Reksiblogi 12.03.2011

Opistolla on menossa pajaviikonloppu. Kun tähän koneen äärelle istahtaa ja pysähtyy pohtimaan kaikkea sitä mihin on ehtinyt mukaan, liikahtaa mielessä ensimmäisenä jonkinlainen ilo ja sen perään vähän hätäkin: vaikka taaskin oli upeita alustajia ja ajattelemaan pistäviä oppimissessioita, meitä edelleen oli mukana kohtuullisen pieni joukko. Sellaisia alustuksia mitä nyt saatiin kuulla opetusaineiston sisällöistä ja materiaalien käytöstä erilaisissa opetus-ja oppimistilanteissa, myyteistä ja oppimisen tulevaisuudesta oli todella monella tapaa opettavaista ja tärkeää asiaa tulla jaetuksi.

Ellette usko, katsokaa opiston sivuilta tallenteet. Onneksi ne ovat siellä, jotta niihin voi uudestaan palata! Kalamaljassa kulminoitui paljon näitä teemoja vielä antiikin myyttien kautta. Kalamalja menetelmänä on kiinnostava ja osallistava – maljaan voi kuka tahansa hypätä ajatuksineen mukaan. Kalamaljan virittämät teemat jatkuivat pitkin iltapäivää ja iltaakin. Vapaan sivistystyön mieli ja tarpeellisuus näkyy hyvin tällaisessa tavassa oppia ja olla. Illan musiikkiesitykset liittyivät myös antiikin myytteihin. Mezzosopraano Essi Luttinen ja pianisti Minna Pöllänen veivät kuulijat musiikillaan ihmisen kasvun ja kivun paikkoihin mm. antiikin traagisten hahmojen Orfeuksen ja Eurydiken kautta. Se kosketti. Päivän aikana syntyi jotakin eheää.

Perjantaiseen pajapäivään liittyi itselläni samaan aikaan sisäistä ristiriitaa siitä, missä olisi ollut hyvä olla mukana, mihinkä pysähtyä. Oppilasasiat ja monet muut arjen jutut kulkevat rinnan, kokouksia pidetään juuri pajojen aikana siitä syystä, että silloin yhteistyökumppaneilla on mahdollisuus myös osallistua ja tulla asiantuntijoiksi. Tällä kerralla maaliskuun pajaan liittyi vielä Japanin suuri maanjäristys-ja  tsunamitragedia, joka vaikutti tietoon tultuaan monenkin mieliin ja tilannetta seurattiin eri tavoin.

Kun eräskalamaljakeskustelija puhui heinäsirkkaefektistä oppimisessa, koin olevani vähän sellainen itse omassa pajaoppimisessani. Heinäsirkkaefekti näkyy siinä, että kun on niin paljon tietoa ja asioita on helppo löytää verkosta ja sisällöissäkin on pyritty helppouteen ja kiinnostavuuteen, meistä tulee kuin heinäsirkkoja, jota napsivat parhaalta näyttävät makupalat pikaisesti ja siirtyvät seuraaviin. Oppimisen pinnallistuminen on tunnistettava asia. Siihen viittasi myös Marja Ahola koulutuskeskus Salpauksesta puhuessaan suomen kielen opetuksen verkkoaineistoista.

Lueskelin tässä myös Erkki Takatalon julkaisua ”Toimiva työyhteisö – näkökulmia opistotyön kehittämiseen”. Kirja on Kansanvalistusseuran julkaisema loppuraportti vapaan sivistystyön osaaminen ja pätevyys eli VSOP -koulutusohjelmasta, jossa Erkki oli asiantuntijana ja valmentajana. Tuo opus kannattaa lukea! Erkin käyttämä termi ”tuuliviiriongelma” tuli heinäsirkkojen yhteydessä mieleeni. Tuuliviiriongelmaan törmätään silloin, kun halutaan olla kaikessa mukana, innostutaan. Ja innostutaan jälleen uusista hankkeista, jolloin jo aloitetut jäävät kesken.

Hyvä johtaminen on pitkäjänteistä, harkitsevaa ja johdonmukaista. Siihen on hyviä ja käytännönläheisiä, VSOP-koulutuksen valmennuksissa löytyneitä malleja samaisessa opuksessa. Oppimishaasteita itselleni!

Suosittelen vielä professori Kai Hakkaraisen paja-alustuksesta tehdyn videotallenteen katsomista. Sekin löytyy opiston sivuilta. Herättää ajatuksia, vai mitä!