Ei jaksaisi tänään. Viikonloppuna oli asuntolassa taas ollut monenlaista härdelliä. Näiden selvittelyt ovat sitten edessä maanantaina. Säätämistä ja rikkomista, yöllistä meteliä ja häiriköintiä. Sitä se on toisinaan, internaattielämä.

Nuhtelu-ja rangaistuskeskustelut tuntuvat jotensakin turhilta tässä vaiheessa vuotta. Että vielä ei olla opittu, miten on tarkoitus elää yhdessä ja millä pelisäännöillä mennään. Jollakin se kestää yllättävän pitkään. Pitää toivoa, että se naksahdus tapahtuu. Oppiminen, oman toiminnan reflektointi ja muuttaminen.

Viikolla kävin pysäyttävän keskustelun erään nuoren kanssa. Nuhtelusta se lähti, mutta muuttui pian hyvin syvälliseksi ja filosofiseksi. Huomasin, miten vähän tiedän tai enää muistan nuoren ihmisen ajatuksista, elämän kohtaamisen periaatteista, arvoista ja herkkyydestä. Kuinka helppo onkaan näitä kohtaamisia ohittaa. Kuinka paljon rohkeutta tai kuinka syvää väärinymmärrystä vaaditaan, että joku uskaltautuu näin puhumaan asioistaan?

Eikä tämä herkkyyden ja kuuntelemisen tärkeys koske vain nuoria ja opiskelijoita vaan työkavereillekin tulisi olla silmät, korvat ja aikaa. Isot liikkeet huomaa, mutta pieniä ei.

Onneksi välillä on yhteisen rentoutumisen hetkiä, kuten meillä oli perjantaina. Opiston työporukan ”sadonkorjuujuhlia” vietettiin Satulinnassa. Leikkimielisissä liikuntalajeissa otimme mittaa toisistamme. Innostuttiinkin. Aivot väännettiin autuaiksi saunassa ja paljussa, savusaunan höyryissä ja kylmässä järvivedessä. Hyvä ruoka, juoma ja karaoke. Satulinnaa voi suositella!

Ei siinä muuta. Kummasti virkisti. Nautittiin yhdessä hyvästä tuloksesta ja sparrattiin toisiamme seuraavaan.

Erään kollegani kanssa puhuimme luottamuksesta. Ilman luottamusta on mahdotonta saada yhteistoimintaa sujumaan. Keskustelu liittyi myös meidän henkilökohtaisiin väleihimme työkavereina. Luottamus, arvostus ja kunnioitus saa erilaiset ihmiset erilaisina toimimaan yhdessä yhteisten tavoitteiden eteen. Siinä se, miten tuohon luottamuksen tilaan aina päästään? Miten häiriötekijöistä ja väärintulkinnoista päästään yli ja ohi? Se taitaa olla päätösasia. Voin päättää että luotan. Sinä voit päättää että luotat.

Kuulin hiljattain uuden käsitteen ”törmäyspedagogiikka”. Kun erilaiset maailmat törmäävät, asettuvat palaset uuteen asentoon. Se on toista kun kohtaaminen, jossa kohteliaasti liikutaan ohi ja yritetään ymmärtää. Törmäyspedagogiikka on kuin sylipainia, missä ravistellaan ja muttuutetaan, kunnes vieraasta ja uudesta on otettu ja saatu selvää. Kunnes tiedetään miltä se uusi näyttää ja mitä se on syönyt. Oppiminen on sitten mahdollista.