Tervehdys,

Paljoa en ole tähän mennessä blogannut enkä säännöllisesti lainkaan. Tämä on kutkuttavaa. Katsotaan kurkisteleeko blogiin sisälle muutkin kuin joulutontut.

Viime perjantai oli huipennus tiukalle ja säpinäiselle opistoviikolle. Perjantain erinäisiin toimintoihin sekä niiden valmisteluihin osallistui mittava määrä opistoväkeä. Kiitokset kaikille osallistujille siitä. Pajat olivat sitä mitä ne parhaimmillaan voivat olla – tapahtumarikkaita ja kohtaavia, uutta tietoa ja kiinnostavia näkökulmia avaavia. Toivottavasti tällainen tunne syntyi osallistujillekin, itselleni fiilis hönki kasvoille heti alkupaneelissa ja pysytteli sen ajan kun ehdin olla mukana. Kiirus tuli opiston johtokunnan kokoukseen. Johtokunnasta ryntäsin viimeisen pykälän kohdalla Noste-ohjelman päätösjuhlaan.

Oli hienoa, että Opisto sai Mikkelin Seudun Nosteessakin tunnustuksen. Valtakunnallinen palkinto myönnettiin elokuussa. Mikkelin palkinto tuli ainakin minulle täytenä yllätyksenä. Olisi tietenkin voinut siitä jotakin ounastella, että Heli Tirri varmisti Jukan ja minun osallistumisen päätösjuhlaan. Jukka kukitettiin ja minä pääsin pokkaaman palkinnon.

Noste -ohjelma käynnistyi valtakunnallisena aikuisten koulutustason kohottamisohjelmana Ruotsin mallin mukaan 2003. Sen suunnittelu aloitettiin sekä Suomen Kansanopistoyhdistyksessä että alueellisesti jo edellisenä vuonna. Paljon oli odotuksia. Paljon oli ristikkäisiäkin odotuksia. Pohdittiin, miten vapaa sivistystyö löytää paikkansa ohjelmassa, jossa suuret ammatilliset oppilaitokset tarjoavat jo volyymin näkökulmasta isot pelimerkit. Mikkelin Nosteessa onnistuttiin verkostoitumisessa erinomaisesti, erityisesti yhteistyö vapaan sivistystyön ja ammatillisen koulutuksen kesken toimi yllättävän hyvin. Kiitokset siitä paljolti kuuluu Tirrin Helille, joka hienovaraisesti ja taitavasti piti tasapainoa yllä ja toimijat yhteistyöasennossa. Käytännöistä on syytä oppia Nosteen perintöä edistävissä hankkeissa. Roope Mokka puhui opiston pajassa ” Me Pystymme” – politiikasta. Nosteessa nostimme itsemme ”Me Pystymme”- tasolle, vaikka usko ja motivaatio olivat aika ajoin, ainakin meillä Otavassa, koetuksella. Pitkäkestoisen ohjelman loppuunvienti vaatii uskoa työn merkitykseen. Meillä Otavassa työ hajosi välillä kovin näkymättömiksi puroiksi ja noroiksi, että kokonaisuutta oli vaikea hahmottaa.  Koko talon näkökulmasta Noste ei ole ollut kovin näkyvässä roolissa. Nöyränä noita palkintoja olen ollut pokkaamassa.

Opiskelija tai opiskelevaksi aikova oli Nosteessa keskushenkilö. Uskon että monta hyvää käytäntöä tämä näkökulma antoi toimijoille, ohjauksen rakenteille ja malleille. Yhteistyövelvoite uudessa vapaan sivistystyön laissa saa paljon tukea Nosteen käytännöistä.

Otavan Opiston reksin hommassa vauhtisokeus on vaarana koko ajan. Ilmassa liikaa palasia, joita pitää yrittää varjella, kuljettaa uuteen asentoon tai ottaa koppi. Joko pehmeästi kuin höyhen otetaan tai joustavasti voimaa käyttäen kuin kiveä kannattelisi. Jaksamisen ongelmaa olen tänä syksynä pohtinut paljonkin. Minua aiemmin jaksamaan auttanut Kirsi Kunnaksen runo ei enää ole auttanutkaan. Tarkoitan sitä Meritähteä joka hokee että jaksaa kyllä vaikka yllä on tuhat tonnia vettä. Kun on litteät pakarat, terävät sakarat ja paineenkestävät kakarat. Minulle on tullut suorastaan kauhukuva; yksin pimeässä, hokemassa että jaksaa jaksaa vaan, terävät sakarat apuna, että kukaan ei edes pääse lähelle! Tuollainen jaksaminen on omalta osaltani mahdotonta. Tarvitsen teitä työkaverit! ps. eivät ne litteät pakarat kuitenkaan vahingoksi ole.