Reksiblogi 7.6.2012

Tulipa mieleen ihmetellä tuota otsikkoa, kun viime viikolla istuin kansanopistojen ajankohtaistilaisuudessa meillä Otavassa. Jo pitemmän aikaa minua on vaivannut ja hämmästyttänyt Grundtvigin ajatusten, vaihtoehtopuheen ja toisenlaisen tekemisen pula näissä tilaisuuksissa.

Aneemista hallintopuhetta; sen pähkimistä, miten selvitään, miten asemia vahvistetaan, miten viranomaisten silmissä tehdään oikein ja tulkitaan lait ja asetukset viimeisen päälle luokan parhaimpana vapaan sivistystyön oppilaana.

Päättöpuheissani oppilaille kertasin grundtvigilaisia ideoita, niitä joiden tynnyristä olen itse kauhonut vahvistusta, intoa ja innostusta kerta toisensa jälkeen. Niitä, missä vaihtoehtopuhe, dialogi, alhaalta ylöspäin ja reunoilta keskelle vahvistuva demokratia kohtaa elämän ja tulevaisuuden ja missä eri suunnilta maapalloa ja kotomaata tulleet ihmiset yhdessä yrittävät hakea parasta ymmärrystä asioihin. Missä elämän koulu päihittää kuoleman koulun ja missä opettajat oppivat vuoden aikana enemmän kuin opiskelijat. Missä valo tulee ihmisten tiedonhalusta ja omaehtoisesta uteliaisuudesta, missä kasvetaan yhdessä ratkaisemaan elämän ja yhteiskunnan monimutkaisia ilmiöitä.

Tällaista rohkaisua ei tullut, mutta tuli pelisääntöjä ja varoittavia keissejä. Nekin ovat yksi puoli asiaa, mutta se valo! Se valo, jonka avulla Alf Rehnin Vaaralliset ideat – kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi- kirjanen, toisenlainen kirja luovuudesta, hehkuttaa lukijansa liekkeihin.

Alf Rehn ravistelee luovuuspuhetta oikein olan takaa. ”En hyväksy yksinkertaistettuja ja triviaaleja kuvauksia tästä oudosta, merkillisestä, vallattomasta ja kaoottisesta aiheesta. Hän toteaa, miten luovuutta on venytetty ja neutraloitu sydäntä lämmittävien anekdoottien ja kiistattomina pidettyjen ajatusten kokoelmaksi.” Hän hämmästelee luovuuden saarnamiesten ja -naisten yksiniittistä ajattelua ja kysyy riittäisikö hiukan vähempikin kritiikkiä hyväksymätön luovuuskiihkoilu.

Rehn tunnustaa rakastavansa luovuutta, mutta juuri siksi hän ei hyväksy triviaalia tapaa puhua sen puolesta. Hän väittää, että aivomme näkevät heti hötön ja pehmennetyn puheen läpi. Luovuuden pitää saada olla sopimatonta, vaarallista ja hankalaa. Luovuuden ei kuulu olla miellyttävää jazz-musiikkia korville. Sen pitää olla paremminkin punkia tai death metallia: erilaista, poikkeavaa, eikä todellakaan aina miellyttävää.

Sitten vasta jotakin oikeaa, luovaa ja uudistavaa voi syntyä. Sille pitää uskaltaa antautua.

Kansansivistystyön ensimmäiset ”valopäät” etsivät uutta ja vaihtoehtoista oppimisen tapaa Siperiaan karkotuksen uhallakin. He uskalsivat tehdä toisin ja tarjota oppimisen mahdollisuuksia kaikille kanssalaisille. He eivät taipuneet, vaikka joutuivat puremaan ruokkivaa kättä,  tekemään moninaisilla tavoilla niin kuin ei oltu ennen tehty. Kuka paljastaa nykyopistotyön alfrehniläisen lihavan ankan? Kuka sytyttää taas valon?