Reksiblogi 1.10.2010

Tänään oli aivan huikea tori; opiskelijat olivat valmistaneet ja valmistautuneet upeaan ohjelmaan. Musiikki oli energistä ja monenlaiset osaajat pääsivät näyttämään kyntensä. Myös aivan ihanaa laulamista oli tarjolla. Mediakympin slide-showt taustoittivat biisejä ja toimivat tunnelmien vahvistajina. Nuoret kymppiläiset olivat löytäneet niin syvällistä tulkintaa, että vatsan pohjasta kouraisi.

Siinä samalla esittäytyi ensi kerran kokonaisuudessaan bändilinjakin, mutta ihan vain teatterikumarruksella. Ei syntynyt kilpalaulantaa kymppien kanssa.

Itsellekin syntyi jotenkin luonnostaan vastaanottavainen ilmapiiri tupakkalain muutokseen liittyvien asioiden ja sääntöasioiden käsittelyyn. Näytti että asiat upposivat; yhteinen kampus ja yhteinen asia. Toki todellisuus näyttää varmaan toistakin puolta, mutta vetoomus saada opiskelijat avuksi, meni mielestäni ihan läpi. Toivotaan ettei jäänyt vain tätipuheeksi.

Ilmiötkin tuli tsekattua loppuneen ilmiön ja sen keskeisten asioiden Syke-verkkolehden jatkon, valmistuneiden kuvien, Megapolis-kaupunkitapahtuman ja kapulan vaihtamisen kautta. Hieno nyanssi oli se, että vasta opintonsa bändilinjalla aloittanut tyttö (meidän entisiä opiskelijoita) ja pari lukiolaista olikin jo käynnistänyt Otava-Mikkeli-välin bussiyhteyksistä kansalaisaloitteen ja vetoomuksen. Voiko parempaa kansalaisvaikuttamista ollakaan kun ruveta oikeasti töihin. Kuka sanoi, että nykynuoret ovat passiivisia?

Johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriöstä kävi Lapualla viime viikolla kansanopistokokouksessa puhumassa aiheesta ” Sivistystyö osallisuuden vahvistajana”. Hän vetosi opistoihin ottamaan asian vakavasti ja tarjoamaan vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille. Ilmiöt ja projektit ovat siihen oiva foorumi. Talon tai parkkiruudun valtaaminen, mielipiteen ilmaiseminen toiminnan kautta on sitä mitä nuoret osaavat, vaikka ei äänestämisaktiivisuus ja puoluepolitiikka ylipäätään voisi vähempää kiinnostaa.

Opinnollisessa jatkotyössä on paljon tekemistä, etteivät hyvät alut hautaudu näissäkään muiden juttujen alle. Monet kansalaisvaikuttamisen keissit kun vaativat pitkäjänteistä työtä,  asioiden selville ottamista, intoa ja uskoa oman työn merkitykseen.

Olen ajatellut että tämä bloggaaminen on minulle yksi vaikuttamisen ja dialogin mahdollisuus omassa työyhteisössäni ja ehkä myös muuallakin opetus-ja kasvatusammattilaisten keskuudessa. Palautetta on tullut ja kiva on ollut olla tässä prosessissa mukana. Aina ilahdun kun jotain tulee.

Oman talon väestä en tiedä. Vähän olen odotellut. Joku solmu tai vaikeasti lähestyttävä asia olisi saattanut helpommin aueta, kun olisi ollut mahdollisuus viitata johonkin tässä kirjoittamaani. Olisi voinut olla eri mieltä. Sitä en epäile, etteikö meillä uskallettaisi antaa kipakkaakin palautetta, jos sille päälle satutaan. Toisesta oppilaitoksesta kuulin kommentin, että ”eihän rehtorin blogikirjoituksia voi mennä kommentoimaan”. Minun kyllä saa. Ehkä minun jutut eivät muuten vain kiinnosta – sekin on ihan mahdollista.

Sen uhallakin kirjoitan!