Reksiblogi 17.11.2010

Tällä viikolla olen taas törmännyt mahdottomuuspuheeseen. Sellaista puhetta oli havaittavissa muun muassa paikallisen aviisin maanantaisessa pienten lukioiden tilannetta pohtivassa artikkelissa. Sehän taas sai alkunsa Puumalan päätöksestä luopua lukiokoulutuksesta kokonaan 2014 mennessä. Jutun perusviesti oli, että pienissä lukioissa on alkanut lähtölaskenta ja siihen on tyytyminen. Samaan aikaan sitten kuitenkin kaikki ratkaisut, joita on kokeiltu ja joiden avulla voitaisiin ongelmiin puuttua, teilattiin, pidettiin mahdottomina ja toimimattomina. Siinä juoksutettiin mäkeen muun muassa video-ja muu etäopetus. Sitä ei pidetty ratkaisuna miltään puolelta katsottuna, kokemukset olivat huonoja, perinteistä ja kallista lähiopetusta kaivattiin.

Omasta näkökulmastani jutussa oli kaksi omituista asiaa. Toinen liittyy käytettyyn tilastoaineistoon ja toinen juuri tuohon ratkaisujen lohduttomuuteen. Artikkelin faktalaatikossa Otavan Opiston lukiolaisten määräksi ilmoitettiin 37. Opetushallitukselle ja tilastokeskukselle menneet luvut ovat Otavan Opiston kohdalla yli viidensadan; syyskuun laskentapäivänä  aikuislukiolaisten määrä oli 514. Luku artikkelin tietolaatikossa on napattu siltä riviltä, missä kerrotaan internaattimuotoisesti opiskelevien lukiolaisten määrä.

Tuon verran on siis heitä, jotka irrottautuvat useaksi vuodeksi omilta kotipaikoiltaan, omista ympyröistään, perheistään ja ystävistään opiskellakseen lukio-opintoja kansanopistossa päiväopintoina. Näiden opiskelijoiden määrä Otavassa on pysytellyt neljänkymmenen tuntumassa koko sen ajan kun opistossa on ollut lukiotoimintaa. Viime vuosina luku on ollut ennemminkin alle kuin yli neljänkymmenen. Laskevat luvut lähiopiskelijoiden kohdalla ovat selvästi nähtävissä.

Se mikä on kasvanut ja kasvaa edelleen, on Nettilukio! Sen myötä Otavan Opiston koko lukiokoulutuksen opiskelijamäärä on 514 opiskelijaa. Se luku olisi meidän mielestämme pitänyt näkyä artikkelin faktalaatikossa. Miksikö? No tietenkin siksi, että se on tilastoissa näkyvä virallinen opiskelijamäärämme. Mutta ei pelkästään siksi.

Ennen kaikkea haluaisin sen näkymään myös sen vuoksi, että luku sisältää yhden, ei vaan montakin mahdollista ratkaisua pienten lukioiden ongelmiin ja pieneneviin opiskelijamääriin. Kun Otavassa tajusimme kauan sitten, että pieni kansanopistolukiomme ei pärjää ilman verkkoa ja verkostoja, tai ilman niihin liittyvää pedagogista kehitystyötä, se on ollut menoa. Monissa asioissa olemme olleet etunenässä, samaan aikaan propellihattu päässä ideoivia maailmanparantajia ja lukiolakeja  ja OPSia tiukasti lukevia instituutiovahteja, jotta kaikki oltaisiin saatu menemään oikein. Aika on kulkenut ja tekniikka on tuonut uusia ja uusia mahdollisuuksia. Verkkopedagogiikka on toista, tietoa, tutkimusta ja teoriaa on tullut paljon avuksemme. Muutkin ovat lähteneet mukaan. Nyt Otavassa tarjoillaan lukion hengenravintoa kolmella kattauksella. Valinnan varaa opiskelijalla on perinteisestä yksilöllisestä kurssisuorituksesta ilmiöoppimisen kokemuksellisiin makunautintoihin. Ei ihme että Nettilukio kiinnostaa edelleen opiskelijaa! Kummallista vain, että nettilukion ratkaisut eivät vieläkään oikein saa jalansijaa Mikkelin tai seudun koulujen ratkaisuissa.

Tiedetään, että aikuislukiot ovat erilaisia kuin päivälukioina toimivat nuorisolukiot; niitä ei ehkä osata sen vuoksi ajatella sinne ratkaisuina. Ehkä kannattaisi!

Kannattaisi ainakin tutkia, kuten muitakin eri tavoin tekemisen tapoja. Luovuttamis-ja mahdottomuuspuheesta tulisi päästä eroon. Todelliset mahdollisuudet vakuuttavat nuoret ja vanhemmatkin, ei tekohengitys eivätkä läppärit tai ilmaiset koulukirjat.