämisluvan junnaaminen viranomaisissa. Ja monta muuta. Yksi viikolla ilmaantunut  kriisipesäke ovat ilmanlaatukysymykset päiväkodilta perityissä tiloissa. Sisäpoliittiset kiistat ovat aina erityisen raskaita. Kun muistaisikin, että kriisi pitää sisällään tuon dikotonian. Mahdollisuus hyvään selätykseen on aina olemassa.