Reksiblogi 24.8.10

Mikä on sinun talosi?

Mauri käynnistää EloActionin johdanto-osuutta. Hän lukee neljä kuvausta taloista ja kyselee minkä näistä mieluiten haluaisin, jos rahaa ei tarvitse ajatella. Lähes satakunta päätä painuu opiston salin jakkaroilla omanlaisiinsa mietintä-ja kuunteluasentoihin.

Kädet viittilöivät vastauksia ohjaajan kysymyksiin. Talojen valinnassa on kyse oppimistyyleistä ja niihin sopivista taloista. Visuaalinen tyyppi innostuu talosta, jossa esteettisyys, valo ja värit vaikuttavat. Ilman muuta auditiivinen tahtoo nyt ja heti talon, missä veden ääni kuuluu rauhoittavasti rantakaislikosta sisälle saakka ja missä musiikin kuuntelu on tehty nautinnolliseksi suunnittelunkin näkökulmasta. Missä myös hiljaisuus on mahdollista. Järkevä pohtii järkisyitä tilaratkaisuihin ja energiakysymyksiin. Toiminnallinen tyyppi taas tykkää siitä, että tekemiseen ja liikkumiseen on tilaa ja mahdollisuuksia.

Kukaan ei ole tyhmä tai huono, opimme vain eri tavalla – tämä oli johdanto-osuuden tärkeä oppi. Siitä päästiinkin siihen, että nyt opitaan toisin. Nyt, tällä viikolla käynnistetään sellainen oppiminen, jossa pulpetissa istuminen on sivuseikka. Otetaan rooleja, tehdään, uskalletaan! Kukaan ei ole toista huonompi, kaikki tarvitsee toisiaan.

Tulevaisuuden Mikkeli on tämän viikon EloActionin tekemisen kohde. Otetaan selvää, otetaan kantaa, pelataan ja vaikutetaan.  On syntynyt puolueita ja yhden asian liikkeitä. Ympäristöasiat ja kierrätys puhuttaa. On pohdittu asiantuntijoiden kanssa mm. houkuttelevista roskiksista, sellaisista joita voisi vaikka halata tai mitkä kiittävät kun saavat roskia uumeniinsa. On puhuttu vanhuksista ja lapsista. Nuorista ja viihtymisestä. Liikenteestä ja liikkumisesta. Ympäristöjärjestö Dodo ja Roskaliike on ollut mukana antamassa syötteitä ja pohtimisen aiheita. Tänä aamuna porukat lähtivät pelipisteisiin kaupunkiin.

Tuntui todella mukavalta, kun eilen törmäsin iloisesti ja äänekkäästi touhuaviin juhlasalin lattialla istuviin työryhmiin. Posteripaperit saivat täytettä kun tussikynät suihkivat ja vilkkaat kädet piirtelivät suunnitelmia.

Arviointi-ja suunnittelupalaverissa ohjaajat korostavat rohkaisun, hyväksynnän ja  kiittämisen lähestymistapaa. Nuoret kaipaavat kiittämistä ja rohkaisua, todettiin. Muisteltiin caseja, missä juuri kiitos ja hyväksyntä on saanut nuoren muuttamaan asennettan ja toimintaansa. Se oli mannaa kansanopistorehtorin korville. Todella mannaa, kun se opiskelija on se rehtorin silmäterä, ainakin minusta. Kiittämistä ei voi koskaan olla liikaa.

Opiston verkkolehdestä voi seurata toimintaa, kun nohevat kirjeenvaihtajat aloittavat työnsä tänään Naisvuoritalolla ja verkossa. Torstai-iltana katsotaan saldo ja perjantaina katsomme vielä opetus-ja ohjausväellä, mitä on opittu. Erilaisia säätöjä on jouduttu tekemään. Erilaisia ohituksia ja tiedonkatkoksia on ollut matkalla. Kysymyksiä on varmasti. Onko kymppiläinen riittävän taitava näin omaehtoiseen työskentelyyn? Onnistuvatko monikulttuurisen linjan opiskelijat isossa ryhmässä?  Toimiiko logistiikka ja kännykkäyhteydenpito? Ruokailut? Toimiiko muu tekniikka?

Mitä tästä oikeasti opitaan? Ilmiöoppiminen on tavoitteena tässä Kaupunkilarpissakin. Saataisiinko nyt auki ilmiöoppimisen mahdollisuudet myös kympeille? Lukiostahan on jo useita rohkaisevia kokemuksia.