Archive for » February, 2012 «

23
Feb

Reksiblogi 22.2.2012

Aika on hurahtanut lennossa ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Kirjoittamisen näkökulmasta pää on täynnä monenlaista, mutta juuri nyt ei ole yhtään selkeää ajatusta siitä, mitä voisi saada jäsennellysti ulos.

 

Lähden liikkeelle tästä päivästä. Aamu-uutisten opetusministerin kommentti oli kuin aprillipäivästä. Opiskelijat pois kaupan kassoilta ja muista vastaavista töistä! Jukka Gustafsson perusteli näkemystään sillä, että korkeakouluopiskelijoiden tienaaminen hanttihommilla pidentää opiskeluaikoja samalla kun työpaikat ovat pois heiltä, jotka oikeasti näitä töitä tarvitsevat. Kansantalous hyötyy, jos opiskelijat opiskelevat ja valmistuvat nopeaan tahtiin.

 

Opetusministerin mielestä opiskelijoiden pitäisi pysyä koulunpenkillä ja valmistua pikavauhtia vailla työkokemusta, vailla kokemuksia todellisesta työelämästä ja työyhteisöistä.

 

Onhan omituista, ellei työhaluiset nuoret voisi töissä käydä opintojen aikana. Ja vielä oudompaa olisi, jos opintojen aikaista työssäkäyntiä  jotenkin hankaloitettaisiin.

 

Tänään pullahti ulos myös  koulutuksen arviointineuvoston julkaisu lukion tuottamista jatkokoulutusvalmiuksista korkeakoulutuksen näkökulmasta. Siinä lukiokoulutus sai kritiikkiä paitsi opinto-ohjausjärjestelmän toimimattomuudesta kuin siitäkin, että lukiokoulutus ei ole todellisen maailman eikä työelämän kanssa juurikaan tekemisissä. Koulutus sinänsä on hyvää, mutta se on hyvin tietopainotteista ja sirpalemaista. Haastatellut nuoret totesivat, että lukiossa pitäisi saada käsitystä työelämästä ja erilaisista työpaikoista, jotta voisi tehdä mielekkäitä valintoja omaa tulevaisuutta ajatellen.

 

Minulle itselleni on ollut paljon hyötyä opiskeluaikaisista ”hanttihommista” niin sijaisopena kuin Seilin tutkimuslaitoksen keittiöapulaisena, Naantalin kaupungin puistotyöntekijänä tai Vesihallituksen saari-inventoijana. Kauppa-apulaisena ja paikallislehti Kyrönmaan kesätoimittajanakin on tullut toimittua.

 

Kaikista töistä on ollut paljon opittavaa. Jos lukio tai yliopisto ei tule työelämää lähelle, on tärkeää mennä sinne itse. Näin piti tehdä 60- ja 70-luvulla. Oma nuoriso on tehnyt samaa 2000-luvulla.

 

Työhaastatteluissa itse arvostan nuoren työnhakijan kohdalla juuri näitä erilaisia kokemuksia. Sitä, että nuori ymmärtää kaiken työn olevan arvokasta. Ymmärtää, että erilaisissa työyhteisöissä on tultava toimeen ja löydettävä oma paikkansa. Niitä ns. geneeriset taitoja, joita tuo tänään ilmestynyt julkaisukin peräänkuuluttaa, opitaan juuri näissä työelämässä ja harrastuksissa. Myös kaupan kassalla. Vastuullinen toiminta, omien tekemisten suhde isommassa kokonaisuudessa, ongelmien ja ristiriitojen ratkaisutaidot vaativat oikeita ympäristöjä, missä niitä voi harjoitella.

 

Huomattavasti valmiimpana sitten valmistuu, kun tällaisia kokemuksia on takana.

 

 

Reksiblogi 12.02.2012

 

Tuo otsikko nousi mieleeni sunnuntain juoksulenkillä kun mielessäni kertailin viime viikkojen elämää ja tapahtumia.

 

Sitähän tämä elämä on: sytyttämistä ja sammuttamista.

 

Viikko sitten osallistuin G-opistojen laatupäiville Kymenlaakson opistolla. Koolla oli grundtvigilaisten opistojen väkeä eri puolilta Suomea. Aika lailla matalalentoisissa tunnelmissa käytiin opistojen tulevaisuuskeskustelua, kun ennen joulua opistojen tietoon tulleet yllättävät valtionosuusleikkaukset puhuttivat rehtoreita ja talousihmisiä.

 

Seppo Niemelä oli mukana pitämässä huolta, ettemme noihin tunnelmiin jääneet, vaan yritimme löytää ratkaisuja. Mietimme, mitä uusia mahdollisuuksia opistoilla on, kun mm. uuden presidentin lupaamat syrjäytymisen estämiseen liittyvät toimet lähtevät liikkeelle. Myös Sepon veljensä Jorma Niemelän kanssa kirjoittamat ideat sosiaalisesti kestävästä kehityksestä ja kansanopistojen roolista sen edistämisessä sytyttivät kuulijoita hyvin voimauttavalla tavalla. Silmien eteen nousi näky tehtävistä, vaikka edelleen rahoituksen riittämättömyys nakertaa tekemisen mahdollisuuksia ja uskottavuutta.

 

Iltaohjelmaksi Kymenlaakson opisto oli organisoinut  tutustumismahdollisuuden paikallisuuteen ja paikalliseen kulttuuriin. Se kulminoitui Ankkapurhan paperitehtaan museoon ja sen jälkeen Anjalankosken teatterin tuottamaan esitykseen ”Viimmiin sammuttaa valot” . Kyseessä oli tilannekatsaus Myllykoskelta, tunteet ja tuntemukset musiikin, laulun ja sanan voimalla. Kymijoki kertoi tarinaansa, kuunneltiin sukupolvien tarinoita, haastateltiin Nalle W:tä ja laulettiin Hanna Pakarisen paperimiehen tytärtä. Naurettiin, vaikka itketti.

 

Vaikka tehtaan valot sammutettiin, ihmisten elämänuskoa ei. Toivo jää jäljelle. Syttymistä uuteen- se näkyi niin hyvin tuossa esityksessä.

 

Syttymisen teema jäi mieleen myös tämän viikon Anna-lehdestä. Siinä oli haastattelu Suomen kahdesta vahvasta näyttelijästä, ystävyksistä Krista Kososesta ja Armi Toivasesta. Naisten ystävyys on saanut alkunsa Lahden kansanopistolla, missä kummatkin ovat opiskelleet 2000-luvun alussa. Armi on sattunut osumaan paikalle kun Krista on muuttotavaroineen ajanut opiston eteen. Ystävyys on jatkunut siitä saakka.

 

Armi Toivanen kertoo haluavansa oppia ystävältään taitoa kiinnostua toisista ihmisistä. On hienoa nähdä miten valo syttyy ihmisen silmiin silloin kun tämä huomaa että joku kiinnostuu ja välittää. Krista osaa sytyttämisen taidon, kertoo Armi.

 

Jotenkin tuossa lauseessa kulminoituu opistotyön ja ihmisten välisten suhteiden ydin. Kiinnostuminen toisesta saa aikaan sen, mitä ihmisen omaehtoinen kehittyminen tarvitsee. Seppo Niemelän sosiaalisesti kestävän kehityksen konsepti puhuu tästä.

 

Sytytetään mieluummin valo ihmisten silmiin kuin sammutellaan ja ajetaan säästöliekillä.

 

 

Reksiblogi 01.02.2012

Sain viikko sitten tilaisuuden tutustua Rinkebyn kouluun Tukholmassa. Reissulta jäi paljon matkaan. Vaikka Otava on aivan erilainen koulu ja erilainen konsepti, yhdistäviä tekijöitä Rinkebyn koulun kanssa on monia. Tässä alkua: tulevaisuusajattelu ja kokonaisvaltainen oppimiskäsitys, uskallus tehdä asioita eri tavalla, resurssien yhdistämiseen ja järkevään käyttöön liittyvä talousajattelu, rohkea ja riskejäkin ottava kehittämistyö, kommunikaation ja vuorovaikutuksen korostaminen. Listaa voisi vielä jatkaakin.

 

Rehtori Börje Ehrstrand kulki kanssamme ja esitteli kouluaan. Tai paremminkin koulujaan. Rinkebyssä on sekä alakoulu että yläkoulu. Myös esikoulu ja erityisopetusryhmät. Oppilaita on yhteensä yli 700. Rinkeby on hyvin monikulttuurinen alue. Kansallisuuksia on yli 70 ja kieliäkin noin 30. Koulujen ruokapalvelut tulevat omasta keittiöstä. Libanonilainen pääemäntä vastaa siitä, että ruoka maistuu kaikille. Hyvin maistui torstain lounaspöydän antimet!

 

Lapset olivat eläväisiä, iloisia ja osallistuvia. Kompetenssiajattelu oli keskeisessä roolissa opetussuunnitelman toteuttamisessa. Kaikessa oppimisessa on kieli mukana; kielen ja symbolien kommunikatiivinen käyttö. Yläkoululaisten geometrian oppimisprojektissa kielen integrointi näkyi tuotoksissa, samoin käden taidot. Puuverstaassa syntyivät erilaiset geometrisen muodot, joiden tekemisen prosessia ja geometriaa ryhmä raportoi kirjallisesti ja suullisesti toisille ryhmille. Syntyneet raportit jäivät opettajille arvioitaviksi.

 

Rinkebyskolan rohkaisee lukemaan ja kirjoittamaan. Nobel-palkintojen voittajat, viimeisimpänä Tomas Tanströmer, käyvät vuosittain koululla esittäytymässä ja keskustelemassa oppilaiden kanssa. Koulun kirjastossa nobelistien teokset olivat näyttävästi esillä.

 

Börje-rehtori ehti kertoa monia tarinoita luotsatessaan meitä pitkin luokkia ja käytäviä. Jäi mieleen muun muassa se, mitä hän kertoi koulun tanssistudiosta.

 

Koulun opiskelijakunta on ollut tanssiharrastuksen edistämisessä aktiivinen. Kuulemma siksi, että puheenjohtaja on tyttö ja hän osaa pitää hyvin puoliaan. Syntyi siis tanssistudio. Lukujärjestyksessä on kouluaika ja muu harrastusaika. Kaikki koulun harrastustilat saadaan näin tehokkaaseen käyttöön. Erään kerran Börjeä tapaamaan tuli kaksi äitiä, jotka kysyivät, voisiko heidän lapsilleen järjestää tanssistudiossa klassisen baletin opetusta. ”Ei taida olla tiloja vapaana”, tuumi rehtori. Naiset siihen että kyllä on – he olivat selvittäneet, että sunnuntaina on yksi tyhjä tunti kolmen ja neljän välillä iltapäivällä. ” Jos näin on, saatte tilan käyttöön”, totesi siihen rehtori. Mutta mistä opettaja? Naiset siihen, että rehtorin tehtävä on hankkia opettaja. Opettaja löytyi ja näin lasten klassisen baletin ryhmä saatiin pystyyn. Ryhmä kasvoi nopeasti kun sana lähti kiertämään. Idean alkuun panneet äidit saivat syntyneestä toiminnasta paljon sisältöä elämäänsä. Näillä Suomesta muuttaneilla äideillä oli tätä ennen ollut varsin rajoittunut elämispiiri. Nyt he saivat mielekästä tekemistä. Samalla he huomasivat, että ruotsin kielen parempi osaaminen ei olisi pahitteeksi. Kieltä osaavina sosiaalinen vuorovaikutus ja asioiden hoitaminen olisi helpompaa. Vuorossa oli siis ruotsin kielen opetusryhmän perustaminen. Mukana olevien määrä kasvoi. Osallisuus ja aktiivisuus siirtyi seuraavalle tasolle. Ja kaikki lähti liikkeelle lasten balettiharrastuksesta. Ja rehtorin kuuntelevista korvista.

 

Neljän hengen tutustumisryhmämme sai paljon ajateltavaa…