Aikatyötä

Nyt alkaa vähän helpottaa, sunnuntain iltapäivällä muutaman juoksu- ja hiihtolenkin, lauantaisaunan, viinilasillisen, löhöämisen ja olemisen jälkeen.

Vasta perjantaina aloin tajuta, mikä oli vienyt mehut. Laskin, että viime viikolla meni kokouksissa istumiseen noin 28 tuntia työajasta. Ei tämä mikään normiviikko siinä mielessä ollut, kunhan nyt sattui monta kokousta samalle viikolle; oli tiimipalaveria,  joukkuepalaveria, opekokousta, aikuislukiovalmistelua, tilapalaveria, johtotiimiä, johtokuntaa, infoa ja sitä rataa.

Niissä olin tiiminjäsenen, kollegan, rehtorin, opettajan, opiston edustajan, johtotiimiläisen roolissa. Ainakin noissa. Joissakin esittelijänä, joissakin puheenjohtajana, joissakin työrukkasena, osallistujana, kuuntelijana, tiedon kuljettajana.

Oli rooli mikä tahansa, palaverointi on intensiivistä ja vuorovaikutteista. Parhaimmillaan se on yhteistä työstämistä, jolloin melkein tuntee, ainakin pieneksi hetkeksi, pääsevänsä lähelle flow-tilaa, kun homma alkaa porukassa edistyä ja tuntuu, että ruokitaan ja rikastetaan esille nousseita ajatuksia ja kuljetaan yhteisiä tavoitteita kohti. Pahimmillaan väki on omissa maailmoissaan, puhutaan ohi ja kasvoista näkee, että juuri tämä juttu ei mitenkään jaksa kiinnostaa.

Jokaisessa kokouksessa siis pitäisi olla läsnä, enemmän kuin sataprosenttisesti, että syntyisi hyvää jälkeä ja hyvää tulosta. Kun sitä yrittää ja ihmisistä vain on kyse, tietää että 28 tunnin kokousryppääseen mahtuu hyviä ja huonompia hetkiä.  Nyt kun ajattelen, aika paljon saatiin aikaiseksi, moni asia kulki hyvään suuntaan ja paljon informaatiota jaettiin.

Tuo intensiivisyys ja läsnäolon vaatimus on se rankkuus tässä jutussa. Olemme käyneet viime viikkoina läpi erilaisia työnlaatuja opiston työntekijöiden etätyöhaastatteluissa. Aikatyö on työtä, joka on sidottu aikaan ja vaatii ajallista huomioonottamista, oli kyse lähi-tai etätyöstä. Aikatyö näkyy kalentereissa eikä aikaan sidottuun työhön voi itse vaikuttaa. Toisenlainen työn muoto on suoritetyö, jota voi tehdä missä vain ja milloin vain sen mukaan mitä sinulta odotetaan. Suoritetyö voi olla verkkotöitä tai opiskelijan ohjaamista, se voi olla tutorointia tai yo-kirjoitusten tehtävien korjaamista. Lisäksi on olemassa tavoitetyötä, mikä etenee tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteet voi olla esimiehen, tiimin tai oman itsen kanssa sovittuja tavoitteita. Aika ei ole määritelty tarkemmin kuin toimintavuoden näkökulmasta, budjettivuoden näkökulmasta, projektin keston näkökulmasta. Kaikkia näitä on mahdollista tehdä etänäkin. Minulle itselleni etätyö on haave siitä että jos tilanne vaatii, voin mennä rauhassa kirjoittamaan artikkelia tai raporttia kotiin joksikin tunniksi. Sekin ajatus auttaa.

Oma työni on paljolti aikatyötä ja tavoitetyötä. Mitä läsnäolo ja käytettävissä olo sitten on? Ajattelen, että juuri nuo kaksi ovat rehtorin työssä ne tärkeimmät. Tälläkin viikolla, kun noita kokouksia oli enemmän kuin lääkäri määrää, parhaat asiat ovat olleet niitä, jotka ovat liittyneet opiskelijatyöhön tai kollega-apuun. Muutamat pienet hetket, kaksi tuntia korkeintaan tuosta viime viikon työstä. Se on kumma, miten hyvältä tuntuu, kun osaa jollain tavalla olla avuksi. Tai jos saadaan jollekin sääntörikeasialle opiskelijoiden kanssa yhdessä piste. Semmoiselle pitäisi olla enemmän aikaa.

Vaan mitä minä sanoisin etätyöstä? Se on hyvä mahdollisuus ja auttaa monella tavoin meidän tyyppistä työyhteisöä. Mielen pohjalla kuitenkin toivon, että läsnäoloa jakavia ja sitä tarvitsevia olisi oikeassa suhteessa. Internaattipedagogiikkaa pitää tarkastella tuoreesta tulokulmasta. Läsnäolo saavutetaan monella tavoin, ei vain luokkahuoneessa eikä opiston tiloissa.

Ensi viikkoa leimaa ylioppilaskirjoitukset. Pidetään kaikille kirjoittaville peukkuja!