Archive for » January, 2012 «

23
Jan

Reksiblogi 22.1.2012

”Old Ideas” on Leonard Cohenin tämän kuun lopussa ilmestyvän levyn nimi. Vanha herra Cohen on todellakin vedossa! Erikoinen mies ja erikoinen ura – vanhetessa niin nuori ja samalla niin iätön, hauras ja vahva. Suzannesta saakka Cohen on seurannut minua ja musiikkielämääni. Erityisen läheltä Cohen kosketti 80-luvun lopulla kun  I’m your man – albumi ilmestyi. Take this walz on vienyt useasti tanssilattialle. Muutaman vuoden takainen bändilinjan Elina tulkitsi Hallelujah-kappaleen koskettavan upeasti.

 

En ole  tiennyt Cohenin masentuneisuudesta tai voimallisesta elämän tarkoituksen etsinnästä ennen sunnuntaista Hesaria. Surulliset tarinat sen sijaan ovat aina puhutelleet.

 

Vanhoista ideoista hän sanoo osuvasti: ” En ole koskaan tuntenut seisovani buffet-pöydässä, jossa on valtavasti vaihtoehtoja. Olen vain raapinut siitä yhdestä ja samasta tynnyristä uudelleen ja uudelleen.”

 

Buffet-pöytävertausta on opiston nettikoulutuksen pedagogisessa kehitystyössä käytetty paljon. Puhumme kolmesta kattauksesta. Buffet-pöydälle meidän kattauksissa on laitettu tarjolle kaikki lukion pakolliset, syventävät ja soveltavat kurssit. Opiskelija voi siitä kattauksesta omaan tahtiin edeten suorittaa omaan oppimissuunnitelmaansa valitsemansa kurssit ja edetä kohti maalia. Muita mahdollisuuksia ovat A la carte (ryhmäkurssit) tai kokkikoulu eli ilmiökurssit, joissa oma osallisuus alkaa jo suunnitteluvaiheesta.

 

Leonard Cohenin mukaan hänen vanhat ideansa ja ajatuksensa tulevat parhaimmillaan lähes 3000 vuoden takaa, vanhatestamentillisista ulottuvuuksista ja mytologiasta.

 

Noihin vanhoihin ideoihin juutuin itse myös toisissa kohdissa sunnuntain lehden luentaa. Yksi tynnyri, josta itse raavin asioita uudestaan ja uudestaan, on luontotynnyri.

Kun Kingiseppin fosforikatastrofia on puitu ja ihmetelty, pysähdyin Irma-Riitta Järvisen mielipidekirjoituksen ääreen. Joki, jonka kautta lannoitetehtaan fosforipäästöt kulkevat mereen on nimeltään Luga-joki. Se on aiemmin tunnettu Laukaanjokena. Alue on entistä Inkerinmaata. Laukaanjoen suun länsipuolella oli inkeroisten ja itäpuolella vatjalaisten asutusta. Nuo kansat joutuivat tuhon omiksi toisessa maailmansodassa ja ovat nyt lähes kokonaan hävinneet. Laukaanjoki on mainittu useasti kalevalamittaisissa lauluissa. Jopa niin  että joku noista kalevalaisista laulajista sijoitti maailman synnyn Laukaanjokeen.

 

Pääskyläinen päivälintu tuli ja muni munansa Laukaaseen, ne särkyivät ja niistä syntyivät maa, taivaankappaleet ja tähdet.

 

Vanhoja ideoita ja myyttisiä ulottuvuuksia siihen ympäristötuhoon, mikä tuli nyt päivänvaloon. Itämeren suojelulle oli hyväksi että tuli! Nyt suojelutoimia voidaan kohdentaa sinne missä niistä on eniten hyötyä.

 

Tynnyrin toinen puoli aukesi Raudaskylän opiston rehtorin ja kollegani Jukka Hautalan kirjoituksesta ” Kansanopistoista on tullut koulutusjärjestelmän sylkykuppeja”. Hatunnosto Jukalle! Toivottavasti keskustelu ei jää tähän!

Reksiblogi 15.1.2012

 

Koulu alkoi. Opiskelijat ilmaantuivat käytäville iloisina ja energisinä. Pääsin moneen kertaan halattavaksi. Hauskaa, että noita halauksia jaeltiin erityisesti monen maahanmuuttajaopiskelijan kanssa.

 

Pysähdyin miettimään Otavan halauskulttuuria kun Annan ja Enriquen kanssa valmistelimme viime viikolla tutustumismatkaamme Rinkebyhyn. Otavassa koulun kulttuuriin on aina kuulunut halaaminen. Ehkä se on osa sitä kotikutoisuutta, lämpöä ja välittömyyttä josta opisto on tunnettu kaiken teknisen edelläkävijyyden ja kokeilulaboratoriokulttuurin lisäksi. Lämmin ja kova, vanha ja uusi, halauksellinen lähikosketus ja virtuaaliosallisuus, juuret ja siivet; siinä meidän vahvuutemme ja dynamiikkamme ydin.

 

Tuo halauskulttuuri on aseistariisuvaa, siihen oppii pidättyväinenkin ja toisenlaisessa kosketuskulttuurissa elänyt. Se tarvitsee vain paljon herkkyyttä sille, että ketään ei tulla liian lähelle väkisin. Että annetaan tilaa. Että hyväksytään erilaiset tavat. Muslimitytön pitää voida sanoa, että hän haluaa vain kätellä. Ja luottaa siihen, että kukaan ei astu rajan yli.

 

Kyse on luottamuksesta. Välittämisestä.

 

Opistolla 80-luvulla vaikuttanut rehtori Marja-Liisa sanoi läksiäistilaisuudessaan, että hän on oppinut vasta Otavassa halaamaan ja siksi kiittää Kaisaa tuosta opista. Siis minua! Hämmästelin sitä silloin, että kuinka minä ja siksi se taisi jäädä niin hyvin mieleeni. Olin vain tainnut osua olemaan tuon opistokulttuurin konkretisoija. Opistolla se kulttuuri on ollut paljon ennen minun aikaani läsnä. Minäkin opin siihen tultuani Otavaan.

 

Opistolla oli 80- ja 90- luvulla sellainen käytäntö, että vuodeksi kerrallaan valittiin niin sanottu ”virallinen halaaja”, joka sai ihan diplomin tuohon hommaan. Virallisella halaajalla oli lupa ja velvollisuus pitää huolta siitä, että halausvajetta ei synny ja kaikki tulevat tasapuolisesti halatuiksi. Juhlissa, erilaisissa opiston tilaisuuksissa ja missä vain kohtaamisissa tämä tehtävä oli tarpeen. Siksi piti valita myös varahalaaja. Hyvät halaajan ominaisuudet olivat juuri nuo yllä esitetyt: halaamisen pitää olla henkilölle luontaista ja toiminta jokaista kunnioittavaa.

 

Opistolla on halattu puita ja ihmisiä. Luulen, että sillä on työyhteisön ja oppimisyhteisön näkökulmasta runsain määrin tervehdyttäviä vaikutuksia.

 

Eräs entinen ympäristönsuojelun opiskelijani kiitti vuosien päästä minua, silloista opettajaansa, siitä kokemuksesta minkä hän sai opiston pihan puiden halaamisesta. Sillä kertaa oli tarkoitus pohtia omaa luontosuhdetta. En olisi uskonut, että metodilla olisi noin kauaskantoisia seurauksia!

Ajatella, tämä oli sadas postaus reksiblogissani.  Mikäs olisikaan ollut tälle parempi teema kuin halaaminen!

Reksiblogi 6.1.2012

 

Loppiaispäivä. Kuninkaat kulkevat, itämaan viisaat. Kuuntelen Rajaton-yhtyeen joululauluja ja katselen lumen putoamista taivaalta. Mietiskelen tämän ensimmäisen ja vajaan työviikon monenlaisia tapahtumia.

 

Vanajanlinnan kehittämispäivät täyttivät monella tapaa odotukset. Meitä oli suuri joukko mukana. On aina aivan luksusta, että työyhteisössä, missä etätyökin on laajasti käytössä, ihmiset kohtaavat toisensa elävässä yhteydessä, todellisessa grundtvigilaisessa hengessä.

 

Sitä henkeä koin alusta loppuun noiden päivien aikana. Ehkä Sirola-opistolta sitäkin jäi noihin Vanajanlinnan seiniin, kun se toimi aikoinaan kommunistipuolueen kansanopistona noissa upeissa tiloissa.

 

Meillä dialogi ja oppiminen kulki leveästi mukana. Parasta palautetta minulle oli se, että osallistujat kertoivat saaneensa uusia näkökulmia tulevaisuuden oppimiseen ja vähän vaikeasti hahmottuviin kompetensseihin. Nyt tiedetään myös se mitä pelikoulu tarkoittaa. Tiedetään myös jotakin enemmän eOppimisekeskuksesta ja AVO-hankkeesta.

Tiimit arvioivat ja pohtivat omaa ajanhallintaansa, sen haasteita ja kehitettäviä käytänteitä.

 

Itselleni tärkeä asia oli myös se, että pääsin avaamaan omaa suunnitelmaani päästä irtautumaan rehtorin tehtävistä 17 vuoden jälkeen. Johtotiimille olen jo syksyn puolella kertonut tästä toiveestani ja nyt sitten koko työyhteisölle. Heinäkuuhun saakka olen täysipainoisesti rehtorina ja sen jälkeen jatkan osa-aikaisena asiantuntijatehtävissä opistolla siihen asti kun eläkkeelle siirtyminen on edessä.

 

Olen helpottunut ja luottavainen. Kun oma mieskin siirtyy eläkesäätyyn keväällä, on hyvä kohta tehdä omakin ratkaisu, löytää yhdessä vielä uusia suuntia elämään.

 

Opistolla on asiat hyvin. Toissa päivänä saimme uuden ylläpitämisluvan OKM:stä.

Sen mukaisesti Otavan Opiston koulutus painottuu aktiiviseen kansalaisuuteen, vuorovaikutteiseen mediaan, tulevaisuudenmetodologiaan, kestävään kehitykseen, ympäristövaikuttamiseen ja globaaliin vastuuseen liittyviin koulutuksiin. Koulutus sisältää kansalaisjärjestöjen toimijoille ja kansalaisille järjestettäviä koulutuksia, oppimisen muotojen uudistamista sekä työ-ja muiden yhteisöjen oppimisen vahvistamista ja koulutusta.

 

Tehtävä on se mitä teemme ja mihin olemme panostaneet jo pitkään. Olen iloinen kestävän kehityksen, ympäristövaikuttamisen ja globaalin vastuun tehtävästä erityisesti, mutta myös siitä, että sana UUDISTAA lukee tuossa tekstissä!

 

Tehdään kollegat tämän eteen töitä innostuneesti ja innolla tämä hyvin alkanut vuosi 2012!

 

Se neljäs kuningas, Taor, juuttui matkalle. Melchior, Caspar ja Balthasar löysivät perille. Kuunnelkaa ystävät vielä tänään joululauluja! Se tekee hyvää!

 

Reksiblogi 1.1.2012

 

Tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä, sataa ensimmäistä kertaa tänä talvena sillä tavoin lunta kuin lapsuudessa: hiljaista leijailua, isoja kauniita lumihiutaleita valkoiselle maalle, tielle, talojen katoille, puiden oksille.

 

Lumisade on puhdistava peite eilisen rakettisateen roskaamalle maalle. Nyt on kaunista, vaikka teidän, että eilisen jäljet eivät minnekään katoa.

 

Ne jäljet ovat pieni, mutta juuri nyt mieltäni vaivaava juttu siinä tavoitteessa, mihin Tasavallan Presidentti  juuri pitämässään uuden vuoden puheessaan useaan otteeseen viittasi: kestävään kehitykseen, kasvuun, jota määrittelevät ympäristörajat ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Kaikki kestävyyden elementit tulee nähdä juuri noin: kietoutuneena toisiinsa, riippuvina toisistaan, toisistaan vahvistuvina.

 

Presidenttimme mainitsi hienosti sen, että kestävää kehitystä vahvistetaan solidaarisuudella, demokratialla ja tasa-arvolla. Ilman näitä ei kestävää tulevaisuutta ole mahdollista saavuttaa.

 

Kannustavaa sekin, että hän viittasi jatkuvaan työhönsä kestävän kehityksen hyväksi senkin jälkeen kun presidenttivaihe hänen elämässään on ohitse. Tarja Halosen kaltaisia henkilöitä tarvitaan kipeästi kestävän kehityksen eteen tehtävään työhön! Itselleni tuollaisella tuella on valtava merkitys.

 

Opistoväki on valmistautumassa huomenna alkaviin kehittämispäiviinsä Vanajanlinnassa.

Kestävää kehitystä pohditaan sielläkin ainakin kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, noiden kehittämispäivien aikana päätetään ensi vuoden ilmiöt ja niiden teemat. Opiston lukuvuosihan on jo usean vuoden jaksotettu ilmiöiden ympärille. Niissä vähintään yhden teema on suoraan kestävään kehitykseen liittyvä. Kestävän kehityksen näkökulma tulee lisäksi läpäisevänä mukaan monessa muussakin. Tänä vuonna keke-teemaan pureudutaan ”Norppa-ilmiön” kautta.

 

Toinen kestävän kehityksen huomioon ottamista on kompetenssiarviointi, jonka käsittelyyn on Vanajanlinnassa varattu aikaa. Kun pohdimme tulevaisuuden avaintaitoja ja lastemme tarvitsemia valmiuksia, kestävän kehityksen osaaminen on varmasti yksi sellainen. Se, miten monimutkaiset, luonnon vastuuttomaan hyödyntämiseen, tai väestönkasvuun ja siitä aiheutuvaan ympäristön kulumiseen, tahi ilmaston muutoksen aiheuttamiin ongelmiin osataan löytää ratkaisuja, on kestävän yhteiskunnan ja kestävän tulevaisuuden kannalta  aivan avainkysymys! Osaajia tarvitaan. Ja tarvitaan yhä enemmän heitä, jotka eivät vain ”osaa” asioita, vaan jotka muuttavat osaamisensa tekemiseksi ja vaikuttamiseksi. Tuumasta toimeen on tunnetusti se pisin matka maailmassa. Osaajat voivat tehdä siitä huomattavasti lyhyemmän. Siksi tämä kompetenssi vaatii miettimistä ja suunnittelutyötä.

 

Petri Salo pohdiskeli taannoin kansanopistokokouksessa sivistyksen olemusta. Hän totesi, että se on puheissamme vähän sellaista kuin lämmittäisimme avosaunaa Saharassa.  Miksiköhän tämä nyt juohtui mieleeni? Ainakin siksi, että kestävä elämäntapa ja uusi yleissivistys ovat lähellä toisiaan, oikeastaan samaa asiaa. Siksipä  tuolle Petrin kuvaamalle sivistyksen asiantilalle tulisi tehdä oikeasti jotakin.