Sain juuri puhelun Ruotsista. Sieltä kerrottiin, että opiston kontribuutio verkon kautta kansanopistoväen kevätkonferenssiin oli hyvä veto. Teemana oli kestävä kehitys. Minä ja kollegani Tuija toteutimme tuon osallistumisen ConnectPro:n välityksellä, Otavassa koneen äärellä på svenska. Yhdistyksen pääsihteeri Jyrki Ijäs oli Kungälvin päässä ”konemiehenä”. Kerroimme meidän kestävän kehityksen ohjelmasta, toiminnasta ja niistä tavoista, millä yritämme vähentää niin opiston kuin yksityisiäkin hiilijälkiämme. Teimme esityksemme dialogiksi istumalla eri puolilla opistorakennusta, mutta silti yhdessä Connect Pron svenskaroomissa. Nauhaa ei editoitu, se oli arkista puhetta öööö ja äää – välisanoineen, ruotsiksi. Jännittävää olisi ollut nähdä, miten yleisö Kungälvissä reagoi;-)

Toimintapa on meillä hyvin arkinen nettilukion ja nettiperuskoulun opetuksessa ja ohjauksessa. Lähestulkoon kaikessa opetuksessa, suunnittelussa, kokouksissa ja tapahtumissa käytämme verkkoa ja työkaluja, millä pääsee lähelle kauempaakin. Tarvitsematta matkustaa. Kun sitten on oikea tarve matkustaa lähitilanteeseen, kurssille, seminaariin, lähelle tulemisen lisäarvot on kukin ehtinyt panna puntariin ihan itse. Niitä ei määrää osallistumispakko, ei työnantaja tai esimies. Säännöt on sovittu yhdessä. Etäoppiminen on samanlaista oppimista, etätyö on samanlaista työtä. Ei helpompaa eikä kevyempää. Silti aikaa jää enemmän työlle tai omaan muuhun elämään. Kuormitus kevenee, hiilijälki pienenee. Tätä me halusimme Tuijan kanssa samalla demonstroida kun olimme mukana virtuaalisesti. Oli kuulemma herättänyt vilkkaan keskustelun. Hienoa; ei mennyt hukkaan tuo osallistuminen! Ääni ei kuulemma ollut paras mahdollinen, mutta siitä huolimatta esitys toimi – kiitos Jyrkin valppauden! Niinhän se on meillä usein; pienet asiat vaikuttavat ja tekniikkaväen työ on ensiarvoisen tärkeää. Sitä ei aina edes tajua, miten koko työpajasession ajan tekniikkaväki on tulilla, kun ihan muut touhuavat ja ovat esillä.

Eilen aamulla koin ihanan yllätyksen; työpöydälläni vuosia ruukussa elänyt viherkasvi oli avannut upean kukkansa – yhden kukan! Olen sitä kasvia kastellut ja katsellut, jakanut ruukkuihin ja ihmetellyt mistä löytäisin oikean lajimäärityksen. Liljakasviksi sen olen tunnistanut, mutta biologina nolo myöntää, että sen pitemmälle en ole määrityksessä päässyt. Kasvin alun olen saanut ystävältäni Annelilta kauan sitten.

Ja nyt: upea kukka. Oli siinä ja siinä, että huomasin sen aamukiireessä. Että ehdin pysähtyä, hämmästyä, ihastella ja ottaa muutaman kuvan. Laitoin yhden Facebookiin ja siellä se ehti ihastuttaa useaa ystävää. Iltapäivällä aioin tutkia kukkaa lisää ja selvittää netistä, mistä lajista on kyse. Sepä olikin jo käpertynyt pieneksi mytyksi. Tänään se kuihtui kokonaan ja juuri äsken kukka napsahti varrestaan lattialle. Se taisi olla tarkoitettu vain minun silmilleni, mutta sosiaalisen median kautta monet pääsivät nauttimaan siitä kanssani. Joskus voi antaa tällaisia lahjoja, aineettomia.

Ja aineeton oli sekin Sami-nimisen henkilön lahja kun hän kommentoi erästä kauan sitten kirjoittamaani blogikirjoitusta Kyöstin opetuksista. Joku muukin kuin minä muistaa Kyöstin hyvine neuvoineen, ”baretteineen ja tupakanhajuineen”. On tämä sosiaalinen media vaan…