Reksiblogi 1.2.2011

Musiikinopetus puhuttaa. Oopperan nettisivuilla on luettavissa oopperan 100-vuotisjuhlaseminaarissa pidettyjä alustuksia. Niistä löytyy monenlaisia tulokulmia musiikinopetukseen ja musiikkikoulutukseen.

Vaikka pianisti ja kapellimestari Ralf Gothoni manasi maan rakoon peruskoulun musiikin opetussuunnitelman, mikä antaa mahdollisuuden aktiiviseen musiikin tekemiseen ja mikä käytännössä tarkoittaa bändisoittoa ja poplaulua, rohkenen vahvasti olla tuon aktiivisen tekemisen puolella. Ja kerronpa miksi.

Taisi olla keväällä 2005 kun aloimme pohtia, miten saisimme bändisoiton osaksi opiston toimintaa. Idean heitti ilmaan Miettisen Miri, valtakunnan nimekkäitä kevyen musiikin rumpaleita, joka oli vetänyt opistolla useina kesinä rumpuleiriä nuorille rumpaleille. Kun yksi heitti idean ilmaan, löytyi kopin ottajia henkilöstössäkin.

Kopin ottajat ja jatkokehittelijät lähtivät miettimään bändisoiton pedagogista ja yhteisöllistä toimintamallia, minut pyydettiin mukaan miettimään hallinnollisia rakenteita ja resursseja.

Lähdimme heti alkuun siitä ajatuksesta, että bänditoiminta ei kilpaile musiikkiopistojen opetuksen tai kansalaisopiston kanssa. Tavoitteena on yhteissoitto, yhteinen vastuu ja yhdessä oppiminen. Samalla yksilökin kehittyy, vahvistuu ja uskaltaa. On osallinen. Eli hän tekee juuri sitä, mitä Gothoni paheksuu.

Opiston bänditoiminta on laajentunut teemakympin lisäksi vapaan sivistystyön vuoden mittaiseen bändilinjaan. Niin kympiltä kuin linjaltakin on tavoitteellisimmin musiikkia harrastavat päässeet jatko-opintoihin alalle. Jotkut tienaavat soittamalla. Useat ovat hakeutuneet muille opiskelualoille tai töihin.

Vuosi ei ole hukkaan mennyt silloinkaan kun on todennut, että musiikki on vain harrastus. Useimmalle se on juuri sitä.

Musiikilla on valtava merkitys. Se on kaikkialla. Se on väline itseilmaisuun ja itsen tuntemiseen. Musiikin tekeminen ja tuottaminen avaa sielun lukkoja. Kuunteleminen puhdistaa.

Juuri kuusikymmentä täyttänyt näyttelijä ja laulaja Eija Ahvo sanoo, että ääni on ihmisen sielu ja se ääni löytyy jokaiselta. Laulun kieli on yksi kielitaito ja jokainen ihminen voi laulaa omalla äänellään. Jos ääntä loukataan, se on sama kuin jos revittäisiin siivet irti. Puheääni on myös hyvin henkilökohtainen asia.

Eipä siis huolta siitä, ettei löytyisi äänen käyttäjiä, kun vain osaamme motivoida ja rohkaista ihmisiä niin tekemään. Kun emme latista. Kun tarjoamme mahdollisuuksia tekemiseen, kuuntelemiseen, uskallukseen ja kokeiluun.

Ei siis pelkoa siitäkään, ettei konsertteihin löytyisi väkeä. Sielu tarvitsee ravintoa!

Ihmeellinen vaikutus sillä on, kun näkee, että osaavat ne, tuottavat huimia musiikkinautintoja juuri kun olet ajatellut, että mitähän tästäkin oikein tulee, millä saat nuo lusmurit kuriin jiiännee jiännee. Niinpä. Omakin sielu puhdistuu.