Reksiblogi 4.11.2010

Ulkona on satanut enemmän tai vähemmän jatkuvasti jonkun päivän, mutta kuiva kausi kuvaa omaa tilaa huomattavasti paremmin.
Tuon kuivuuden tunteen purkamisessa voi aloittaa vaikka siitä, että oma koti on tällä hetkellä siitä mukavuudesta vajaa, että suihkutilat ja saunat ovat pois käytöstä. Menossa on saunaosaston remontti. Kuiva kausi siltä osin kestää muutaman viikon, pahimmillaan kuukauden päivät – aika jonka kestää kun tietää että uutta ja hienoa syntyy. Silti arki pitää monessa mielessä ajatella uusiksi. Yllättävän moni asia ja tekeminen on kiinni siitä, onko suihkua, pyykinpesumahdollisuutta, onko lämmintä vettä tai lauantaisaunaa. Eikä tässä kuitenkaan ilman vettä olla, joten turha ruikuttaa. Tuppaamme muutenkin käyttämään aivan liian paljon vettä ja maapallon vesivaroja. Hiilijäljen kannalta myös remontin lopputulos on hyvä asia.
Kuivaa kautta voisi myös käyttää kuvaamaan niitä ajatuksia, mitä on herättänyt uusi välinpitämättömyys ilmastonmuutosta kohtaan. Vuosi sitten puhuttiin asiasta, debatoitiin, argumentoitiin. Ihmiset ottivat kantaa ja kantoivat huolta. Kööpenhaminan jälkeen on siirrytty kuivaan kauteen. Ei paljon puhuta, vaikka Meksikon kokoukset ovat pian käsillä.
Asennetutkimukset osoittavat myös tuon kuivan kauden olemassaoloa. Maapallon tulevaisuus mustenee mustenemistaan.
Lueskelin hiljattain Alan Weismanin kirjan ”Maailman ilman meitä” kirja-arvostelua. Kuvaukset ihmisettömästä maailmasta. Kirjan lähtökohtana on ajatus; mitä tapahtuu kun jokainen ihminen maapallolta pyyhkäistään pois? Miten ja millä aikataululla ihmisen aikaansaannokset häviävät, millaisia artefakteja löytää mahdollinen maan ulkopuolinen tutkija. Jääkö ihmisetön maailma jotenkin kaipaamaan tätä ihmiskuntaa ja ihmistä? Ei ole todellakaan kuivaa tekstiä, mutta kuivattaa suuta ja salpaa henkeä.
Meitä ihmisiä on tällä hetkellä yli 6 miljardia Maa-nimisellä planeetalla. Jos kaikki ihmiset maapallolla kuluttaisivat ja nauttisivat samanlaisesta elämäntavasta kuin me Itämeren alueen asukkaat, tarvittaisiin 2 maapallon kokoista planeettaa. Muutoksen on tapahduttava; eihän oikeasti kukaan halua kestämätöntä kehitystä ja siitä seuraavaa kuivaa kautta?
Kestävän kehityksen pedagogia on muutoksen pedagogiaa; muutosta niin pedagogisissa menetelmissä, yhteiskunnassa että ihmisen elämässä. Siihen vaikuttamista, että kestävän kehityksen istuin, neljän jalan varassa oleva tuoli pysyisi tasapainossa.
Vaihtoehtoisissa pedagogiikoissa on monta muutakin kestävän kehityksen tulokulmaa. Otavassa on käynyt melkoinen aivomyrsky viime viikkoina pedagogisen koulutusohjelman ideoinnissa tekemisessä. Siinä porukassa ei ole näkynyt kuivuutta eikä kuivaa kautta. Näitä elementtejä ja paljon muuta on mukana. On syntynyt rikas ja innostava ohjelma tai ohjelmia verkko-ja ilmiöpedagogiikasta vaihtoehtoisiin pedagogioihin ja sosiaalisen median pedagogiikasta tulevaisuuspedagogiaan.
Tämä työ ei ole ollut kuivaa eikä kuivaa tule itse koulutuksestakaan, kun se vuoden alusta pyörähtää käyntiin.

Osallistuin tiistaina Arbiksella pidettyyn seminaariin. Teemana oli Maailma Kööpenhaminan jälkeen. Tilaisuus oli päätös VISIO:n “Ilmastonmuutos vapaan sivistystyön haasteena” – täydennyskoulutuskokonaisuudelle, joka toteutettiin viime vuoden puolella.
Tuoreet kommentit