Joulu on aina merkinnyt minulle mahdollisuutta lukea. Lahjakirjat muistan jo lapsuudesta. Se, että voi keskellä päivää, hyvällä omalla tunnolla ja levollisella nautinnolla istahtaa sohvan nurkkaan tai lukutuoliin kirjan kanssa on luksusta.

Nyt kirjoja on auki useita ja fiiliksen mukaan niitä lueskelen. Lopetin joulupäivänä Siri Hustvedtin Amerikkalaisen Elegian, jonka jälkeen tartuin lahjaksi saamaani Anna Gavaldan Lohdutukseen. Auki ovat myös opiston sosiaalisen median heviosaston antama lahja ” Blogit ja Bisnes”, sekä ympäristöväeltä saamani ” Kaikesta jää jälki”. Avaamatta odottaa vuoroaan uusi Kjell Westö. Maltan tuskin odottaa! Vaikutuksia ei onneksi tarvitse odottaa siihen asti, kun kaikki on luettu. Koko ajan nimittäin tuntuu ja raksuttaa, pohdituttaa, ärsyttää, armastuttaa, ihastuttaa ja vihastuttaa.

Amerikkalaisen elegian sivulla 350 on mainio kuvaus dialogista: ”dialogissa on musiikkia, salaperäisiä harmonioita ja dissonansseja, jotka värähtelevät ihmisruumiissa kuin äänirauta.” Voi kun tällaisen dialogin merkitys ja arvo säilyisi ja pysyisi! Ympäristökasvattaja Arjen Wals toteaa, että silloin kun ihmiset kohtaavat, kun erilaiset maailmankuvat kohtaavat ja dissonanssi on läsnä, oppiminen vasta voi alkaa. Oppiminen on mahdollista, kun dissonanssille annetaan tilaa, kun erilaisuutta kunnioitetaan ja erilaisia näkökulmia kuunnellaan, kun arvojen arvostaminen on lähtökohtana dialogille. Parhaimmillaan se siis värähtelee, salaperäiset harmoniat täyttävät mielemme ja rohkaisevat meitä kuuntelemaan myös dissonanssien värähdyksiä, säröjä ja kulmia. Asioiden työstäminen, merkitysten näkeminen, oppimisen prosessi, lähtee näistä kokemuksista.

Opetuksessa ja oppimisessa on tärkeää nähdä nämä mahdollisuudet. Se miten sanotaan on joskus paljon tärkeämpää kuin se mitä sanotaan.

Edellisessä blogikirjoituksessani innostuin Kirsti Pohjolan Vieraskynäkirjoituksesta. Hänen kuvailemassa tulevaisuuden koulussa oppija on aktiivinen tiedon tuottaja ja käyttäjä, toimija joka luontevasti toimii sosiaalisen median yhteisöissä, ymmärtää niiden toimintamekanismit ja hallitsee medialukutaidon eri osa-alueet.

Koulun eheyttävien oppimisprojektien mukainen toiminta nykyisen sirpaleisen aine-ja kurssijaottelun sijaan on se suunta, minne koulua tulee luotsata. Nyt tälle muutokselle on otollinen aika kun opetussuunnitelmatyö on lähtenyt käyntiin. Koulu edustaa ja ylläpitää pysyvyyttä. Monen mielestä se onkin koulun tärkeä tehtävä. Eikös  kuitenkin juuri silloin, kun selvästi nähdään että vanhat reseptit eivät enää toimi, pitäisi lääkkeitä uusia?

Ei sitä muutosta koulu-ja oppimiskulttuuriin hetkessä synnytetä – niin totesi Juuso Juurikkalakin, kun toi ilon pedagogiikkaa kouluun. Määrätietoisuutta se vaatii, uskoa ja rohkeutta. Kun koululaisesta tulee oman koulunkäyntinsä subjekti, oppijasta oman oppimisensa subjekti, löytyy vastauksia moniin nykypäivän koulun ongelmiin.

Eilen uutisissa kerrottiin, miten suomalaisesta koulutuksesta ollaan tekemässä vientituotetta. No jopas! Toivottavasti siihen tuotevalikoimaan tulee kuulumaan myös uudistavat ja vaihtoehtoiset pedagogiikat! Ei Pisalla pelkästään pitkälle pötkitä.