Tag-Archive for » Sof «

Reksiblogi 12.3.2012

 

Viime perjantaina oli Opiston tämänvuotisen SOF-produktion ensi-ilta. Tällä kertaa esitys oli Nuoriso-opiston modernissa Artium-teatterissa.

 

Menin tilaisuuteen uteliaana, täysin ilman ennakkotietoa siitä mitä tuleman piti. Aiempina vuosina olen suunnilleen osannut laulutkin ulkoa ja nähnyt roolivaatteet ja lavastukset. Nyt ei mitään muuta kuin edellisenä päivänä opiston seinille ripustetut julisteet.

 

Onneksi tuottaja ja koko SOF-porukka sai harjoittelut ja tilat järjestymään opiston ulkopuolella, koska omien tilojen homeongelmat tulivat juuri pahimmoilleen hankaloittamaan harjoittelua. Hattua pitää nostaa sille, että tämän kevään ison produktion osalta porukalla oli halua ratkaista ongelmat. Alunperinkin oli ajatus päästä esiintymään Artium-saliin. Ja sinne tuo näytelmä juuri sopi!

 

Ensi-ilta vakuutti. Sali oli täynnä väkeä. Paul Meinanderin käsikirjoittama musiikkinäytelmä oli taitavasti toteutettu, esitetty, soitettu ja näytelty. Päärooleissa esiintyneet nuoret olivat todella hyviä. Mikä upeinta, musiikkikappaleet olivat bändilinjalaisten omaa tuotantoa. Hienoja biisejä kerta kaikkiaan! Ohjaajat olivat tehneet loistavaa työtä.

 

Esitystä seuratessani pohdin, että tätä olemme juuri hakeneet: kovatasoista tekemistä, missä kollektiivisubjektin merkitys korostuu. Olen joskus ollut vähän huolissani siitä, nostammeko vaatimustasoa sellaiseksi, että kaikilla ei ole edellytyksiä löytää näissä produktioissa itselle sopivaa roolia. Huoli oli turha. Kaikki olivat mukana, niin nuorimmat kuin kokeneimmatkin esiintyjät ja tekijät. Bändilinjan lisäksi osallistujia oli myös av-opiskelijoista, lukiolaisista ja monikulttuurisen linjan opiskelijoista. Tekniikkaa oli käytetty oivaltavasti, mikä mahdollisti aiemmin tuotetun videomateriaalin mukaan saamisen esitykseen. Kerroksia oli monella tasolla ja tavalla. Käsiohjelmat, julisteet, esityksen grafiikka ja valokuvaus samoin kuin äänityö ja valaistus vaati omat osaajansa porukasta.

 

Sen lisäksi että biisit oli bändiläisten tuotantoa, he vastasivat sovituksista ja itse esityksistä. Julian sello soi herkästi ja puhtaasti kappaleessa Dream. Siinä viimeistään katsoja herkistyi hyvän ja pahan taistelun edessä.

 

Seppo Niemelä kyselee väitöskirjansa esipuheessa, mitä oppilaille oikein tapahtuu opistovuoden aikana. Ilmiselvästi jotakin oleellista ja useimmiten myönteistä.

 

Ehkä tuo perjantai-ilta antaa yhden vastauksen Sepon kysymykseen.

 

Reksiblogi 5.4.2011

Opiskelijamme ovat tänään lähdössä kaksiviikkoiselle Sof-kiertueelle. Ensin valloitetaan Mikkeli ja sitten viimeisenä Kankaanpää. Ihan kuin Leonard Cohenin biisissä ”First we take Manhattan, then we take Berlin”. Hyvillä mielin nuo esiintyjät tuossa aamupalalla moikkailivat, kun toivottelin onnea. Onkohan tämä nyt jo kolmas vai peräti neljäs vuosi, kun School of Fame – musiikkiproduktio on suunniteltu, harjoiteltu, teknisesti ja musiikillisesti hiottu esityskuntoon. Verta, hikeä ja kyyneleitä, roudaamista, puvustusta, harjoittelua.  Vaatii monen kuukauden työn, että homma on valmis.

Perjantain kenraalissa Paul Meinanderin käsikirjoitus Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkaluista itse pölyn peitosta eläväksi ilmentyneet kirjailija Mark Twainin kanssa sai opiskelijat lentoon ja musiikin soimaan. Taitavaa ja vauhdikasta, mainioita ja taitavia roolisuorituksia, juohevasti vaihtuvia musiikki- ja teatteriosuuksia. Huumoria ja lämpöä vakavista aiheista, suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden sietämisen tärkeydestä. Ajankohtaista osallistumista niin homokeskusteluun kuin maahanmuuttajateemoihin.

Nuoret esittäjät tulkitsivat roolejaan kypsästi ja sisäistyneen vakuuttavasti, vaikka vakavuus olikin kaukana. Olin ylpeä ja iloinen. Jos jotakin olisi pikkuisen voinut muuttaa, se oli v-sanojen käyttö. Kai olen sitten vanha kun sellainen alleviivaus tuntui enimmäkseen turhalta ja tarpeettomalta. Korvassa vihlaisi, vaikka repliikki sinänsä olisi ollut toimiva ja verraton.

Ohjaajat kertoivat, että porukka on harjoitellut kurinalaisesti. Heidän ei ole tarvinnut kantaa huolta siitä, tuleeko hankkeesta valmista, kun opiskelijat ovat itse ottaneet vastuun työstään. Sitäkin oli hyvä kuunnella, kun samaan aikaan ja samoilla porukoilla on ollut muissa oppimishankkeissaan motivaatio-ongelmia ja täsmällisyysvaikeuksia. Jos tuollainen haastava oppimishanke onnistuu, niin kyllä sitten moni muukin – kun vain löytyy yhteinen halu ja tahto, mielekkyys ja tavoite.

Olemme paraikaa suunnittelemassa ensi vuotta ja siinä samalla bänditoiminnan laajentamista juniorseihin. Luin joku aika sitten Hesarin kulttuurisivuilta artikkelia, missä pohdittiin Ruotsin pärjäämistä kulttuurin alueella ja eritoten musiikkiviennissä.

Yhtenä syynä mainittiin kansankorkeakoulut eli folkhögskolat. Lehdessä kerrottiin, että Ruotsissa on paljon musiikkilukioita ja kansankorkeakouluja, joten kaikki halukkaat pääsevät musiikin pariin. Ruohonjuuritason musiikkiharrastuksen laajuus tekee mahdolliseksi huippujen ja huippubändien löytymisen. Myös opintopiirit tuovat musiikin harrastamisen lähelle ja kaikille halukkaille mahdolliseksi.

Haloo; kansankorkeakoulut ovat ruotsalaisia kansanopistoja! Mehän olemme oikealla tiellä! Onnea Soffin porukoille kaksiviikkoiselle turneelle! Minä ainakin pidän peukkuja.

Istun työhuoneessani puolen viiden aikaan iltapäivällä. Yritän miettiä jotakin viisasta sanottavaa huomisiin bändilinjan päättäjäisiin. Samalla osallistun menossa oleviin Otavafestareihin ja valmistaudun kuuden jälkeen tapahtuvaan toiseen komediateatterin esitykseen ” Kansanopisto-opiskelijan historia – lyhyt oppimäärä”.

Otavafestareita on ideoinut opiskelijat yhdessä yhteisöpedagogi Elinan, koulutussihteeri Marin sekä Otavan kyläläisten kanssa. Onhan tällaisia “päättökatselmuksia” ollut ennenkin, joissa on esitelty lopputöitä sekä vuoden aikana opittuja asioita. Nyt ero on siinä, että ovet ja ikkunat on avattu koko kylälle.  Opiskelijat ovat pääroolissa. He ovat valmistelleet monenlaista omaa showta samalla kun he esittelevät videoin ja posterein omia kulttuurejaan, omaa tuotantoaan, tanssiesityksiään, Sof-musiikkiteatteriprojektia. Niissä ollut minullekin tänään paljon uutta opittavaa. Musiikki soi ja juontajat hoitavat tehtäviään. Grillissä valmistuu makkaroita, ja lettupannun äärellä käy kova kuhina.

Ilmakin on ehkä vähän lämmennyt alusta. Avauspuheenvuorossani totesin, että onneksi ei sada lunta, vielä. Saattaahan olla, että lämpeneminen johtuu letuista ja iloisista ihmisistä. Joka tapauksessa lämpöä on tullut lisää ja tunnelma on mainio. Kyläläisiäkin on, samoin kuin opiskelijoiden vanhempia. Mukavasti lapsia ja lapsiperheitä. Kylän aktiivit ovat järjestäneet lapsille omaa ohjelmaa, ilmapalloaskartelua ja muuta mukavaa.

Kylän yhteiset tapahtumat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kuinka tärkeää onkaan madaltaa kynnystä ja löytää luontevaan kanssakäymiseen puolin ja toisin. Itselläkin rinnassa läikähtää, kun voi olla iloinen omien opiskelijoiden puolesta, jakaa laajemmin tätäkin puolta opistoelämästä. Otavan Shakespearen satiirikot improvisoivat oman lisänsä esityksiin.

Minun piti aloittaa tämä blogijuttu sillä, että saako rehtorisihminen toukokuun lopussa tunnustaa olevansa finaalissa? Olen tuntenut kyllästymistä, voimien loppumista, palaveriähkyä enenevästi viime päivinä samaan aikaan kun flunssa väkisin pukkaa päälle. Kroppa kai yrittää kertoa minulle jotakin. Työterveyslääkäri totesi vähän aikaa sitten allergialääkettä hakiessani : ”Töissä tuossa kunnossa! Olette te rehtorit omasta mielestänne sitten tärkeitä!”

Kai me sitten niin kuvitellaan.  Onneksi loma alkaa kohta. Onneksi tällaisista päivistä saa kuin saakin voimia! Lähden valmistautumaan rehtorimonoliitin rooliin komedianäytelmässä Kansanopisto-opiskelijan historia – lyhyt oppimäärä.  Kaiken kohkaamisen jälkeen se näytelmä loppuu näin:  ”Tänä päivänä ja mahdollisuuksia täynnä olevassa tulevaisuudessa jokainen kansanopisto-opiskelija on oman elämänsä sankari.”

Niin onkin.

(käsikirjoitus Leevi Heinonen, Lahden kansanopiston teatterilinjalta valmistunut, Otavan Opistossa nykyään toimiva ohjaaja).

IMG_0143Juuri nyt opiston alakerta on aivan hiljainen, mutta kohta rämähtää. Seuraava ja lähes toiseksi viimeinen Sof-produktion veto ennen ensiesitystä käynnistyy juhlasalissa eli työhuoneeni naapurissa näillä minuuteilla. Vetoja on tehty nyt puvustuksen ja lavastuksen kanssa tällä viikolla. Se on näkynyt ja kuulunut. Työn teko samoissa tiloissa on vaatinut vähän säätämistä, kärsivällisyyttä ja ideointia muiden rauhallisempien tilojen käytöstä.

Onneksi näin on tapahtunut, koska tuo meidän mittakaavaan kunnianhimoinen ja mittava hanke on saatava kiertuevalmiiksi huomiseen. Jopa naapurin alakouluväki osoitti hienoa joustavuutta järjestelemällä heidän päiväkuvionsa uusiksi niin, että Sof-produktion kenraali saadaan huomenna pidettyä suuressa salissa – sellaisessa millainen on kiertueella edessä. Äänitekniikan säädöt, liikkuminen ja muut hienosäädöt voidaan vielä tarkistaa kunnolla tuohon mittakaavaan!

Nuo hankkeet ovat samalla valtavan kuluttavia ja valtavan antavia. Opiskelijat tarvitsevat siipien testaamista todellisessa elämässä. Ja tuo produktio kiertueineen on sitä kaikilla tavoin. Jo tähän mennessä on varmaan ollut monta mutkaa, kaverisuhteiden koettelua, vastuiden oppimista, itsensä likoon panemista. Myös ohjaajat ovat olleet tiukoilla. Erittäin kiinnostava lisä aiempiin produktioihin on myös se, että mukana olevat opettajat ovat selvästi myös oppijan roolissa. Opistolle on syntynyt puhallinorkesteri tämän oppimisen tuloksena muutamassa kuukaudessa! Ja vielä aivan hyvältä kuulostava!

Puvustus on mahtava, Alice funkymaassa on nimensä veroinen! Sof on kehittynyt tässäkin suhteessa ensimmäisistä vuosistaan. Sof:in hienous ja haaste on myös siinä että se kokoaa koko opiston kaikkien linjojen opiskelijat ja henkilökunnan yhteen. Kiertueellekin on lähdössä lähes kolmekymmentä ihmistä. Satsaus on opiston näkökulmasta mieluinen, se on parasta markkinointia ja näkymistä samalla kun se antaa opiskelijoille kaikki esiintymisen ja yhdessä tekemisen elämykset.

Nyt toivotan onnea sydämen pohjasta koko porukalle huomiseen ensiesitykseen ja siitä alkavaan esitysten sarjaan!  Minä aion mennä Lyseolle 6.4. katsomaan ja kuulostelemaan sinne tunnelmia.

Muistuupa mieleeni ne entisajan opintomatkat kansainvälisyyskasvatuksen ja tiedotus-ja viestintälinjan kanssa. Opistolla ei ollut silloin varaa kustantaa tällaisia matkoja, mutta ne kuuluivat opintosuunnitelmiin keskeisesti. Jo syksyllä alettiin suunnitella mitä ja minne, millä rahalla. Se projekti oli kuin liima, joka piti porukan ja sen vuoden kasassa,  kiinni yhteisessä tavoitteessa. Rahaa kerättiin ja haettiin miten osattiin. Myytiin työtä, pidettiin talkoita, tehtiin lehtiä ja muita tuotoksia, joihin myytiin mainoksia. Kirjoitettiin anomuksia. Ei se prosessi aina helppo ollut, mutta se kasvatti ja opetti. Löytyi arvokkaita rooleja, sellaisia, joita ei muuten olisi löytynyt opiskelun muilla areenoilla. Minulle se oli oman opettajauran tehokkainta ja innostuneinta, vapaan sivistystyön suurella innoituksella toteutettua työtä, siksi niitä aikoja ja ihmisiä välillä muistelen. Jaettu Berliini koettuna niin idästä kuin lännestä, Kiovan yli lentäminen Tshernobylin räjähdysyönä, pitkänpitkä junamatka läpi Euroopan sekä Prahaan että Budapestiin, Kaukaasian monet hienot paikat, Pohjoismaiden kansanopistot. Tässä muistumia niistä matkoista. Eivät unohdu!

Ja opisto on jälleen välillä siirtymässä tien päälle. Jatkukoon tämä hyvällä sykkeellä!

IMG_1897

Tämä on sitä aikaa kouluvuodesta, kun opiston oppimispalvelutiimi jalkautuu alueen kouluihin markkinoimaan kymppiluokkaa. Siis perusopetuksen lisäopetusta. Lisäopetuksen järjestäjät markkinoivat itse tätä vaihtoehtoa, koska se ei ole yhteishaussa mukana. Se pitää osata löytää vaihtoehdoksi muuten.

Kymppiluokat jäivät yhteishaun ulkopuolelle, kun systeemiä pari vuotta sitten uudistettiin sähköisen haku-ja koulutustietojärjestelmän kehittämiseksi. Toimeenpano siirtyi lainsäädännön muutoksen myötä lääninhallituksilta Opetushallitukseen.

Uudistuksen tavoitteissa oli paljon oppijan hyvään liittyvää; ajatuksia koulutustarjonnan tehostamisesta käyttäjäystävällisyyteen ja mahdollisuuteen hakeutua koulutuksiin ajasta ja paikasta riippumatta internetin välityksellä. Sähköinen hakujärjestelmä otettiin käyttöön kevään 2008 yhteishaussa ammatillisessa koulutuksessa ja lukiokoulutuksessa. Musiikki-tanssi-ja liikunta-alan koulutukset sisällytettiin järjestelmään vuodesta 2009 alkaen.

Vaan ei vielä lisäopetusta, mistä kansanopistojen rehtorit ja opot olivat hämmentyneitä ja närkästyneitäkin. Sitä olivat myös koulutukseen hakeutuvien nuorten vanhemmat. Kansanopistoyhdistys lisäsi näkyvyyttä 10-koulutukselle omassa tiedotuksessaan, sekä suomen- että ruotsinkielisellä puolella. Alkuhämmennyksen jälkeen osataan toimia.

Sähköisen hakujärjestelmän laajentamiseksi yhteishakuun kuulumattomaan perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ja aikuiskoulutukseen toteutettiin palveluiden määrittelyt. OPM:n toimeksiannon mukaisesti työryhmän määräaika päättyi 31.12. 2009. Työ jatkuu osana SADe-hanketta ja sen ensimmäisenä työstettävää Oppijan palvelukokonaisuutta. Tämä tarkoittaa, että vuoteen 2012 saakka niin meillä kuin muuallakin kymppiluokkia esitellään ja markkinoidaan jalkautumalla kouluihin ja muilla luovilla tavoilla. Meillä Sof-projekti on osa tätä jalkautumisen strategiaa. Pettymys se oli, ei sitä voi kieltää, että aikataulu sähköisen haun laajennuksesta myöheni, mutta se ei ole ollenkaan huono, että oppijan palvelukokonaisuus laajenee. Päinvastoin.

Olin mukana tuossa sähköisen haun työryhmässä. Koin hienona sen, että  ainakin oma jaokseni, perusopetuksen jälkeisen koulutuksen jaos, lähti työstämään määrittelyjä juuri oppijan hyvän lähtökohdista. Jaoimme yhdessä tavoitteen, minkä ministeri Wallin lausui esitellessään nuorisolain muutoksen sisältöä viime perjantaina. ”Yhtäkään nuorta ei jätetä” tulisi olla kirkkaana näkynä meillä kaikilla, jotka nuorten kanssa toimimme. Kaikki toimenpiteet, millä tavoitteeseen tähdätään, tulee saada tukea ja jalansijaa, ratkaisuja ja rakenteita niin hallinnossa, kuntien toimintamalleissa kuin itse työssäkin. Lakimuutokset ja lisärahoitukset osoittavat, että asian vakavuus on ymmärretty.

Sähköisen hakujärjestelmän ja oppijan palvelukokonaisuuden kehitystyö tähtää samaan maaliin. Myös meidän kymppikoulutuksen järjestäjien ja toteuttajien tulee miettiä oppijan hyvää. Miten saamme onnistumisen kokemuksia ja syttymistä aikaiseksi? Miten osaamme tukea häntä, jolle koulu on tähän mennessä tuottanut vain epäonnistumista; häntä, jolla ei ole ollut perheen tukea; häntä, joka tarvitsee kasvun-ja oman elämän suunnan miettimisen tukea? Entä ovatko meidän oppimisympäristömme kouluviihtyvyyttä rakentavia? Onko mahdollisuus osallistua? Huomaammeko yksittäisen oppijan? Mitä kaverisuhteista, mitä kiusaamisesta, mitä yksinjäämisestä?

Voimmeko oikeasti, rohkeasti ja määrätietoisesti lähteä siitä, että ”yhtäkään nuorta ei jätetä”? Että tekisimme voitavamme jokaisen kohdalla osana sitä verkostoa, joka nuoresta huolehtii.

Perjantaina meillä jaettiin kymppien välitodistukset. Tilaisuudessa kuultiin maistiaisia Sof-projektin lauluista. Oli hyvä tunnelma. Jotain mikä palkitsi. Jotain mikä vastasi edellä esittämiini kysymyksiin.

Jaksamista kaikille jalkautujille!

Tänään tulivat jälleen Miri ja Mirin kaverit opistolle pitämään bändiklinikkaa. Miri on opiston musiikkilinjojen avainvaikuttaja. Voisi melkein sanoa että isä. Miri istahti vuosia sitten rumpukurssin ruokatauolla samaan pöytään ja sanoi että ”kuuleppas Kaisa, mulla olis idea.”

Siitä se lähti: yhteisölliseen tekemiseen ja family learning- metodiin perustuva bändikymppi peruskoulunsa päättäneille ja bändilinja vähän varttuneemmille soittajille. Soittotilat, instrmentit, opetus ja ohjaus. Syttyneet ihmiset, Jukka, Janne ja Leevi etunenässä ovat vastanneet musiikkikoulutuksen laadusta ja toiminnan organisoinnista yhdessä vierailevien muusikkojen ja ohjaajien kanssa.

Porukka on parhaillaan valmistelemassa School of Famen kolmatta tuotantokautta ja yhteistä, opiston kaikkia opiskelijoita yhdistävää esitystä. Muutaman biisin olen kuullutkin. Alice in a Funkyland antaa odottaa hienoa spektaakkelia. Keikkoja tulee olemaan useita eri puolilla Suomea ja sokerina pohjalla mahdollisuus osallistua Ramppikuume-tapahtumaan Kankaanpäässä.

Tällä viikolla Miri ja kumppanit antavat kädestä pitäen opetusta ja opastusta. Klinikkaopetus antaa varmasti sen vahvan potkun, mitä tässä vaiheessa tarvitaan produktion työstämiseen ja viilaamiseen. Toivotan sydämestäni onnea koko jengille. Jos hyvin käy Sof – jaksosta tulee yksi vuoden kohokohdista. Tuo Sof ja bändisoitto ylipäätään on erinomainen esimerkki kansanopistomaisesta vaihtoehtopedagogiikasta. Niiden avulla oppii, että yksin ei pärjää, että jokainen on tärkeä, jokaisen pitää yrittää ja joskus jopa ylittää itsensä, että syntyy hyvää ja että kokonaisuus kantaa. Se vaatii monen työtä ja opiskelijoiden mukaan ottamista alusta pitäen. Se toteutetaan todellisessa ympäristössä, koulujen lavoilla, sen avulla opitaan vatsahermoja myöten keikkailun koko kuva, ne raadollisimmatkin puolet. Sof-produktio on näkyvissä myös verkossa. Siitä tviitataan ja blogataan. Flickriin kertyy kuvia. Keikkoja dokumentoidaan eri tavoin. Jää monenlaisia jälkiä arvioida ja fiilistellä, esitellä opistotoimintaa ja näyttää mitä osataan. Reksinkin sydänalassa tuosta kaikesta läikehtii ilo ja ylpeys.

Pari viikkoa sitten opiston henkilöstöä osallistui grundtvigilaisten opistojen laatupäiville Ilmajoella. Siellä käytiin kuorosotaa ja niin kävi, että opiston kolmihenkinen kuoro peittosi isommat ja kokeneemmat. Meidän väki luotti yhteistyöhön ja käytti lisäksi savolaisia vaikutuskeinoja. Taitavia olivat!

Lueskelin viikonloppuna Hesarista Ava Nummisen projekteista, laulutaidottomien ihmisten laulukursseista, joilla puretaan laulutraumoja ja laulamisen lukkoja. Moni lukko on peräisin koulujen laulukokeista. Nummisen mukaan laulutaito on taito siinä missä muutkin taidot. Sitä voidaan siis opetella samoin kuin sävelkorvaa voidaan kehittää.

Omat laulamisen lukot tarvitsisivat Avaa auetakseen. Vielä yhteiskoulun alaluokilla laulunumero oli kiitettävä. Sitten tapahtui jotain. Arvosteluja sieltä ja täältä, opettajilta, vanhemmilta, kavereilta. Suu meni kiinni. Arvostelulla on kova voima.

Lasten ollessa pieniä laulettiin tuutulauluja. Niitä ei kukaan arvostellut.

Onneksi musiikin kuuntelukin lisää onnellisuutta. Juuri nyt Stingin Talvikonsertin ” Gabriel’s message” lähenee loppuaan ja seuraava on itkettävä  ” Cold song”. Kuin istuisi pikkutyttönä kylmässä kirkossa talvisunnuntaina.

IMG_2319