Kaisan blogi 11.12.2012
En missään ole nähnyt vielä oikeasti viihtyisiä koulurakennuksia. Sellaisia oppimiseen ja yhdessä olemiseen innostavia. Ivan Illichin kuvasarja ”kuoleman kouluista” on oikein kuvaava. Käytäviä, kalseita seiniä, ankeita värejä, asfalttipihoja, nuhjuisia tiloja, täyteen ahdettuja pulpetteja. Missä vain maailmalla kuljetkin, koulut muistuttavat toisiaan.
Minä olen ehta koulun kasvatti, elämäni koululla tai koulun läheisyydessä elellyt. Perheeni asui pohjanmaalla sodan jälkeen rakennetussa komeassa kivikoulussa, kirkonkylän koulurakennuksessa, jonka sivusiivessä oli opettajaperheiden asuntoja. Koulumatkaa ei ollut, pihan poikki juostiin muiden lasten joukkoon.
Marraskuussa kävin lapsuusmaisemissa. Siellähän se koulu ja kotikin oli; joku teki entisten ikkunoidemme sisäpuolella perjantai-illalla luokkasiivousta. Päättelin, että koulukäyttöön asunnot olivat joutuneet, kukapa enää koululla haluaisi asua?
En tiedä, onko tuolla kärsitty homeongelmista monien muiden Suomen koulujen tapaan, mutta nenääni tulee edelleen runsaan viidenkymmenen vuoden jälkeenkin käytävien pölystä ja suuren oppilasjoukon jaloista ja märistä vaatteista uhoava tunkkainen ja nenää kutittava lemu. Suuret luokat, pitkät kalseat käytävät, leijaileva liitupöly, luokkien visuaalisena valopilkkuna alati vaihtuva piirustusnäyttely.
Opistojen perustajaisä N.F.S. Grundtvig halusi eroon jo yli 200 vuotta sitten kuoleman kouluista. Silti opistotkin ovat rakennuksina jokseenkin luotaantyöntäviä. Vanhat rakennukset on monista opistoista purettu ja korvattu niillä kalseilla tiilirakennuksilla, joita kaikkialta löytyy. Asuntolat ovat ankeita. Kodinomaisuutta saa hakea. Toki poikkeuksiakin on, mutta tällainen on se päällimmäinen kuvani. Sitä lisää oman opistomme rakennusten nykytilan surkeus; on homeongelmia, on asbestiongelmia vääränlaisten korjausratkaisujen vuoksi. Tilat toimimattomia, hukkaneliöitä on paljon. Ylläpitäjäkaupunki ei näytä ottavan asiaa vakavasti: rahaa ei kuulemma ole. Miten näillä eväillä rakennetaan kukoistavaa kampusta?
Mutta ei kai kampusta pidäkään rakentaa pelkästään yksien seinien sisään? Eikä sisään välttämättä lainkaan! Minä ainakin uskon sellaiseen kukoistavaan kampukseen, joka avautuu ulos ja verkottuu immateriassa, ylittää ja ohittaa seinät ja kuusiaidat. Perusasiat silti tulee olla kunnossa. Viihtymisestä ja terveellisestä oppimisympäristöstä pitää pitää huolta.
Opistot ovat perustelleet erityisyyttään internaatilla ja kodinomaisella interiöörillä. Erityisyys pitää saada esille ja voimavaraksi, mutta niiksi eivät pelkästään seinät ja kuusiaidat riitä. Mitä oikeasti kansanopisto voi olla nyt ja tulevaisuudessa? Mikä on sen parasta, mikä on oppijan ja asiakkaan parasta? Millainen on hyvä kansanopisto? Hyvä kenelle?
Vaikka omia koulujani olen tässä aika ankeasti kuvannut, pitää sanoa että nuo koulujeni kasvuympäristöt on tarjonneet ne kaverit, yhteisöt ja verkostot, joilla on ollut oppimisen ja identiteetin kannalta merkitystä. Ne eivät rakennuksiin (tai juuri opettajiinkaan) liity, vaan ovat kehittyneet niistä huolimatta.

Reksiblogi 30.8.2010

Tuoreet kommentit