Reksiblogi 5.4.2011

Opiskelijamme ovat tänään lähdössä kaksiviikkoiselle Sof-kiertueelle. Ensin valloitetaan Mikkeli ja sitten viimeisenä Kankaanpää. Ihan kuin Leonard Cohenin biisissä ”First we take Manhattan, then we take Berlin”. Hyvillä mielin nuo esiintyjät tuossa aamupalalla moikkailivat, kun toivottelin onnea. Onkohan tämä nyt jo kolmas vai peräti neljäs vuosi, kun School of Fame – musiikkiproduktio on suunniteltu, harjoiteltu, teknisesti ja musiikillisesti hiottu esityskuntoon. Verta, hikeä ja kyyneleitä, roudaamista, puvustusta, harjoittelua.  Vaatii monen kuukauden työn, että homma on valmis.

Perjantain kenraalissa Paul Meinanderin käsikirjoitus Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkaluista itse pölyn peitosta eläväksi ilmentyneet kirjailija Mark Twainin kanssa sai opiskelijat lentoon ja musiikin soimaan. Taitavaa ja vauhdikasta, mainioita ja taitavia roolisuorituksia, juohevasti vaihtuvia musiikki- ja teatteriosuuksia. Huumoria ja lämpöä vakavista aiheista, suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden sietämisen tärkeydestä. Ajankohtaista osallistumista niin homokeskusteluun kuin maahanmuuttajateemoihin.

Nuoret esittäjät tulkitsivat roolejaan kypsästi ja sisäistyneen vakuuttavasti, vaikka vakavuus olikin kaukana. Olin ylpeä ja iloinen. Jos jotakin olisi pikkuisen voinut muuttaa, se oli v-sanojen käyttö. Kai olen sitten vanha kun sellainen alleviivaus tuntui enimmäkseen turhalta ja tarpeettomalta. Korvassa vihlaisi, vaikka repliikki sinänsä olisi ollut toimiva ja verraton.

Ohjaajat kertoivat, että porukka on harjoitellut kurinalaisesti. Heidän ei ole tarvinnut kantaa huolta siitä, tuleeko hankkeesta valmista, kun opiskelijat ovat itse ottaneet vastuun työstään. Sitäkin oli hyvä kuunnella, kun samaan aikaan ja samoilla porukoilla on ollut muissa oppimishankkeissaan motivaatio-ongelmia ja täsmällisyysvaikeuksia. Jos tuollainen haastava oppimishanke onnistuu, niin kyllä sitten moni muukin – kun vain löytyy yhteinen halu ja tahto, mielekkyys ja tavoite.

Olemme paraikaa suunnittelemassa ensi vuotta ja siinä samalla bänditoiminnan laajentamista juniorseihin. Luin joku aika sitten Hesarin kulttuurisivuilta artikkelia, missä pohdittiin Ruotsin pärjäämistä kulttuurin alueella ja eritoten musiikkiviennissä.

Yhtenä syynä mainittiin kansankorkeakoulut eli folkhögskolat. Lehdessä kerrottiin, että Ruotsissa on paljon musiikkilukioita ja kansankorkeakouluja, joten kaikki halukkaat pääsevät musiikin pariin. Ruohonjuuritason musiikkiharrastuksen laajuus tekee mahdolliseksi huippujen ja huippubändien löytymisen. Myös opintopiirit tuovat musiikin harrastamisen lähelle ja kaikille halukkaille mahdolliseksi.

Haloo; kansankorkeakoulut ovat ruotsalaisia kansanopistoja! Mehän olemme oikealla tiellä! Onnea Soffin porukoille kaksiviikkoiselle turneelle! Minä ainakin pidän peukkuja.