Tag-Archive for » kansalaisvaikuttaminen «

Runsas viikko on mennyt Japanin katastrofeista. Mieleni taustakuvana on sama kuin läppärissänikin yhtenä vaihtuvana sellaisena; nimittäin puupiirrostaiteilija Katsushika Hokusain Kanagavan suuri aalto 1800-luvun alusta. Teppo Turkki kirjoitti tänään Hesarin kulttuurisivuilla siitä ja japanilaisten suhtautumisesta katastrofeihin hyvän kirjoituksen. Hän antoi eväitä ymmärtää japanilaisten käyttäytymistä ja toimintaa katastrofien sattuessa. Itä-aasialaisessa  ajattelussa luonnonkatastrofit ja rankat koettelemukset koetaan mytologisella tasolla iskuksi vallassa olevalle tavalle toimia ja ajatella. Tohokun maajäristyksestä voi siis seurata jotakin hyvää, jos se sysää japanilaisen yhteiskunnan uuteen kehitysvaiheeseen. Saman lehden haastattelussa Hiroshiman ydinpommituhosta selviytynyt rouva Emiko Okada vahvistaa tämän: ”Ydinvoimaloita on rakennettu, jotta elintasomme olisi mahdollinen. Nyt tapaamme elää pitää muuttaa.”

Kun Harrisburgin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui vuonna 1979, olin Otavan Opiston kansainvälisyyskasvatuksen linjan ympäristönsuojelun opettaja. Sen ryhmän kanssa käytiin debattia ydinvoimasta, sen hyvistä puolista ja vaaroista suhteessa fossiilisiin polttoaineisiin ja maailman energiaratkaisuihin. Kun Three Mile Islandin kautta kiinailmiö tuli tietoisuuteen, opistolaiset halusivat toimia ja vaikuttaa. Itsekin olin innokkaasti mukana ydinvoimaa vastustavissa kulkueissa. Omat lapset olivat pieniä ja se lisäsi halua toimia turvallisemman maailman puolesta. ” In case of nuclear accident, kiss your children for good bye”, luki jossakin tekemässämme banderollissamme. Ajatus saa edelleen itkuntunteen kurkkuuni.Tällaista, kantaaottavaa kansalaisvaikuttamista oli silloin mukana opistotoiminnassa. Kynttiläkulkueita ja rauhanmarsseja. Siinä ajassa kasvoin kansanopisto-opettajaksi.

Ja taas kun Tsernobyl räjähti huhtikuussa 1986, olin opiskelijaryhmän kanssa Kiovan yllä lentokoneessa matkalla Leningradista Bakuun. Kun Suomessa ja muualla maailmassa tiedettiin mitä oli tapahtunut, meidän porukka nautti Bakun ja Jerevanin vapusta, kiinnostavista opintokäynneistä, Kaukasian keväästä, erilaisesta maailmasta täysin tietämättöminä mistään kamalasta. Saapuessamme Suomeen, kesti aikaa ymmärtää koko asiaa. Rajaviranomaiset pohtivat, pitäisikö meidät terveystarkastaa, radioaktiivisuutta mitata, joditabletteja antaa, kun olimme olleet kaksi viikkoa Neuvostoliitossa ja käväisseet lähellä katastrofialuetta. Mitään tuumailua enempää ei seurannut. Taisimme olla paremmassa turvassa Kaukasuksella kuin ihmiset täällä Suomessa, kun ilmavirtaukset kuljettivat laskeumia tänne suuntaan.

Perheet olivat kuitenkin järkyttyneitä ja helpottuneita kun matkalaiset palasivat. Tuon jälkeenkin otimme vielä monta kertaa riskejä lähteä opistomatkoille milloin minnekin.

Kun ilmastomuutoksen myötä energia-ajattelu on muuttunut ja ydinvoimaan on alettu suhtautua taas vähän niin kuin kaikki olisi siltä osin hallinnassa ja ongelmat teknisesti ratkaistavissa, olen kokenut omassa ajattelussani hirveää ristiriitaa. Nuo oman elämäni avainkokemukset vaikuttavat enkä koskaan voi niitä unohtaa. Toivottavasti Emiko Okadan sanoma kiirii maailmalla japanistakin kauemmaksi. Kansanopistojen rehtorikokouksessa johtaja Eeva-Riitta Pirhonen OKM:stä kyseli, onko mitään todellista tapahtunut opistojen toiminnassa sen jälkeen kun Vapaan sivistystyön lain tavoite- ja tarkoituspykälään tuli mukaan kestävä kehitys ja globaalit haasteet. Onko?

IMG_0680

Reksiblogi 1.10.2010

Tänään oli aivan huikea tori; opiskelijat olivat valmistaneet ja valmistautuneet upeaan ohjelmaan. Musiikki oli energistä ja monenlaiset osaajat pääsivät näyttämään kyntensä. Myös aivan ihanaa laulamista oli tarjolla. Mediakympin slide-showt taustoittivat biisejä ja toimivat tunnelmien vahvistajina. Nuoret kymppiläiset olivat löytäneet niin syvällistä tulkintaa, että vatsan pohjasta kouraisi.

Siinä samalla esittäytyi ensi kerran kokonaisuudessaan bändilinjakin, mutta ihan vain teatterikumarruksella. Ei syntynyt kilpalaulantaa kymppien kanssa.

Itsellekin syntyi jotenkin luonnostaan vastaanottavainen ilmapiiri tupakkalain muutokseen liittyvien asioiden ja sääntöasioiden käsittelyyn. Näytti että asiat upposivat; yhteinen kampus ja yhteinen asia. Toki todellisuus näyttää varmaan toistakin puolta, mutta vetoomus saada opiskelijat avuksi, meni mielestäni ihan läpi. Toivotaan ettei jäänyt vain tätipuheeksi.

Ilmiötkin tuli tsekattua loppuneen ilmiön ja sen keskeisten asioiden Syke-verkkolehden jatkon, valmistuneiden kuvien, Megapolis-kaupunkitapahtuman ja kapulan vaihtamisen kautta. Hieno nyanssi oli se, että vasta opintonsa bändilinjalla aloittanut tyttö (meidän entisiä opiskelijoita) ja pari lukiolaista olikin jo käynnistänyt Otava-Mikkeli-välin bussiyhteyksistä kansalaisaloitteen ja vetoomuksen. Voiko parempaa kansalaisvaikuttamista ollakaan kun ruveta oikeasti töihin. Kuka sanoi, että nykynuoret ovat passiivisia?

Johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriöstä kävi Lapualla viime viikolla kansanopistokokouksessa puhumassa aiheesta ” Sivistystyö osallisuuden vahvistajana”. Hän vetosi opistoihin ottamaan asian vakavasti ja tarjoamaan vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille. Ilmiöt ja projektit ovat siihen oiva foorumi. Talon tai parkkiruudun valtaaminen, mielipiteen ilmaiseminen toiminnan kautta on sitä mitä nuoret osaavat, vaikka ei äänestämisaktiivisuus ja puoluepolitiikka ylipäätään voisi vähempää kiinnostaa.

Opinnollisessa jatkotyössä on paljon tekemistä, etteivät hyvät alut hautaudu näissäkään muiden juttujen alle. Monet kansalaisvaikuttamisen keissit kun vaativat pitkäjänteistä työtä,  asioiden selville ottamista, intoa ja uskoa oman työn merkitykseen.

Olen ajatellut että tämä bloggaaminen on minulle yksi vaikuttamisen ja dialogin mahdollisuus omassa työyhteisössäni ja ehkä myös muuallakin opetus-ja kasvatusammattilaisten keskuudessa. Palautetta on tullut ja kiva on ollut olla tässä prosessissa mukana. Aina ilahdun kun jotain tulee.

Oman talon väestä en tiedä. Vähän olen odotellut. Joku solmu tai vaikeasti lähestyttävä asia olisi saattanut helpommin aueta, kun olisi ollut mahdollisuus viitata johonkin tässä kirjoittamaani. Olisi voinut olla eri mieltä. Sitä en epäile, etteikö meillä uskallettaisi antaa kipakkaakin palautetta, jos sille päälle satutaan. Toisesta oppilaitoksesta kuulin kommentin, että ”eihän rehtorin blogikirjoituksia voi mennä kommentoimaan”. Minun kyllä saa. Ehkä minun jutut eivät muuten vain kiinnosta – sekin on ihan mahdollista.

Sen uhallakin kirjoitan!

IMG_0514Reksiblogi 24.8.10

Mikä on sinun talosi?

Mauri käynnistää EloActionin johdanto-osuutta. Hän lukee neljä kuvausta taloista ja kyselee minkä näistä mieluiten haluaisin, jos rahaa ei tarvitse ajatella. Lähes satakunta päätä painuu opiston salin jakkaroilla omanlaisiinsa mietintä-ja kuunteluasentoihin.

Kädet viittilöivät vastauksia ohjaajan kysymyksiin. Talojen valinnassa on kyse oppimistyyleistä ja niihin sopivista taloista. Visuaalinen tyyppi innostuu talosta, jossa esteettisyys, valo ja värit vaikuttavat. Ilman muuta auditiivinen tahtoo nyt ja heti talon, missä veden ääni kuuluu rauhoittavasti rantakaislikosta sisälle saakka ja missä musiikin kuuntelu on tehty nautinnolliseksi suunnittelunkin näkökulmasta. Missä myös hiljaisuus on mahdollista. Järkevä pohtii järkisyitä tilaratkaisuihin ja energiakysymyksiin. Toiminnallinen tyyppi taas tykkää siitä, että tekemiseen ja liikkumiseen on tilaa ja mahdollisuuksia.

Kukaan ei ole tyhmä tai huono, opimme vain eri tavalla – tämä oli johdanto-osuuden tärkeä oppi. Siitä päästiinkin siihen, että nyt opitaan toisin. Nyt, tällä viikolla käynnistetään sellainen oppiminen, jossa pulpetissa istuminen on sivuseikka. Otetaan rooleja, tehdään, uskalletaan! Kukaan ei ole toista huonompi, kaikki tarvitsee toisiaan.

Tulevaisuuden Mikkeli on tämän viikon EloActionin tekemisen kohde. Otetaan selvää, otetaan kantaa, pelataan ja vaikutetaan.  On syntynyt puolueita ja yhden asian liikkeitä. Ympäristöasiat ja kierrätys puhuttaa. On pohdittu asiantuntijoiden kanssa mm. houkuttelevista roskiksista, sellaisista joita voisi vaikka halata tai mitkä kiittävät kun saavat roskia uumeniinsa. On puhuttu vanhuksista ja lapsista. Nuorista ja viihtymisestä. Liikenteestä ja liikkumisesta. Ympäristöjärjestö Dodo ja Roskaliike on ollut mukana antamassa syötteitä ja pohtimisen aiheita. Tänä aamuna porukat lähtivät pelipisteisiin kaupunkiin.

Tuntui todella mukavalta, kun eilen törmäsin iloisesti ja äänekkäästi touhuaviin juhlasalin lattialla istuviin työryhmiin. Posteripaperit saivat täytettä kun tussikynät suihkivat ja vilkkaat kädet piirtelivät suunnitelmia.

Arviointi-ja suunnittelupalaverissa ohjaajat korostavat rohkaisun, hyväksynnän ja  kiittämisen lähestymistapaa. Nuoret kaipaavat kiittämistä ja rohkaisua, todettiin. Muisteltiin caseja, missä juuri kiitos ja hyväksyntä on saanut nuoren muuttamaan asennettan ja toimintaansa. Se oli mannaa kansanopistorehtorin korville. Todella mannaa, kun se opiskelija on se rehtorin silmäterä, ainakin minusta. Kiittämistä ei voi koskaan olla liikaa.

Opiston verkkolehdestä voi seurata toimintaa, kun nohevat kirjeenvaihtajat aloittavat työnsä tänään Naisvuoritalolla ja verkossa. Torstai-iltana katsotaan saldo ja perjantaina katsomme vielä opetus-ja ohjausväellä, mitä on opittu. Erilaisia säätöjä on jouduttu tekemään. Erilaisia ohituksia ja tiedonkatkoksia on ollut matkalla. Kysymyksiä on varmasti. Onko kymppiläinen riittävän taitava näin omaehtoiseen työskentelyyn? Onnistuvatko monikulttuurisen linjan opiskelijat isossa ryhmässä?  Toimiiko logistiikka ja kännykkäyhteydenpito? Ruokailut? Toimiiko muu tekniikka?

Mitä tästä oikeasti opitaan? Ilmiöoppiminen on tavoitteena tässä Kaupunkilarpissakin. Saataisiinko nyt auki ilmiöoppimisen mahdollisuudet myös kympeille? Lukiostahan on jo useita rohkaisevia kokemuksia.

Eilen minulle soitti Suomen roskaliikkeen perustaja Tuula-Maria  Ahonen. Olen kyllä ollut tietoinen tuosta ”poimi roska päivässä” -toiminnasta, mutta juttutuokion tiimoilta innostuin liittymään porukkaan. Vaikka ei se Tuula-Marian yhteydenotto siihen liittynyt, vaan siihen, miten voitaisiin tukea toisiamme kestävän kehityksen kasvatuksessa.

Roskaliikkeen idea on yksinkertaisuudessaan nerokas: poimit roskan päivässä (ja parhaimpana kaksi) sekä innostat muitakin tekemään niin. Liike on todellista kansalaisvaikuttamista. Sivut löytyvät osoitteesta www.roskapaivassa.net. Toimii myös facebookissa. Ja ajatelkaa, se on toiminut jo 10 vuotta ja jäsenmäärä kasvaa edelleen.

Kansalaisvaikuttaminen ja aktiivinen kansalaisuus ovat kaiken koulutuksen, mutta erityisesti aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön läpikulkevia tavoitteita. Sosiaalinen media lisää osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksia ties monenteen potenssiin. Onhan se nähty myös porkkanamafian toiminnassa: kun me kaikki valintoja tekevät teemme saman valinnan, jonkin sovitun hyvän suhteen, vaikutus on valtava. Hyvän mielen lisäksi paljon näkyvää on saatu aikaan.

Näissä kummassakin keississä on hienoa se, että vaikuttaminen on konkreettista tekemistä, mahdollisuudet ovat kaikkien käsillä, mukaan on helppo mennä. Ja tulokset näkyvät.

Positiivisuus on myös tärkeä näkökulma. Voi rohkaistua toisista ja tehdä hyvää ja eikä masentua ja turhautua huonosta. Se on sitä hyvän kehää, mistä mm. Jouko Kajanoja on opiston työpajoissa käynyt puhumassa.

Tulevaisuuden oppilaitokset voivat olla kestävän kehityksen lyhtyjä, matalan kynnyksen paikkoja, missä eri ikäiset ihmiset oppivat toisiltaan kestävää elämäntapaa, rohkaisevat ja tukevat samalla koko yhteisöä ja kehittävät kyläänsä, paikkakuntaansa ja aluettaan toimimalla aktiivisesti. Sellaiset koulut ovat vahvoilla, jotka tällaisen roolin ottavat uuden yleissivistyksen levittämisessä.

Kestävän kehityksen työ on tullut tällä viikolla niin monella tavoin esille, että alkaa hykerryttää. Vapaan sivistystyön lain uusi tavoite- ja tarkoituspykälä näyttää ohjaavan oikeasti ottamaan kestävyyden pilarit huomioon.

19082008072

Opiston pilotoima ilmiöpohjaisuus on oiva tapa vahvistaa kestävää kehitystä edistävää oppimista ja päästä pohtimaan asioiden yhteyksiä ja ristiriitaisiakin tavoitteita. Ajatellaan vaikka ilmastonmuutosta ja lajien häviämistä. Ilmiöiden kautta voi löytyä se ymmärrys, että ei olekaan kyse erillisistä asioista. Tai uuden vuoden vieton rakettijätettä kerätessä tulee mietityksi raskasmetallien vaikutuksia tai lapsityövoiman käyttöä Kiinassa tai muualla.

Syntyy merkityksiä, joiden kautta ihmiselle syntyy halu tehdä asioille jotakin.