Reksiblogi 25.11.2011
Näiden pimeiden päivien yksi valopilkku on ollut Chisun ” Kun valaistun”-levy. Minulle on tullut tavaksi kuunnella Chisun biisejä aamuisin häärätessäni aamutoimissa ja valmistautuessani alkavaan työpäivään. Levyn kappaleet on tunnematka erilaisiin maailmoihin ja tunteisiin herkästä rajuun, kauniista hurjaan, hauraasta kovaan. Upeaa ja nahan alle menevää! Iloiseksi minut tekee joka kerta ”kriisit”-kappale. On nuori ihminen tarkkaillut huumorin valo silmissä meidän kaikkien kohtaamia ikäkriisejä. Tai niitä, joita vielä kohtaamme.
Ne biisin loppupään kriisit puhuttelevat sattuneesta syystä eniten ja se, että kuolemaa kohti mennään joka ikinen, sydän maksa kaikki pettää ja pää tietää sen…
Muistui mieleen aikuiskasvatuksen opinnoista elämänkaaripsykologia ja Erik Eriksonin opit . Kahdeksan elämänaikaista kriisiä tulisi ”hoitaa kotiin”, jotta vanhuus olisi tasapainoinen ja onnellinen eli ”The life Cycle Completed” kuten Erikson sanoo.
Toisin kuin Chisun kriisit, Eriksonin kriisit alkavat jo vauvaiässä. Vastapareina ensimmäisessä kriisissä on luottamus/epäluottamus. Pienen ihmisen peruskysymys on, voiko hän luottaa niihin ihmisiin, jotka hoitavat. Jos tämä kriisin ratkaisu onnistuu, luottamus syntyy ja vahvistuu toivoksi. Seuraava, 1-3 vuotiaan lapsen kriisi on tahdon kriisi. Vastavoimina ovat itsenäisyys – häpeä/epäily. Lapsen tarve tutustua ympäristöön saa aikaan kokemuksia, joiden kautta lapsi joko löytää itsevarmuuden tai hänestä tulee pelokas ja arka.
Ikäkausina 25-64 luovuus versus pysähtyneisyys on ihmisen kriisien vastinpareina. Osuvia oivalluksia on Chisun biisissä juuri näihin kriiseihin. Vai mitä sanotte kolmenkympin kriisistä: ”kolmenkympin kriisin tunnistaa siitä, ettei maastoauto Fredal yksinään riitä. Etsii stressipäissään itselleen nyt puolison, kun pelkää että hedelmällisyys jo ohi on”.
Taistelujen dikotonia on kussakin elämänvaiheiden kriisissä läsnä. Jokaisella on mahdollisuus hyvään kriisin selätykseen tai sellaiseen, jonka päätteeksi ihminen käpertyy ja muuttuu katkeraksi ja omissa silmissään arvottomaksi. Hyvin käsitellty kriisi tekee vahvaksi, tasapainoiseksi ja onnellisemmaksi. Eikä aikaisempi epäonninen kriisin käsittely ole este positiiviseen seuraavaan. Mutta mitä enemmän pettymyksiä, sitä vaikeampaa on uskoa uusiin mahdollisuuksiin.
Tämä työviikko on minulle ollut niin sisäpoliittisissa kuin ulkopoliittisissa kriiseissä pyristelyä. Ulkopolitiikkaan ovat liittyneet vapaan sivistystyön valtionosuusleikkaukset ja ylläpitämisluvan junnaaminen viranomaisissa. Ja monta muuta. Yksi viikolla ilmaantunut kriisipesäke ovat ilmanlaatukysymykset päiväkodilta perityissä tiloissa. Sisäpoliittiset kiistat ovat aina erityisen raskaita. Kun muistaisikin, että kriisi pitää sisällään tuon dikotonian. Mahdollisuus hyvään selätykseen on aina olemassa.
On se jännä, miten tuolla Chisulla on niin hirveesti samanlaisia kokemuksia kuin mulla. Miten kaksi samanikäistä lauluntekijää (http://www.savonsanomat.fi/viihde/levyt/chisu-kun-valaistun/709490) kokee samoja asioita, joista kirjoittaa lauluja. Tällaisia yleisiä asioita kuin esimerkiksi, että nainen ei tunnista “elämänsä rakkautta”, kun hän tulee vastaan tai, että joku Sabotoi täydellisesti Sinun elämää. Tämä Chisun listaykkönen Kohtalon oma esimerkiksi, ihan naurattamaan pistää, kun sitä kuuntelee. Niin samanlainen tarina, kuin minun matkani esimerkiksi Poriin, kuuntelemaan “elämäni rakkauden” (jonka perään niin monta vuotta ruikutin) Leinosen Villen keikkaa. Muistan kun matkustin Poriin asti kuuntelemaan häntä ja pyytämään häneltä apua, neuvoa, kun olin niin lopussa uuden levyni valmistumisen myötä, enkä oikein tiennyt keltä muulta apua olisin pyytänyt, koska tiesin Leinosen kuitenkin tietävän musiikkimaailmasta. Miehen keikka oli aivan fantastinen, yksi hänen parhaistaan. Illan päätteeksi menin erään “paikallisen” miehen kanssa porilaiseen baariin kaljalle, ja vuodatin hänelle tunnontuskiani koskien tätä fantastista monen vuoden kuvittelemaani rakkautta. Mies kuunteli ja halusi kuulla kaiken. Minulle tuntematon mies (joskus on helppo puhua tuntemattomille). Jossain vaiheessa Leinonen poksahti baariin, en tuntenut häntä, kun hän moikkasi mua kadulla. Vasta vähän ajan päästä hänet tunnistin. No, ilta meni tuntemattoman miehen kanssa kaljaa juodessa ja jossain vaiheessa päätin rohkaistua ja mennä jututtamaan Leinosta. Tartuin häntä ranteista kii, mutta hän teki tantonsa selväksi, eikä ollut erityisen halukas puhumaan minulle. Ihan ymmärrettävää, kun mies on naimisissa ja isä, sitten tulee tämän perään monta vuotta ruikuttanut nainen, seuraa häntä Poriin asti ja tahtoo jutella. No, siinä oli varmaan baarilaisilla nauramista, kun näkivät tapahtuneen, vaikka minua se ei silloin naurattanut laisinkaan, yhä miehen vankina kun koin olevani. Siinä minä näppejäni nuollen sitten laahustin takaisin hostelliin, kuunnellen, miten paikalliset ihmiset lauloivat mulle: Mun koti ei oo täällä. No, nyt tapahtumat ovat historiaa ja niille voi jo nauraa, mutta pitäisi varmaan tutustua tuohon Chisuun, kun tuntuu että elämme samanlaista elämää. Voisin varmaan saada vertaistukea! Eräs nainen sanoi minulle, että toisten tarinoilla on helppo tehdä rahaa, mutta ne, joilla on oikeasti tarinoita, on helppo jättää syrjään. Mitä hän liennyt tuolla tarkoittaa?