Tag-Archive for » Kööpenhamina «

Reksiblogi 4.11.2010

IMG_0512


Ulkona on satanut enemmän tai vähemmän jatkuvasti jonkun päivän, mutta kuiva kausi kuvaa omaa tilaa huomattavasti paremmin.

Tuon kuivuuden tunteen purkamisessa voi aloittaa vaikka siitä, että oma koti on tällä hetkellä siitä mukavuudesta vajaa, että suihkutilat ja saunat ovat pois käytöstä. Menossa on saunaosaston remontti. Kuiva kausi siltä osin kestää muutaman viikon, pahimmillaan kuukauden päivät – aika jonka kestää kun tietää että uutta ja hienoa syntyy. Silti arki pitää monessa mielessä ajatella uusiksi. Yllättävän moni asia ja tekeminen on kiinni siitä, onko suihkua, pyykinpesumahdollisuutta, onko lämmintä vettä tai lauantaisaunaa. Eikä tässä kuitenkaan ilman vettä olla, joten turha ruikuttaa. Tuppaamme muutenkin käyttämään aivan liian paljon vettä ja maapallon vesivaroja. Hiilijäljen kannalta myös remontin lopputulos on hyvä asia.

Kuivaa kautta voisi myös käyttää kuvaamaan niitä ajatuksia, mitä on herättänyt uusi välinpitämättömyys ilmastonmuutosta kohtaan. Vuosi sitten puhuttiin asiasta, debatoitiin, argumentoitiin. Ihmiset ottivat kantaa ja kantoivat huolta. Kööpenhaminan jälkeen on siirrytty kuivaan kauteen. Ei paljon puhuta, vaikka Meksikon kokoukset ovat pian käsillä.

Asennetutkimukset osoittavat myös tuon kuivan kauden olemassaoloa. Maapallon tulevaisuus mustenee mustenemistaan.

Lueskelin hiljattain Alan Weismanin kirjan ”Maailman ilman meitä” kirja-arvostelua. Kuvaukset ihmisettömästä maailmasta. Kirjan lähtökohtana on ajatus; mitä tapahtuu kun jokainen ihminen maapallolta pyyhkäistään pois? Miten ja millä aikataululla ihmisen aikaansaannokset häviävät, millaisia artefakteja löytää mahdollinen maan ulkopuolinen tutkija. Jääkö ihmisetön maailma jotenkin kaipaamaan tätä ihmiskuntaa ja ihmistä? Ei ole todellakaan kuivaa tekstiä, mutta kuivattaa suuta ja salpaa henkeä.

Meitä ihmisiä on tällä hetkellä yli 6 miljardia Maa-nimisellä planeetalla. Jos kaikki ihmiset maapallolla kuluttaisivat ja nauttisivat samanlaisesta elämäntavasta kuin me Itämeren alueen asukkaat, tarvittaisiin 2 maapallon kokoista planeettaa. Muutoksen on tapahduttava; eihän oikeasti kukaan halua kestämätöntä kehitystä ja siitä seuraavaa kuivaa kautta?

Kestävän kehityksen pedagogia on muutoksen pedagogiaa; muutosta niin pedagogisissa menetelmissä, yhteiskunnassa että ihmisen elämässä. Siihen vaikuttamista, että kestävän kehityksen istuin, neljän jalan varassa oleva tuoli pysyisi tasapainossa.

Vaihtoehtoisissa pedagogiikoissa on monta muutakin kestävän kehityksen tulokulmaa. Otavassa on käynyt melkoinen aivomyrsky viime viikkoina pedagogisen koulutusohjelman ideoinnissa tekemisessä. Siinä porukassa ei ole näkynyt kuivuutta eikä kuivaa kautta. Näitä elementtejä ja paljon muuta on mukana. On syntynyt rikas ja innostava ohjelma tai ohjelmia verkko-ja ilmiöpedagogiikasta vaihtoehtoisiin pedagogioihin ja sosiaalisen median pedagogiikasta tulevaisuuspedagogiaan.

Tämä työ ei ole ollut kuivaa eikä kuivaa tule itse koulutuksestakaan, kun se vuoden alusta pyörähtää käyntiin.


GarbaDSC_0048Osallistuin tiistaina Arbiksella pidettyyn seminaariin. Teemana oli Maailma Kööpenhaminan jälkeen. Tilaisuus oli päätös VISIO:n “Ilmastonmuutos vapaan sivistystyön haasteena” – täydennyskoulutuskokonaisuudelle, joka toteutettiin viime vuoden puolella.

Koulutuskokonaisuuden aikana kerättiin vapaan sivistystyön oppilaitosten parhaita käytänteitä ja avattiin ilmastonmuutos-ilmiön monitahoisia tulokulmia ja vaikutusmahdollisuuksia. Seppo Niemelä totesi ensimmäisessä koulutustilaisuudessa, että pelkkä tieto lisää sananmukaisesti tuskaa. Oleellista on löytää vastauksia siihen, mitä minä voin tehdä. Ja mitä me voimme tehdä. Neuvosen Aleksi puhui siellä ja myöhemminkin ”me pystymme” politiikasta. Tällaiset sivistysprosessit päätyvät toimintaan ja yhdessä tekemiseen, niin minä uskon.

Sain kunnon tietopläjäyksen siitä, miten maailma makaa Kööpenhaminan jälkeen. On  kuulemma vielä kohtuullinen mahdollisuus pysyä kahden asteen tavoitteessa, jos päästöjen suunta saadaan laskuun vuoteen 2015 mennessä! Oras Tynkkynen ja Kaisa Kosonen esittelivät madonlukuja siitä, mitä  2 asteen tavoite oikeasti tarkoittaa. Vaikka Kööpenhamina oli pettymys, neuvotteluja on jatkettava ja kävi miten kävi, päästöjä on vähennettävä ja ilmastopolitiikkaa tehostettava. Hyvä merkki on, että keskeiset toimijat ovat sitoutuneet joka tapauksessa vähentämään päästöjään. Sekin, että fossiiliset polttoaineet ehtyvät ja tulee voimakkaampi tarve kehittää kestävää teknologiaa, vie samaan maaliin. Rohkaisevaa on, että edelläkävijämaat osoittavat vähäpäästöisen kasvun mahdolliseksi. Sen kauempaa ei Tynkkysen mukaan tarvitse tällaista esimerkkiä hakea kuin Ruotsista. Kun vielä asiakkaat vaativat  ponnekkaammin vähäpäästöisiä ratkaisuja, ei tarvitse odottaa sitä, että  vasta ilmastokriisin tuhot pakottavat toimiin. Silloin on auttamatta liian myöhäistä.

Kaisa Kosonen toi esille tarpeen saada Kööpenhaminan shokista ilmastoneuvottelut uuteen nousuun. Haaksirikko voi toimia herättäjänä, ja silloin on mahdollista saada kunnianhimoinen ja sitova sopimus aikaan Meksikossa. Lähivuodet joka tapauksessa ratkaisevat, miten päästövähennystavoitteissa onnistutaan.

Näitä puheenvuoroja kuunnellessa kirkastui, että kaikkia toimijoita tarvitaan. Hanskoja ei missään nimessä pidä lyödä nurkkaan. Uskon edelleen, että vapaalla sivistystyöllä on ilmastotalkoissa ja kestävän tulevaisuuden rakentamisessa tärkeä rooli.

Seminaarissa pohdittiin, kumpi on tärkeämpi näkökulma, ympäristö vai kestävä kehitys.  Se ei ole niin olennaista mitä kautta asioita lähestyy, kun itse tietää mitä mitä tavoittelee. Näkökulma voi olla kapeampi tai leveämpi, kunhan kaikkea ei muusata epämääräiseksi kekemössöksi. Se ei auta mihinkään.

Vapaan sivistystyö on havahtunut toimimaan. Meidän opistomme työsuhdepyörät oli noteerattu konkreettisena ekotekona ja Ukkosen Antti oli päässyt VISIOn raporttiin niiden mannekiiniksi. Antti on satojen kilometrien työmatkapyöräilyn lisäksi nyt myös etätyön mannekiini! Opiston etätyömanifesti toi kestävän työmatkaliikenteen esille laajempana kysymyksenä. Jokainen työmatkaliikkuja ja etätyötä tekevä ottaa kantaa hiilijalanjälkeen ja sen pienentämiseen. Opiston johtotiimi linjasi taannoin kulkuvälineiden prioriteettia. Julkiset ja kimpat kevyen liikenteen suosimisen lisäksi ovat aina etusijalla. Ehdotettiin, että ne meistä, jotka paljon joutuvat työn puolesta liikkumaan, selvittävät ja perustelevat muille, miten liikkuu ja miten ottaa huomioon hiilijäljen pienentämisvaatimuksen. Lähtökohta oli, että esimerkeillä ja rohkaisulla mennään eteenpäin.

Kotiovellamme kävi ennen joulua pari koululaista myymässä vuoden 2010 kalenteria. Leirikoulua varten varmaan, ajattelin. Oikeassa olinkin, mutta sydän oikein pompahti ilosta kun reippaat nuoret esittelivät, että kyse on Ekoteko-kalenterista, joka on Kalevankankaan koulun luontokurssin ideoima ja toteuttama vuosikalenteri, missä jokaiselle vuoden päivälle annetaan vinkki keinosta säästää energiaa ja luontoa. Hienot kuvat ja toimivia ideoita. Nohevaa porukkaa! Melkoinen ponnistus kasiluokkalaisilta, heidän opettajiltaan ja tukijoiltaan.

Tämän päivän kohdalla lukee: jätä kylmä autosi pihaan ja käytä joukkoliikennettä!

ps. liekohärkä (Ceruchus chrysomelius) on kuoriaislaji, jonka toukat tarvitsevat pitkälle hajonnutta puuainesta. Löytyy vanhoista metsistä. Laji on taantunut voimakkaasti 1800-luvulta nykypäivään. 2010 vietetään maailman biodiversiteettivuotta. Ilmastonmuutos vaikuttaa olennaisesti ekosysteemeihin ja niissä elävien lajien olemassaoloon. Jos 2:n asteen tavoitteessa ei onnistuta, pohjoiset havumetsät jäävät elämään menneiden ihmisten haaveissa. Sinne katoaa muistuma liekohärästäkin.



Tänään se oli, Opiston joulujuhla 2009. Paljon valmistelua ja touhua vielä eilen illalla. Puuhaa ja meteliä. Vaan tänään sitten pitkä ohjelma typistyi muutamaan lauluesitykseen ja omaan puheviritykseen koulun joulujuhlista. Esiintyjistä osa oli kipeänä ja osa muuten vain poissa. Kotoisa ja kotikutoinen juhla silti saatiin kasaan. ja ne laulut ja esitykset, joita lopulta saimme kuunnella, olivat liikuttavuudessaan vertaansa vailla. Oman itsensä ylityksiä, kauniita esityksiä, tosi liikkistä kaikella tavalla.

Aamujuhla on kansanopistomiljöössä ihan toimiva. Oli sovittu, että mennään enemmän rennolla kuin vakavalla meiningillä. Se oli kuusijuhlaa, ei niinkään joulujuhlaa. Luullakseni se toimii monikulttuurisessa koulussa hyvin. Kulttuuriperintöä ilman alleviivauksia. Silti en olisi pannut pahakseni, jos joku olisi ehdottanut ohjelmaan jonkun tutun joululaulun yhteislauluksi.

Iltapäivällä kokousten jälkeen nautittiin henkilöstön joulukahvit. Se oli lämminhenkinen kansanopistojuttu; yhdistelmä keittiöhenkilöstön juhlamieltä ja puutalon joulutonttujen lahjahärdelliä. Ihmeellistä miten jotkut ehtivät ideoida kierrätysmaterialista tehtyjen hienojen kannettavareppujen ja juustoherkkujen yhdistelmiä joululahjoiksi koko väelle itsetehdyillä joulusydämillä koristeltuina! Miten me tulisimme toimeen ilman tuollaisia idea-ja touhunikkareita.

Meille johtajille jää tällaisissa tilaisuuksissa vain nautittavin velvollisuus; kiitellä porukkaa ja toivotella joulut ja pyhät. Jukka toi lisämausteet soiton ja laulun kautta koko juttuun. Jouluyö soi uutena sovituksena vielä pitkään korvissani. Iltapäivän ruskotus ja  ruokalan ikkunoiden pakkashuuru tekivät hetkestä täydellisen, hauraan ja muistettavan.  Ja jaettavan. Oli meitä lähes nelisenkymmentä siellä mukana.

Olen jännityksellä seurannut koko viikon Kööpenhaminan ilmastokokousta. Marraskuussa olin toiveikas ja lähes varma siitä, että maailma saa yhden ilmastosopimuksen, jota lähdetään toteuttamaan Kioton sopimuksen päätyttyä. Kun ilmastokokous alkoi Kööpenhaminassa 7.12, olin vielä kovin luottavainen – ajattelin että maapallon valtioiden vastuulliset päättäjät pyrkivät sen aikaan saamaan. että mukaan saadaan sekä teollisuusmaat että kehitysmaat. Tällä viikolla kävi selväksi, että yhtä ilmastosopimusta tuskin syntyy. Tänään ei tiedetty vielä seitsemän aikaan illalla, mitä ylipäätään syntyy, kun huomenna pitäisi olla joku sopimus olemassa. Yön aikaan voi tapahtua ihmeitä, jos hyvin käy. Minulla on aika epätoivoinen olo sen suhteen. Pelissä on, minun näkökulmastani ainakin, lastemme tulevaisuus, maapallon tulevaisuus. Itsekkyyden asteikolla mennään reippaasti punaisella.

Miksi tämä jollekin reksille kuuluu? A) se on yleissivistystä b) vapaa sivistystyö ja kansanopistot ovat oppilaitosmuoto, joka voi erittäin tehokkaasti edistää kestävän kehityksen kasvatusta c) kansalaisvaikuttaminen ja globaali vastuu liittyy merkitysten syntymiseen ja tietokäsitykseen, jonka puolesta Otavassa on mahdollista toimia. Jonka puolesta minä toimin ja puhun, kun en muuta osaa. Tarjalle taputukset naisten tsemppaamisesta ja kehitysmaiden naisten roolin esille tuomisesta kestävän kehityksen työssä.