Näytin perjantain johtotiimissä erään pykälän käsittelyn taustaksi piirtämiäni muutamia mindmappeja opiston toiminnan kehitysvaiheista. Toinen niistä oli piirretty vuonna 1992 ja toinen 2007. Piirsin sen 92-kuvan opiston 100-vuotisjuhliin kuvaamaan silloista toimintaa. 2007 taas meillä oli suuri opistotoiminnan rakennemuutos meneillään ja siihen halusin kuvata sekä tilanteen missä olimme silloin, että utopiaa siitä mitä tavoittelemme otsikolla ”kukoistava kampus”.

Kun niitä kumpaakin nyt katselee, ei voi olla hämmästymättä siitä, miten johdonmukaista toimintamme on ollut näiden 18 vuoden aikana. Se ei nimittäin aina siltä tunnu, kun opistoelämää elää. Erilaisia päätöksiä tehdään eri tavoin valmisteltuina ja eri tavoin ulkopuolelta, milloin mistäkin hallinnon suunnasta tai omista tavoitteista johdettuna.

Eikä meillä se yhteinen visio ole kaikilta osin jaettu; erilaisia unelmia opiston tulevaisuudesta on varmasti näin monitahoisessa talossa, missä ei ole yhteistä arvo-ja aatetaustaa. Grundtvigilaisen ja sitoutumattoman taustan voi ymmärtää hyvin monella tavalla.

100-vuotisjuhliin tehty kuva nostaa ainakin itselleni esiin muutaman asian: siinä korostuu kansainvälisyys ja projektit. Olihan se selvää, että ison ja monivuotisen FINNIDAn kanssa toteutetun namibialaisten aikuiskasvattajien projektin jälkeen ja EU-projektien käynnistymisen kynnyksellä pidimme projektisuuntaa tärkeänä. Ja sitähän se todella olikin 2000 luvun alkuun saakka. Sen jälkeen projektielämä opistolla eli muutaman pienen projektin varassa, kunnes taas viime vuosina projektien osuus alkoi opistolla kasvaa.

Nyt sillä rintamalla mennään taas lujaa. Isoja projekteja, kansainvälisiä hankkeita on käynnistynyt ja käynnistymässä, pilottihankkeita  on meneillään ja partnerirooleja on tarjolla moneen suuntaan. Niissä olemme oppineet, että kun tavoitteet ovat selvät, hankkeilla voidaan suunnata toimintaa siihen suuntaan, mihin olemme menossa. Irralliset, voimia ja resursseja vievät hankkeet on unohdettava kättelyssä.

Lähes liikuttavia ovat noiden mindmappien kuvat opiston teknisestä kehityksestä. Jo 18 vuotta sitten oli opiston toiminnassa mukana tietotekniikka, hieno kottaraispöntön kuva siellä komeili ja ATK-lyhytkurssien puolesta liputettiin. Nyt mennään lujaa sosiaalisen median työkalujen ja avoimen lähdekoodin ohjelmakehitystyön suunnissa. Avointa ja jaettua, eikös siinä toteudu vapaan sivistystyön idea uudella tavalla?

Oli siellä liikuttava luuripuhelimen kuva symboloimassa viestintää ja vuorovaikutusta. Viime viikolla poistui suurin osa opiston lankapuhelinyhteyksistä kun olemme siirtyneet lähes kokonaan mobiiliyhteyksiin silläkin saralla. Etätyö on tullut osaksi opiston toimintaa ja silloin on tärkeää, että on tavoitettavissa missä liikkuukin ja missä työtään tekee. Työnantajan velvollisuus on vastata siitä että työkalut ovat kunnossa. Älypuhelimet ovat hyvä satsaus ja mahdollistavat monenlaisen vuorovaikutuksen ja yhteyksien ylläpidon yhdessä kannettavan tietokoneen kanssa. Suuri harppaus on tehty, jotta muutaman johtohenkilön ja yhden luokan 12 koneen tietokoneesta on päästy nykyiseen tilaan.

Se kukoistava kampus- projekti käynnistettiin 3 vuotta sitten. Siinäkin on paljon toteutunutta, vaan edelleen vielä paljon tehtävää. Se pedagogiikan, internaatin mahdollisuuksien ja meidän luovan ja innostuneen työn yhteispeli näyttäytyy välillä, esimerkiksi taas käynnistyvä SOF on sellainen. Vaan mitä muuta se voisi olla?