Reksiblogi 12.8.2010

“Ensimmäinen suomalainen oli ulkomaalainen” totesi kanslianeuvos ja ETNO:n hyväntahdonlähettiläs Risto Laakkonen tänään Otavan Opiston monikulttuurisuuspajassa.

Puheenvuorossaan hän toi hyvin esille sen, että erilaisuuden ymmärtäminen ja kohtaaminen on sitä luonnollisempaa mitä enemmän tiedämme omasta historiastamme.

Esimerkkien ja oman pitkän kokemuksensa kautta hän lämmitti opiston monikulttuurisuuspajan osallistujat osallistumaan, kuulemaan ja keskustelemaan. Kuultiin useita puheenvuoroja niin yleisestä kuin Mäntyharjun ja Mikkelin perspektiivistä. Opetushallituksesta oli edustajia. Osallistujia oli myös muualta Euroopasta. Dialogia tarvitaan, samoin tällaisia koulutuspäiviä ja työpajoja. Mikkelistä oli osallistujia useista organisaatioista ja kansalaisjärjestöistä. Pajatoiminta jatkuu opistolla iltaan saakka paellan ja vapaan seurustelun merkeissä.

Risto Laakkosen puheenvuoro tuli itseäni kahta kautta lähelle. Laakkonen oli erittäin keskeinen vaikuttaja silloin kun vihreänä opettajana olin organisoimassa Mikkelin maalaiskunnan ottamien nuorten somalipoikien koulutusta 90-luvun alkupuolella. Silloin oli kova paikka löytää ne yhteistyötahot ja vaikuttajat, joiden avulla  ratkaisuja ja neuvoja oli mahdollisuus saada. Opiston kv-linja perustettiin 1978 rauhankasvatuksen ja kansainvälisyyskasvatuksen lähtökohdista. Ulkomaalaiset opiskelijat, jotka linjalle hakeutuivat, olivat lähinnä eri organisaatioiden vaihto-oppilaita tai stipendiaatteja. 80-luvulla opistolla käynnistyi namibialaisten aikuiskasvattajien projekti. Mikkeliin tuli Afrikasta lähtöisin olevia stipendiaatteja. Monikulttuurisuusosaamisen vaatimukset nousivat huimasti, kun tajusi millaisia ovat pakolaisuuden vaikutukset ihmisen olemiseen ja sopeutumiseen. Edelleen nämä osaamisen vaatimukset kasvoivat nuorten somalialaisten kanssa. Haavoittuvassa elämäntilanteessa olevien nuorten koulutus vaatii herkkyyttä ja kulttuurista lukutaitoa. Sitähän ei juurikaan ollut tuolloin, vaan ymmärrys sen puuttumisesta  ja koulutuksen tarpeesta syntyi pian.

Siksi niitä henkilöitä, jotka kokemuksellaan ja osaamisellaan tukivat ja antoivat neuvoja, myös siitä, miten koulutusta oli järkevää järjestää kansanopistoissa, muistaa hyvällä edelleen. Risto Laakkonen oli tässä verkostossa tuttu ja tiedetty, vaikka henkilötasolla emme tuttuja tuolloin olleetkaan.

Palasin eilen Kankaanpään opistolta kansanopistopäiviltä. Kuuntelin siellä Katri Aaltosen (Haaga-Helian Ammatillinen opettajakorkeakoulu) viisaita puheita kansainvälistymisen kulttuuristen muutosten vaikutuksista aikuiskoulutukseen. Hänen mukaansa kulttuurisen lukutaidon merkitys on aivan keskeinen; eli kyky lukea, ymmärtää ja löytää eri kulttuurien merkityksiä, kyky arvioida, vertailla ja ”avata” erilaisia kulttuureja. Tärkeää on myös kulttuurinen pääoma, joka auttaa ihmisiä toimimaan herkästi ja tehokkaasti erilaisuuden maailmassa. Hänen mukaansa kulttuurienvälinen oppiminen ja osaaminen, samoin kuin kulttuurisensitiivinen ohjaaminen ovat opettajien avaintaitoja jatkossa. Silloinkin kun opetetaan jotakin ainetta, kieltä tai matematiikkaa, on tämä laajempi kulttuurinäkökulma tärkeä. Se on tärkeä kaikessa opetuksessa ja kaikessa oppimisessa.

Tänään oli iloinen uusi monikulttuurinen opiskelijajoukko kuuntelemassa tervetulopuhettani ja esittäytymisiä. Oppimisen ja jakamisen iloa koko opistojoukolle toivon minä ja facebookin tykkäämistavalla nostan peukalon pystyyn!