Reksiblogi 23.4.2012

Viikolla luin mielipideartikkelin Hesarista. Filosofian tohtori, opinto-ohjaaja Matti Koistinen pohti tuota otsikon kysymystä lukiolaisten näkökulmasta. Aiheesta on putkahdellut useita kirjoituksia sen jälkeen kun koulutuksen arviointineuvosto julkisti tutkimuksensa lukion tuottamista jatkokoulutusvalmiuksista.

Raportti toi esille lukion opinto-ohjauksen puutteet ja siksipä juuri opinto-ohjaajat ovat asiasta kirjoitelleet. Opinto-ohjausta, sen kehittämistä ja sen määrän lisäämistä esitetään lähes poikkeuksetta ratkaisuiksi kaikkiin koulumaailmaa koskeviin asioihin. Matti Koistinen luettelee pitkän listan ohjauksen tavoitteita todeten että tässä on vasta alkua.

Tämän jälkeen hän pureutuu oman työnsä kautta villakoiran ytimeen: nuoret joutuvat tekemään liikaa valintoja heidän ikä-ja kehitystasoonsa nähden. Hämmennys on suuri niin nuorilla itsellään kuin heidän huoltajillaan.

Tähän reseptiksi koulutuksen kehittäjät tarjoavat lisää valinnaisuutta.

Siinä sitä ollaan puhtaan kaulan kanssa. Kun koko ohjausaika menee opoilta kurssivalintojen selvittelyyn, ei synny mielekkäitä opintokokonaisuuksia, joilla olisi yhteyttä nuoren uravalintoihin. Jatkuva huoli oikeista valinnoista syö aikaa itse opiskelulta ja vähentää motivaatiota. Niinpä. Erilaisten lomakkeiden täytteleminen vailla selvää yhteyttä jatkokoulutuksen mahdollisuuksiin tai sisäänpääsyvaatimuksiin ei vaikuta kovin hyödylliseltä.

Olen ajatellut itsekin, että valinnaisuus on hyvä asia. Oman kokemukseni mukaan se onkin sitä, jos eheyttäviä ja mielekkäitä opintokokonaisuuksia voidaan rakentaa.

Otavassa ilmiöpohjaisuus sekä pelipedagogiikka ovat olleet toiminnassa ja kokeilussa jonkin aikaa. Ilmiön mukana tulee sellaista oppimista ja kompetensseja, joita saa vähän kuin sokeria teessä, huomaamatta. Pelipedagogiikkaa kehittävä asiantuntijamme Mauri Laakso totesi jo muutama vuosi sitten, että mielekäs on opettavaista, kun käynnistimme opistovuotta kaupunkipelin avulla.

Ohjaukselle ilmiöoppiminen ja pelillisyys aiheuttaa lisähaasteita, sen toki tiedän. Silti näen, että sen mukana tuoma jaksotus ja arkkitehtuuri vähentää tuskaa niin kurssivalinnoissa kuin omasta kiinnostuksesta lähtevien opintokokonaisuuksien laadinnassakin. Pelien avulla todellinen elämä ja sen haasteet tulevat lähelle,  ne vahvistavat ja voimaannuttavat opiskelijaa tulevia jatko-opintoja varten.

OECD:n kompetenssit OPH:n tuntijakotyöryhmän jalostamana 5-kehäisenä mallina on keskeinen perusta tällaiselle oppimiselle. Nämä viisi kehää ovat 1) minuus ja elämänhallinta 2) erilaisuuden kohtaaminen ja yhteistyötaidot 3) perusosaaminen ja taito käyttää välineitä vuorovaikutteisesti 4) kyky pohtia ja toimia vastuullisesti, kestävää tulevaisuutta rakentava elämäntapa ja sivistys sekä 5) luovuus ja innovaatio.

Olisiko tässä eväitä sille, että koulutus lisäisi  opiskelijan toiveikkuutta, varmuutta sille, että koulutuksella on oikeasti merkitystä. Sellaista mietiskelen tänään.