Reksiblogi 1.1.2012
Tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä, sataa ensimmäistä kertaa tänä talvena sillä tavoin lunta kuin lapsuudessa: hiljaista leijailua, isoja kauniita lumihiutaleita valkoiselle maalle, tielle, talojen katoille, puiden oksille.
Lumisade on puhdistava peite eilisen rakettisateen roskaamalle maalle. Nyt on kaunista, vaikka teidän, että eilisen jäljet eivät minnekään katoa.
Ne jäljet ovat pieni, mutta juuri nyt mieltäni vaivaava juttu siinä tavoitteessa, mihin Tasavallan Presidentti juuri pitämässään uuden vuoden puheessaan useaan otteeseen viittasi: kestävään kehitykseen, kasvuun, jota määrittelevät ympäristörajat ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Kaikki kestävyyden elementit tulee nähdä juuri noin: kietoutuneena toisiinsa, riippuvina toisistaan, toisistaan vahvistuvina.
Presidenttimme mainitsi hienosti sen, että kestävää kehitystä vahvistetaan solidaarisuudella, demokratialla ja tasa-arvolla. Ilman näitä ei kestävää tulevaisuutta ole mahdollista saavuttaa.
Kannustavaa sekin, että hän viittasi jatkuvaan työhönsä kestävän kehityksen hyväksi senkin jälkeen kun presidenttivaihe hänen elämässään on ohitse. Tarja Halosen kaltaisia henkilöitä tarvitaan kipeästi kestävän kehityksen eteen tehtävään työhön! Itselleni tuollaisella tuella on valtava merkitys.
Opistoväki on valmistautumassa huomenna alkaviin kehittämispäiviinsä Vanajanlinnassa.
Kestävää kehitystä pohditaan sielläkin ainakin kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, noiden kehittämispäivien aikana päätetään ensi vuoden ilmiöt ja niiden teemat. Opiston lukuvuosihan on jo usean vuoden jaksotettu ilmiöiden ympärille. Niissä vähintään yhden teema on suoraan kestävään kehitykseen liittyvä. Kestävän kehityksen näkökulma tulee lisäksi läpäisevänä mukaan monessa muussakin. Tänä vuonna keke-teemaan pureudutaan ”Norppa-ilmiön” kautta.
Toinen kestävän kehityksen huomioon ottamista on kompetenssiarviointi, jonka käsittelyyn on Vanajanlinnassa varattu aikaa. Kun pohdimme tulevaisuuden avaintaitoja ja lastemme tarvitsemia valmiuksia, kestävän kehityksen osaaminen on varmasti yksi sellainen. Se, miten monimutkaiset, luonnon vastuuttomaan hyödyntämiseen, tai väestönkasvuun ja siitä aiheutuvaan ympäristön kulumiseen, tahi ilmaston muutoksen aiheuttamiin ongelmiin osataan löytää ratkaisuja, on kestävän yhteiskunnan ja kestävän tulevaisuuden kannalta aivan avainkysymys! Osaajia tarvitaan. Ja tarvitaan yhä enemmän heitä, jotka eivät vain ”osaa” asioita, vaan jotka muuttavat osaamisensa tekemiseksi ja vaikuttamiseksi. Tuumasta toimeen on tunnetusti se pisin matka maailmassa. Osaajat voivat tehdä siitä huomattavasti lyhyemmän. Siksi tämä kompetenssi vaatii miettimistä ja suunnittelutyötä.
Petri Salo pohdiskeli taannoin kansanopistokokouksessa sivistyksen olemusta. Hän totesi, että se on puheissamme vähän sellaista kuin lämmittäisimme avosaunaa Saharassa. Miksiköhän tämä nyt juohtui mieleeni? Ainakin siksi, että kestävä elämäntapa ja uusi yleissivistys ovat lähellä toisiaan, oikeastaan samaa asiaa. Siksipä tuolle Petrin kuvaamalle sivistyksen asiantilalle tulisi tehdä oikeasti jotakin.



Tuoreet kommentit