Reksiblogi 18.05.2011

Olen työstänyt jo jonkin aikaa päässäni kiusaamisen teemaa, mutta sitä on ollut vaikea saada ulos. Pitää yrittää, koska en taida muuten päästä muihin teemoihin kiinni.

Meillä on kevään aikana  pysähdytty miettimään kiusaamista. Oli tullut viitteitä siitä, että meilläkin kiusaamista esiintyy. Jollakin tavalla ja tasolla, josta piti saada otetta. Olen myös lukenut monelaista asiaan liittyen, mm. Sirpa Polon kirjaa, Erkki Takatalon kirjaa, Pauli Juutia…

Miten työyhteisö, miten esimies, miten rehtori voi asiaan puuttua ja kiusaamisen selättää?

Teimme ADM-tiimissä kyselyn verkkoon opiston henkilöstölle ja saimme vastauksia. Näistä ensimmäinen johtopäätös oli, että kiusaamisen käsite pitää avata. Kiusaamisen sana on siitä kiusallinen, että se tuo useille meistä mieleen ”ala-astekiusaamisen” , letistä vetämisen tai paperitollojen työntämistä sisään puseron kaula-aukosta.

Totesimme kyselyn ensimmäisen kierroksen jälkeen, että kiusaamiseen liittyvät piirteet tulee saada näkyviin, jotta ne voidaan ottaa keskusteluun. Sellaisia piirteitä löysimme ainakin ulottuvuuksilla: epäoikeudenmukaisuus – oikeudenmukaisuus, luottamus- epäluottamus, yhteenkuuluvuus – yksin jättäminen, erilaisuuden sietäminen- ei-sietäminen, onnistuminen ja siihen liittyvä hehkutus- epäonnistuminen tai  toisaalta kateus toisten onnistumisesta, valta-aseman tuoma mahdollisuus nujertaa tai vahvistaa, herkkyys toisen tilanteelle – kyvyttömyys asettua toisen nahkoihin.

Päädyimme uudelleen mm. luottamuksen kysymykseen. Myös epäoikeudenmukaisuuskokemukset tai kokemukset oman työn vähäisestä arvostamisesta kolahtivat. Mistä klikit syntyvät? Miksi ne pyörivät usein juuri negatiivisen ympärillä? Keskustelimme myös narsismista, josta on kirjoitetukin paljon, mm. opetus-ja kasvatusorganisaatioiden näkökulmasta.

Totesimme, että keskustelua pitää edelleen jatkaa ja pitää yllä. Avasimme kommentointikierroksen kyselyymme. Päätimme ottaa uudelleen yhdeksi lähiaikojen foorumi (opiston työyhteisön kokous) -teemaksi kiusaamisen jatkokeskustelun.

Kauan sitten pidimme kuvanveistäjäporukalla näyttelyn, jonka teemana olivat antiikin myytit. Minun veistokseni paikaksi valikoitui näyttelytilan ikkuna, mistä Narkissokseni katseli ulos.  Työn nimi oli  ”Narkissoksen kurkistus”.

Narkissos oli virranjumala Kefisoksen ja nymfi Liriopen poika; nuorukainen, joka ihastui omaan kuvajaiseensa, jonka näki lammen pinnassa. Itsensä ihailuun vajonnut nuorukainen oli ensimmäinen narsisti.

Omassa Narkisoksessani toin esille mahdollisuuden muuttua. Halusin hänet kurkistamaan oman kuvajaisensa sijasta jotakin muuta,  ulos maailmaan ja toisiin ihmisiin.

Meissä kaikissa on narsismia. Terveen narsismin avulla voimme rakastaa ja kunnioittaa itseämme ja muita. Kielteinen narsismi aiheuttaa pahaa jälkeä. Tuon tasapainon kanssa, myönteisen ja kielteisen narsismin välillä, meillä jokaisella on paljon työstettävää. Esimiehenä erityisesti.