Aluksi tunnustus. Tämän syksyn ja talven aikana oma suhtautumisen verkkoon ja verkko-opiskeluun on muuttunut. Olemme pitkään jo liputtaneet sitä, että opiston tulevaisuus on verkossa ja verkostoissa. Ja sitä, että verkon tulee olla osa oppimistapahtumaa. Sen olen kyllä sisäistänyt aiemminkin pragmaattisessa mielessä ja yleisellä tasolla. Meidän talossa on ollut mahdollista ymmärtää kehityksen suunta ja tulevaisuuden ratkaisut tämän kautta ja olla niitä tukemassa ja eteenpäin viemässä.

Oma sydän ei kuitenkaan ole ollut täysin mukana ennen tätä syksyä ja talvea. Ilmiöoppimisen kehitystyö ja uudet yhteisölliset tuottamistavat, joihin olen päässyt mukaan ja joista olen saanut silmiä avaavia kokemuksia, on tässä paljon takana. Minustakin on tullut toimija ja oppija sen sijaan että arvostelisin ja seuraisin sivusta. Uskokaa tai älkää, se voimauttaa ja vahvistaa. Ja että uskoo siihen täysillä, mitä meillä tehdään ja miten meillä oppimista kehitetään, antaa valtavasti uutta virtaa! Rohkeasti voin sanoa, että meidän tekemisen tapa näkyy oppimispalvelujen laadun kehityksessä, ohjaustoiminnan uudenlaisissa malleissa, yhdessä oppimisen ja tekemisen kokemuksissa, vapaan sivistystyön uudistamisessa.

Omia ajatuksiani vahvisti valtavasti viikonlopun pajan tekeminen. Juha Suoranta veti eilen wikipedagogiikka-työpajaa verkon yli. Sain paljon ajattelemisen aihetta. Hän tutki työn pohjustukseksi sitä, miten Brunerin kasvatuksen periaatteet sopivat wikioppimiseen. Yksi periaatteista on vuorovaikutuksen periaate. Ei siinä sinänsä ole mitään uutta. Brunerin mukaan siirtämisen sijasta kulttuurinen työskentely tulisi tapahtua aina vuorovaikutuksessa. Oppiminen  on alakulttuurin toimintaa jossa oppijat auttavat toisiaan toimimaan, kukin kykyjensä mukaan. Suoranta piti tätä suorastaan herkkänä ajatuksena. Jokaisen opettajan kannattaisi pohtia sitä unohtamatta lauseen loppuosaa ”jokainen kykyjensä mukaan.” Marxilainen jakamisen lähtökohta on ”jokaiselle tarpeidensa mukaan, jokaiselle kykyjensä mukaan.” Wikioppiminen ylittää Suorannan mukaan tämänkin. siinä ei edes odoteta vastavuoroisuutta, vaan tärkeintä on antaminen ja lahjan ajatus. Ei ole välttämätöntä antaa mitään takaisiin. Tätä voisi jokainen myös sydämessään tutkia.

Jakaminen, mistä Ville on sosiaalisen median kohdalla paljon puhunut, sai ainakin minun kohdallani uuden merkityksen. Uudistavaa vapaata sivistystyötä ja aikuiskasvatuksen vaihtoehtopedagogiikkaa voi ajatella laajenevina mahdollisuuksina!

Illalla pohdimme Anitan ja  Kristiinan kanssa ajattelua ja sen tarvitsemaa kiireetöntä aikaa. Eilen kävin illalla katsomassa Havukka-ahon ajattelijan Mikkelissä. Lämminhenkinen ja Huovista kunnioittava elokuva! Itse ajattelijan ja pikku Niken loppurepliikit jäivät soimaan mieleen. Että ei ajatuksia voi vangita piikkilankaleirille, koska niillä on siivet. Ja samaan aikaan se havukka, haukka, liitää taivaalla, henkeäsalpaavissa Kainuun maisemissa. Ajatuksia ei voi vangita!