Tag-Archive for » Petri Salo «

Reksiblogi 1.1.2012

 

Tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä, sataa ensimmäistä kertaa tänä talvena sillä tavoin lunta kuin lapsuudessa: hiljaista leijailua, isoja kauniita lumihiutaleita valkoiselle maalle, tielle, talojen katoille, puiden oksille.

 

Lumisade on puhdistava peite eilisen rakettisateen roskaamalle maalle. Nyt on kaunista, vaikka teidän, että eilisen jäljet eivät minnekään katoa.

 

Ne jäljet ovat pieni, mutta juuri nyt mieltäni vaivaava juttu siinä tavoitteessa, mihin Tasavallan Presidentti  juuri pitämässään uuden vuoden puheessaan useaan otteeseen viittasi: kestävään kehitykseen, kasvuun, jota määrittelevät ympäristörajat ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Kaikki kestävyyden elementit tulee nähdä juuri noin: kietoutuneena toisiinsa, riippuvina toisistaan, toisistaan vahvistuvina.

 

Presidenttimme mainitsi hienosti sen, että kestävää kehitystä vahvistetaan solidaarisuudella, demokratialla ja tasa-arvolla. Ilman näitä ei kestävää tulevaisuutta ole mahdollista saavuttaa.

 

Kannustavaa sekin, että hän viittasi jatkuvaan työhönsä kestävän kehityksen hyväksi senkin jälkeen kun presidenttivaihe hänen elämässään on ohitse. Tarja Halosen kaltaisia henkilöitä tarvitaan kipeästi kestävän kehityksen eteen tehtävään työhön! Itselleni tuollaisella tuella on valtava merkitys.

 

Opistoväki on valmistautumassa huomenna alkaviin kehittämispäiviinsä Vanajanlinnassa.

Kestävää kehitystä pohditaan sielläkin ainakin kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, noiden kehittämispäivien aikana päätetään ensi vuoden ilmiöt ja niiden teemat. Opiston lukuvuosihan on jo usean vuoden jaksotettu ilmiöiden ympärille. Niissä vähintään yhden teema on suoraan kestävään kehitykseen liittyvä. Kestävän kehityksen näkökulma tulee lisäksi läpäisevänä mukaan monessa muussakin. Tänä vuonna keke-teemaan pureudutaan ”Norppa-ilmiön” kautta.

 

Toinen kestävän kehityksen huomioon ottamista on kompetenssiarviointi, jonka käsittelyyn on Vanajanlinnassa varattu aikaa. Kun pohdimme tulevaisuuden avaintaitoja ja lastemme tarvitsemia valmiuksia, kestävän kehityksen osaaminen on varmasti yksi sellainen. Se, miten monimutkaiset, luonnon vastuuttomaan hyödyntämiseen, tai väestönkasvuun ja siitä aiheutuvaan ympäristön kulumiseen, tahi ilmaston muutoksen aiheuttamiin ongelmiin osataan löytää ratkaisuja, on kestävän yhteiskunnan ja kestävän tulevaisuuden kannalta  aivan avainkysymys! Osaajia tarvitaan. Ja tarvitaan yhä enemmän heitä, jotka eivät vain ”osaa” asioita, vaan jotka muuttavat osaamisensa tekemiseksi ja vaikuttamiseksi. Tuumasta toimeen on tunnetusti se pisin matka maailmassa. Osaajat voivat tehdä siitä huomattavasti lyhyemmän. Siksi tämä kompetenssi vaatii miettimistä ja suunnittelutyötä.

 

Petri Salo pohdiskeli taannoin kansanopistokokouksessa sivistyksen olemusta. Hän totesi, että se on puheissamme vähän sellaista kuin lämmittäisimme avosaunaa Saharassa.  Miksiköhän tämä nyt juohtui mieleeni? Ainakin siksi, että kestävä elämäntapa ja uusi yleissivistys ovat lähellä toisiaan, oikeastaan samaa asiaa. Siksipä  tuolle Petrin kuvaamalle sivistyksen asiantilalle tulisi tehdä oikeasti jotakin.

 

Joulunpyhinä oli aikaa lueskella sellaisia ammattilehtiä ja artikkeleita, joita on ehtinyt  kertyä myöhemmin luettavien kasaan. Joulun yksi ihana puoli: voida lukea ammattikirjallisuuttakin ilman että se tuntuisi työltä.

 

Vuoden viimeistä Rexilehteä lueskellessani pysähdyin Petri Salon ja Torbjörn Sandènin artikkeliin: Rehtoreiden ammatillinen itseluottamus – pohjoismainen näkökulma.

 

Artikkeli kertoo tutkimuksesta, jonka aineisto on kerätty suomalaisilta, ruotsalaisilta ja norjalaisilta rehtoreilta erityyppisissä kansallisissa ja alueellisissa seminaareissa, konferensseissa ja koulutustilaisuuksissa vuonna 2010 ja alkuvuodesta 2011.

 

Sen verran tutuilta tuntuivat nuo väittämät, että olen saattanut itsekin siihen osallistua. Ja vaikka en olisikaan, kiinnostavaa luettavaa yhtä kaikki. Mukana oli 346 rehtoria. Yli puolet vastanneista oli naisia (58%). Heidän osuutensa oli lähes sama kaikissa Pohjoismaissa. Vastanneet työskentelivät niin perusopetuksen, lukiokoulutuksen kuin esi-ja aikuisopetuksen parissa.

 

Vastaajat jaoteltiin kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka kauan he olivat työskennelleet rehtorin tehtävissä. Alle viiden vuoden työkokemus oli 40%:lla vastaajista, 6-12 vuoden työkokemus 30%:lla ja yli 13 vuoden työkokemus 30%:lla vastaajista.

 

Tutkimuksen ydin oli rehtorin minäpystyvyydessä (self-efficacy). Alfred Banduran (1977) minäpystyvyysmallissa tutkitaan niitä uskomuksia, joita toimijoilla on tietyssä tilanteessa ja kontekstissa koskien omaa kykyä organisoida ja suorittaa työtehtäviään. Minäpystyvyys, ammatillinen itsetunto on tietyn toimijan ammatillisen kehittymisen lähtökohta ja edellytys.

 

Koulun johtamisen ja rehtorin työn näkökulmasta keskeiset kolme ulottuvuutta ovat hallinnollinen, pedagoginen ja moraalinen johtaminen.

 

Rehtorin työmäärä on kaikkialla kasvanut. Koulun johtamistyö koostuu monien erityyppisten ongelmien ja ristiriitojen päivittäisestä ratkomisesta. Rehtorin pyristellessä ajanhallinnan ahdistuksessa ja kasvavien odotusten ristipaineessa, on tärkeää selvittää, millainen on rehtoreiden käsitys omasta minäpystyvyydestä. Yhtä tärkeää on tietää, miten koulutus voisi auttaa rehtorin uralle lähteviä näissä kysymyksissä.  Rehtorin jaksaminen, työssä viihtyminen ja motivoituminen oma työn kehittämiseen liittyvät olennaisesti minäpystyvyyden ja ammatillisen itsetunnon vahvistumiseen.

 

Rehtorien halu siirtyä muihin tehtäviin on tällä haavaa suurta, ei vain laadullisesti korkealla rankatussa Pisa- Suomessa vaan kaikkialla muuallakin.  Tehdyn tutkimuksen mukaan tulevaisuudestaan varmat rehtorit (ne jotka haluavat jatkaa rehtoreina) kokivat olevansa varmimpia niin pedagogisen johtamisen kuin hallinnollis-taloudellisen johtamisen suhteen.

 

Työkokemuksen mukaan nousee tässä tutkimuksessa esille kiinnostava huomio: alle 5 vuotta työssä olleet rehtorit kokivat olevansa kykeneviä vaikuttamaan yhteisen vision hahmottamiseen enemmän kuin 6-12 vuotta rehtorin työtä tehneet henkilöt. Minäpystyvyys tämän väittämän kohdalla lisääntyi taas uudelleen yli 13 vuotta rehtoreina olleiden joukossa. Artikkelin kirjoittajat pohtivat, olisiko hiljan rehtoriksi siirtyneillä olisi jopa hieman idealistinen usko omiin kykyihinsä vaikuttaa koulun toimintaan?

 

Kyseinen idealismi ja ammatillinen itseluottamus näyttäisi heikkenevän työuran edetessä kun rehtori kohtaa realismin ja opettajainhuoneen konservatismia ja individualismia suosivan kulttuurin. Tämän vaiheen jälkeen lisävuodet taas näyttävät vahvistavan itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin vaikuttaa koulun toimintaan ja pedagogiseen ilmapiiriin.

 

Pitäisikö tästä ilmiöstä osata puhua enemmän ja tukea niin uusia kuin pitempäänkin rehtorin tehtäviä tehneitä? Johtajankoulutuksella näytti selvästi olevan merkitystä haluun jatkaa rehtorin tehtävässä.

 

Itse olen jo noita konkarirehtoreita, joiden kokemus omasta pystyvyydestä ja vaikuttamismahdollisuuksista on hyvä. Osun ryhmään, jonka tulevaisuus rehtorina ei ole enää varma – eli ”siirtyy eläkkeelle seuraavan viiden vuoden aikana.”

 

Siksi minua kiinnostaa paljonkin, miten nuorempia kollegoita saataisiin motivoitua rehtorin uralle.

 

 

 

Reksiblogi 2.11.2011

 

 

Petri Saloa on aina yhtä hykerryttävä kuunnella. Nyt tuli sellainen tilaisuus Seurakuntaopistolla järjestetyn kansanopistokokouksen yhteydessä viikko sitten.

 

Petrillä on aina terävää sanottavaa ja hän tekee sen avaamalla kielipelit ja käyttämämme sanat omintakeisella ja kriittisellä tavalla. Sillä tavalla päästään ydinkysymysten äärelle ja on pakko todeta se tekemisen ja puhumisen välinen jännite, mikä hämärtyy meiltä toimijoilta aika ajoin. Tulemme kuuroiksi ja sokeiksi oikeille asioille.

 

Klingon on StarTrek- tieteissarjan klingon-heimon käyttämä kieli, jolle on luotu sanasto ja kielioppi.  Petrin mielestä ”jargon” on jo loppuun käytetty, että emme sitä enää kuule emmekä näe. Vapaa sivistystyökin on munaskuitaan myöten itse sisällä hallintoklingonissa; puheessa, missä sanat vaikuttavuuspohja, imago, rakennekehittämissuunnitelma, laatujärjestelmä, yhteiskuntatakuu, seurantaohjaus, kustannusvaikutus ja vastaavat kuplivat suistamme ja papereistamme muutaman kahvikupposen jälkeen.

 

Ei ihme, että meistä ei oikein saa selvää. Opistojen ylläpitämislupaprosessin loppumetreillä hallintoklingon on vain korostunut. Ministeriön antamat lupaohjeet ovat tällaista kieltä. Sieltä ei löydä kansanopistoidean perustaja Grundtvigia etsimälläkään ja opistoväki yrittää hallinnon sanoilla kuvata toimintaansa.

 

Petri palautti mieliimme sen, miten Pentti Yrjölä ja Sakari Määttä kansanopistoarviointia toistakymmentä vuotta sitten kuvasi opistojen koulutustehtävää: se on sellaista mitä ei muualta saa!

 

Totta, tuohon kiteytyy yksinkertaisuudessaan vapaan sivistystyön syvin olemus. Se on jotakin mitä muualta ei saa.  Siinä tehtävässä kaikilla vapaan sivistystyön koulutusmuodoilla on täydentävä rooli. Yhteistyö ei siis ole mikään lain velvoittama pakko, vaan mahdollisuus.

 

Petri puhui ”sivistävistä huveista” ja kyseli mitä varten ihmiset hakeutuvat sivistävien huvien ääreen; sellaisen joka antaa mielihyvää, lisää hyvinvointia ja voimauttaa! Tässäpä se vastaus jo olikin! Veeässän sisältö on kuin musta laatikko; kaikkea ei voi tarkkaan kuvata tai edes tietää etukäteen. Ruumisarkkukurssin suosiota voi ihmetellä vain tätä kautta.

 

Petri puhui identiteettipääomasta, sosiaalisesta pääomasta ja ihmispääomasta vapaan sivistystyön tehtävinä. Jos identiteettipääomaan liittyy itsensä toteuttaminen ja löytäminen ja sosiaaliseen yhteiskunnallinen toiminta, ihmispääomaan ammatillinen kehittyminen, mikä niissä voisi olla sellaista mitä muualta ei saa?

 

Tiesitkö muuten, että alkujaan suomenkielen sana kansalainen on ollut muodossa ”kanssalainen”. Se taas on suora käännös sanasta ”medborgare”. Melkoisen hyvä sana vapaan sivistystyön käyttöön sanoisin minä. Jotakin mitä muualta ei saa!

Reksiblogi 10.5.2011

Syrakusan pohdinnoista ja meidän, ns. hyvällä iällä varustettujen kiihottavista vapaan sivistystyön palveluista mieleen palaa muistumia Opiston huhtikuun pajasta.

Pajan isona teemana oli ohjaus ja sen yhteydessä toteutettiin myös Itä-Suomen vapaan sivistystyön ajankohtaispäivät.

Petri Salo Åbo Akademista oli  tuolla meitä ravistelemassa. Hän puhui sivistyksen ja oppimisen paradokseista. Petri Ihmetteli ääneen mm. vapaan sivistystyön puheeseen luikerrellutta kauppakorkeakoulukieltä – sellaisia sanoja kuin vaikuttavuus, laatujärjestelmät, kompetenssit, tutkinnot, pilotit, hankkeet, taloudellisuus ja tehokkuus, opitun tunnustaminen ja tunnistaminen. Aivan kuin vierasta kieltä puhuisi, totesi Petri.

Tätä vierasta kieltä olimme ehtineet puhua jo koko aamupäivän, kun päivien teemoja olivat juuri opitun tunnustaminen ja tunnistaminen sekä laadun indikaattorit vapaassa sivistystyössä. Petri veti meidän hyvällä tavalla takaisin maan pinnalle ja vapaan sivistystyön ytimeen.

Vapaan sivistystyön tehtävä hänen mukaansa (ja minunkin!) olla vaihtoehto. Vaihtoehto sille järjestelmälle joka laahaa aina perässä! Vapaamuotoisuus ja vapaaehtoisuus liittyy ihmisenä kasvamiseen. Kun opimme ja harrastamme, meistä tulee koko ajan enemmän ihmisiä. Se tapahtuu ilman laatujärjestelmiä. Hän kyseli, mitä mieli ja vaikuttavuus tarkoittaa kun on siirrytty teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan, kun työaika ja vapaa-aika limittyvät ja sotkeutuvat toisiinsa?

Tarvitsemme tiloja ja paikkoja missä voi olla luova, paikkoja missä käsillä tekeminen, luovuus ja innovatiivisuus on mahdollista, missä voi tehdä jotakin toisin kuin arkityössä, oppia erilaisia asioita.

Monesti otetaan silmätikuksi opistojen tarjonnan ns. huuhaa-kurssit. Niiden tarpeellisuudesta väännetään kättä ja ihmetellään mitä kaikkea veronmaksajien rahoilla koulutuksen nimissä tarjotaankaan. Petri Salo pysäytti meidät ajattelemaan, mitä oikeasti tämä huuhaa onkaan. Se on paljolti sitä, mikä vahvistaa hyvinvointiamme, jaksamista ja antaa mieltä ja tarkoitusta elämään. Intialainen päähieronta, matonkudonta tai kuorolaulu ovat juuri tällaista vapaata sivistystyötä ja sosiaalisen pääoman kasvattamista. Ei ihme, että ruotsinkielisellä Pohjanmaalla voidaan hyvin, kun kuoroissa laulaa suuri osa väestä. Sitä paitsi huuhaa vaihtelee ajasta toiseen; se mikä joskus on ollut huuhaata, on toisena aikana vakavasti otettavaa oppimistoimintaa!

Suorastaan hykertelin kun Petri puhui amatöörisivistyksestä vapaan sivistystyön kohdalla. Ranskan sana amateur tarkoittaa sen amatööriyden lisäksi rakastamista, intohimoista rakastamista. Sellaista otetta kun meillä olisikin vapaan sivistystyön toimintaan ja sen kehittämiseen! Sydän pitää olla mukana tässä työssä!

Sitä tarvitaan näinä aikoina erityisen paljon!

IMG_0943