Archive for » May, 2012 «

Reksiblogi 20.5.2012

 

Apua! Aina tämä sama. Jos mikä niin koulujen kevät on kestävää hysteriaa. Aika häviää, työt kasautuvat ja ahdistus valtaa alaa.

 

Viime keskiviikkona siihen oli pakko havahtua että vuosi alkaa lopussa. Kevään ylioppilastutkinnon tulokset pärähtivät verkosta tulostettavaksi ja julkistettavaksi. Opiston aikuislukion suurin kerralla lakkinsa saava joukko alkoi perheineen ja lähimpineen valmistautua parin viikon päästä pidettäviin ylioppilasjuhliin.

 

Minäkin aloin miettiä, että niin, se puhe, mitä päälle, onko aikaa siihen tähän ja tuohon. Mitä muita päättöjuhlia onkaan? Kun opisto toimii ”monena kouluna”, päättäjäisjuhlia riittää yhdelle rehtorillekin ihan riittävästi. Pitäisi ehtiä pysähtymään niin, että olis mahdollisuus löytää jotakin erityistä ja vuoden kohokohtiin perustuvaa sanottavaa jokaiselle opintonsa päättävälle ryhmälle. Ja jokaiselle opiskelijalle. Meille tulee uusia opiskelijoita ja ryhmiä, uusia lukuvuosia ja uusia tehtäviä, mutta opiskelijalle juuri tämä vuosi on se ainutkertainen; erityinen ja mieleen jäävä.

 

Opistovuoden kokemukset kulkevat mukana. Toivottavasti juuri siinä grundtvigilaisessa hengessä, mikä vahvistaa juuria niin, että oppija olisi sen myötä valmis kohtaamaan vahvempana uudet haasteet, erilaiset tilanteet, ihmiset ja ympäristöt.

 

Kaiken kiireen keskellä päätimme pitää myös ovet auki lähelle ja kauas. Nettilukion Roadshow toteutuu monilla paikkakunnilla. Uutta kohtaamista kun opisto menee sinne missä verkon kautta opiskelevat opiskelijat oikeasti elävät. Opistokampuksellakin näkyy ja kuuluu vuoden aherrus.

 

Viikonloppuna opistolla oli kuvanveistäjien suunnittelutapaaminen. Lähes kolmekymmentä vuotta sitten opistolla tutustunut veistoryhmä suunnitteli yhdessä uusia produktioita. Professori Anneli Sipiläinen viritteli ihmisten päissä prosesseja liikkeelle. Minä avitin grundtvigilaisilla ajatuksilla. Kävimme läpi ryhmän tekemien töiden ja yhteisnäyttelyiden historiaa. Juuria ja siipiä olisi aikomus vahvistaa opiston maastoon pysyvät teoksen muodossa.

 

Sitä ennen Hiidenmaalle veistämään.  Joku tässä opistotyössä on. Se viehättäjä. Ehkä minä ymmärrän sen sitten kun olen opistolta lähtenyt, että mikä se oli.

 

Hysteriakin alkoi näiden kestävien ajatusten vuoksi asettua suhteisiinsa..

Reksiblogi 6.5.2012

 

Viikolla pääsin nettilukion Opiskelijoiden haastateltavaksi. Haastattelun teemana oli kestävä kehitys ja se liittyi meneillään olevaan Norppa-ilmiöön. Nettilukiolaiset Susanna ja Hilkka olivat valmistelleet kysymykset ja torstai-iltana sitten Adobe Connectin avulla olimme eri puolita Suomea samassa AC-huoneessa mitä kestävä kehitys pitää sisällään.

 

Minulle tämä oli ensimmäinen kerta tuollaisessa roolissa. Monissa AC-kokouksissa olen ollut mukana, olen seurannut erinäisiä kertoja muita esiintyjiä ja asiantuntijoita verkossa, mutta koskaan aiemmin en ole ollut asiantuntijaroolissa AC-tilaisuudessa. Varmaan taisi minua jännittää yhtä paljon kuin Susannaa ja Hilkkaakin tällainen työtapa.

 

Olimme langoilla puoli kuuden aikaan varmistamassa että kaikki on kunnossa, äänet ja tekniikka. Heikki ja Aki olivat Norppa-ilmiön vastuusuunnittelijoina ja tutoreina antamassa niin teknistä kuin henkistä tukea meille osallistujille.

 

Kun homma käynnistyi Heikin alkuesittelystä ja Susannan ensimmäisistä kysymyksistä, tunti meni kuin siivillä. Tytöt olivat taitavia tekemään myös lisäkysymyksiä ja niitä tuli muutamia verkostakin.

 

Itse pelkäsin, että puhun liian pitkään tai innostun asiasta niin, että koko jutusta tulee sekava, että hankaloitan haastattelijoiden työtä puhumalla päälle. Tällaisia mietiskelin, mutta taidettiin kaikella tavalla selvitä ihan mukavasti.

 

Tämä toimintapa on sikälikin kiinnostava, että sen lisäksi että se oli dialoginen ja vuorovaikutus koko ajan läsnä, siitä tallenteen kautta syntyy materiaalia myös biologian nonstop-kurssille. Kun mietin näitä toimintatapoja, mitä en enää aktiivisesti opettajana ja tutorina käytä enkä sillä tavoin ole kehityksessä sisällä, sain hyvän ja konkreettisen sukelluksen siihen, miten meillä asiat tehdään. Koin ylpeyttä meidän väen osaamisesta.

 

Erityisen vaikuttunut olin siitä ilmapiiristä, minkä Heikki ja Aki saivat opiskelijoiden kanssa aikaan. Se oli rohkaiseva, luottavainen ja kuunteleva.

 

Hilkka kommentoi jossakin vaiheessa haastattelua, että eikös sekin ole kestävän kehityksen mukaista, että asiantuntijat voivat olla myös läheltä, oman koulun osaajia. Aina ei tarvitse mennä kauas. Tästäkin syntyi hyvä keskustelu dialogisen oppimisen ja yhdessäoppimisen teemoista. Kokemuksen merkitys tuli myös esille.

 

Niin, neljäkymmentä vuotta näissä asioissa. Ehkä se sitten on asiantuntijuutta. Toivottavasti kestävä kehitys aukeni myös uteliaalle halulle tietää lisää, oppia lisää, osallistua ja tehdä asioita kestävän tulevaisuuden eteen.

 

Norppa on hyvä ensimmäinen askel.

 

Category: Keke  Tags:  Leave a Comment