Tag-Archive for » vapaa sivistystyö «

 

Kaisa blogi 9.1.2013

 

Uutta on ainakin uusi vuosi. Ja tällä hetkellä ikkunaani hiljalleen tipahtelevat lumihiutaleen. Uusi ja valkoinen lumi. Se ei ole kestävää, se on nähty tänäkin talvena jo monesti. Viime viikon kehittämispäivillä Helsingissä askellettiin sohjossa ja räntäsateessa, vaikka katujen varsilla oli toista metriä korkeita likaisia lumikasoja.

 

Kuluva vuosikin vaihtuu ajastaan. Sinäkin lyhyenä aikana, minkä olen blogannut, on vuosia ehtinyt vaihtua useampia. Ensimmäisen bloggaukseni tein joulukuun puolivälissä 2009. Kolme vuotta sitten. Blogikalenterissani on hypätty viidennen kalenterivuoden puolelle. Sen siitä saa kun aloittaa joulukuussa ja tutkii asiaa kolmen vuoden päästä tammikuussa. Bloggauksia on tähän mennessä kertynyt 127. Himobloggaajat kulkevat omia latujaan, mutta itse hämmästyin, että oho – onko sitä noinkin paljon tullut kirjoitettua!

 

Teemat ovat tietenkin maan ja taivaan väliltä, enimmäkseen näitä opistotyöhön läheisesti liittyviä asioita, itsetutkistelua, elämän hämmästelyä, kestävää kehitystä erilaisilla twisteillä.

 

Bloggaamisenihan lähti liikkeelle siitä, että silloiset AV-viestinnän opiskelijat tekivät lopputöinään mm. bloginrakentamiseen liittyviä asioita. Minulle räätälöitiin tällainen. Samalla opiston some-kouluttajat ja verkkoväki innostivat minua(kin) juttuihin mukaan. Blogin rakentaja oli mielestäni löytänyt juuri minulle sopivan visuaalisen ilmeen, joka houkutteli kokeilemaan. Sarjan Jarin lempeä ohjaus wordpressin käyttöön taas antoi uskallusta kokeilla ja tehdä. Kirjoittanuthan minä olen aina. Nyt löytyi se kombinaatio, joka sopi minun ilmaisutapaani mitä mainioimmin. Innostuin myös kuvaamaan, siirtämään kuvia blogiini, oppimaan kantapään kautta. Tuntui kivalta. Ja kumma – aina jonkun ajan päästä tulee tunne, että on pakko kirjoittaa. Joku kivi kengässä alkaa vaivata niin, että sormet etsiytyvät koneelle.

 

Joskus joku kommentoi. Joskus saan muulla tavalla kommentteja kirjoittelusta. Toisinaan olen saanut laajempaakin keskustelua aikaan. Useimmiten purkanut omia ajatuksia ilman sen kummempaa.

 

Noissa teemoissa huomaan myös jonkinlaista pysyvyyttä. Sitä saman tynnyrin raapimista, mistä Leonard Cohen puhuu albumillaan ”Old Ideas”. Vapaa sivistystyö ja sen tulevasiuus on jatkuva ajattelun ja huolen aihe. Samaten kestävä kehitys. Mitenkä oikein sen kanssa tulisi edetä, että asian merkitys tulisi ymmärretyksi. Radiossa puhuu juuri Antarkitiksella työskentelevä ilmatieteen laitoksen tutkija: jäätiköt sulavat nopeammin kuin ikinä on ajateltu! Mitä sitten voidaan tehdä? Tehdä niitä tekoja, joilla kasvihuonekaasuja vähennetään. Se tarkoittaa asumista, liikkumista ja ruokaa. Edelleen sama resepti. Näiden mukaan mm. Tuuli Kaskinen Demos Helsingistä päivitti esityksensä Dohan ilmastokokouksen jäljiltä. Ne kannattaa etsiä käsiin vaikka FB:n kautta.

 

Lopetin ensimmäisen bloggaukseni 2009 Kirsi Kunnaksen Meritähti-runoon. Silloin tunsin olevani ahdistavassa kiireessä, paljon vastuun painoa päällä. Pyysin apuun työkavereita, että jaksan. Tämä kaikki on tapahtunut. Keventynyt työ mahdollistaa jopa ajattelun;-)

 

Kaisan blogi 12.12.2012

 

Pari päivää olen tässä turhautuneena ihmetellyt Dohan ilmastokokouksen lopputulemaa. Tuttavani, Luonto- Liiton pääsihteeri Leo Stranius antoi uutisille nasevan yhteenvedon: liian vähän, liian myöhään! Dohan kokouksen antihan oli se, että Kioton sopimus sai jatkokauden, mikä alkaa ensi vuoden alussa ja kestää vuoteen 2020. Sopimuksessa on kuitenkin aivan liian vähän maita mukana ja se kattaa vain 15 prosenttia. Yhdysvallat ei ole mukana, ei Japani, ei Venäjä ei Kanada. Ei myöskään Kiinalla ole velvoitteita. Soininvaaran sanoin: lämpene rauhassa maapallo!

 

Olen  kuluneena syksynä askaroinut kestävän kehityksen asioissa. Olen muun muassa ollut kouluttamassa vapaan sivistystyön kestävän kehityksen pilottihankkeen osallistujia. Olen yrittänyt motivoida ja innostaa opistoväkeä ja opistoja mukaan kestävän tulevaisuuden tekemiseen. Olen yrittänyt löytää niitä mahdollisuuksia ja olemassa olevia, helposti käyttöön otettavia työkaluja, joita opistoilla ja vapaalla sivistystyöllä on.

 

Olen kuvitellut, että opistokenttä joustavana ja arvopohjaansa pohtivana innostuu siitä tehtävästä, minkä uudet yhteiskunnalliset haasteet meille ilmastonmuutoksen ja muiden isojen ympäristökysymysten muodossa tarjoaa. Alan olla todella huolestunut siitä, että asia ei näytä kolahtavan juurikaan, vaikka viimeistään nyt pitäisi. Kun kansanopistoista vajaa kolmannes on jollakin tavalla ottanut kestävän kehityksen haasteen omakseen, joutuu miettimään mitä oikeasti kansanopistoille kuuluu. Mitä vapaalle sivistystyölle kuuluu? Mikä meitä vaivaa? Vapaa sivistystyö näyttää muutenkin olevan vedenjakajalla. Kohta ei tarvitse enää päättää, kumpaan suuntaan kulkee, kun vesi nousee ja kuljettaa minne mielii.

 

Kun olen kysellyt, miksi kestävä kehitys ei kolahda, vastaukseksi olen saanut, että pitäisi olla konkreettisempaa. Totta. Käsite on sekava eikä siihen ole helppo tarttua. Kuitenkin, työkaluja on moneen lähtöön. Osaamista ja tietoa on. Pilottihankkeita on. Kumppaneita on.

 

Olen vuosien kokemuksen kautta tullut siihen tulokseen, että mitään ei tapahdu, ellei opistossa jollekin asia kolahda ja muutu tärkeäksi. Ja voiko enää olla konkreettisempaa asiaa kuin tuo Dohan kokouksen anti? Tai se, että lajien sukupuuttovauhti on nopeutunut niin, että mm. pölyttävien hyönteisten olemassaolo on Euroopassakin jo uhan alla! Tai se, että typen kierto on häiriintynyt niin pahasti, että maapallon kyky sopeutua tilanteeseen on paukkunut yli. Vesiekosysteemit kärsivät ja lannoitteiden hinta nousee pilviin.

 

Olen ajatellut, että vapaan sivistystyön toimijat näkevät ne elämäntavan muutokseen liittyvät mahdollisuudet ja osaavat olla edistämässä sitä dialogia yhteiskunnassa, millä ratkaisuja olisi mahdollista löytää niin asumisen, liikkumisen kuin ruoankin puolesta, jotka ovat suurimmat maapallon lämpenemistä aiheuttavat tekijät. Olen ajatellut, että opistojen merkitys yhteiskunnallisen keskustelun käymisessä ja kriittisen pedagogian puolestapuhujina olisi suuri ja merkittävä. Nyt en tiedä mitä ajatella.

 

Yhteiskunnallisen muutoksen tekijöitä tarvitaan nyt. Viimeistään nyt!

 

Ja mikä kumma Myrkky-Kaisa? Opiskelijat antoivat tuon nimen minulle aikoinaan, kun innokkaana ympäristökasvattajana luennoin ympäristöongelmista ja ravintoketjujen myrkyttymisestä. Nyt taitaa olla aika ottaa samat konstit käyttöön! Muutos alkaa itsestä.

 

Reksiblogi 30.8.2011

Oli aika hienoa: Mikkelin uusi tori ja vapaan sivistystyön torihappening elokuun viimeisen lauantain auringonpaisteessa! Omaehtoinen koulutus ja mahdollisuudet itsensä monipuoliseen kehittämiseen näkyi, kuului ja  ryöpsähteli toriväen maisteltavaksi.

 

Itä-Suomen vapaan sivistystyön verkosto toteutti toritapahtuman yhteisvoimin AVI:n tuella. Tapahtuman tärkein juttu oli koota toimijat yhteen ja tuoda yhdessä esille vapaan sivistystyön monipuolisuutta. Tapahtumasta teki hyvän osallistujien iloisuus ja hyvä mieli; pönäkkyys oli tipotiessään alkumetreiltä lähtien.

 

Kaupunginjohtaja Kimmo Mikander avasi napakasti tilaisuuden; ei turhaa höpötystä, vaan selkeät sanat vapaan sivistystyön merkityksestä. Liikunnallisena miehenä hän korosti liikkumisen lisäarvoa. Kertoipa lähtevänsä lenkille itsekin pian tapahtuman jälkeen. Mikäpäs siinä oli kansalaisopiston rivitanssijoiden jatkaa ohjelmaa.

 

Monia runo-, laulu-ja musiikkiesityksiä tuli yksi toisensa jälkeen. Monipuolisuus ja rikkaus on vapaan sivistystyön valtti. VSY:n uuden  pääsihteerin Leena Saloheimon sanat vahvistivat vielä tuota monimuotoisuutta.

 

Vapaan sivistystyön konkari, eläkkeelle siirtynyt Paukkulan opiston opettaja Timo Heimonen juonsi  tapahtumaa lupsakkaaseen tyyliinsä. Rento meininki keräsi väkeä toriostoksilta ja kahvikojuista ihmettelemään esityksiä.

 

Vaikka Mäntyharjun huuliharppuorkesteri, Laulusiskot ja Crescendo-kuoro olivat miten osaavia, oma mieli oli virittynyt komppaamaan Otavan Opiston työpaikkaorkesteria, Noloja Miehiä. Olipa hienoa olla leidi Nolojen Miesten takana! Jukka ja Heikki osoittivat jälleen kerran olevansa mainioita viihdyttäjiä. Palaute oli sen mukaista.

 

Sitä paitsi torilla pääsi olemaan myös ilmiö: Olen Ilmiö-rintanappeja lähti ihmisten matkaan ehkä enemmän kuin esitteitä ja muuta kirjallista materiaalia.

 

Hyvä vain jos sellaisen rintanapin näkee jonkun kulkijan rinnassa ilmiöoppimista mainostamassa.

 

Nykyisessä vapaan sivistystyön laissa on mukana yhteistyövelvoite. Tuollainen torilla nähty yhteistyö on sellaista, jota ei tarvitse lain kautta vahvistaa. Riittää kun ymmärretään, että yhdessä näkymällä tulemme vahvemmiksi. Siihen tarvitaan vain yhteistä halua.

 

Aloimme pohtia jatkokehittelyä heti toritapahtuman päätteeksi. Kari Lehtola Itä-Suomen AVI:sta totesi: ”Itse tarttuisin ehdottomasti nimenomaan tuohon Lean mainitsemaan aktiivisen kansalaisyhteiskunnan edistämisen teemaan – laajasti ymmärtäen… Eihän mikään muu koulutusmuoto omaa lähtökohtaisesti niin suoraa ja välitöntä tavallisen kansalaisen kosketuspintaa – lähimainkaan – kuin vapaa sivistystyö.”

 

Niinpä.

Reksiblogi 10.5.2011

Syrakusan pohdinnoista ja meidän, ns. hyvällä iällä varustettujen kiihottavista vapaan sivistystyön palveluista mieleen palaa muistumia Opiston huhtikuun pajasta.

Pajan isona teemana oli ohjaus ja sen yhteydessä toteutettiin myös Itä-Suomen vapaan sivistystyön ajankohtaispäivät.

Petri Salo Åbo Akademista oli  tuolla meitä ravistelemassa. Hän puhui sivistyksen ja oppimisen paradokseista. Petri Ihmetteli ääneen mm. vapaan sivistystyön puheeseen luikerrellutta kauppakorkeakoulukieltä – sellaisia sanoja kuin vaikuttavuus, laatujärjestelmät, kompetenssit, tutkinnot, pilotit, hankkeet, taloudellisuus ja tehokkuus, opitun tunnustaminen ja tunnistaminen. Aivan kuin vierasta kieltä puhuisi, totesi Petri.

Tätä vierasta kieltä olimme ehtineet puhua jo koko aamupäivän, kun päivien teemoja olivat juuri opitun tunnustaminen ja tunnistaminen sekä laadun indikaattorit vapaassa sivistystyössä. Petri veti meidän hyvällä tavalla takaisin maan pinnalle ja vapaan sivistystyön ytimeen.

Vapaan sivistystyön tehtävä hänen mukaansa (ja minunkin!) olla vaihtoehto. Vaihtoehto sille järjestelmälle joka laahaa aina perässä! Vapaamuotoisuus ja vapaaehtoisuus liittyy ihmisenä kasvamiseen. Kun opimme ja harrastamme, meistä tulee koko ajan enemmän ihmisiä. Se tapahtuu ilman laatujärjestelmiä. Hän kyseli, mitä mieli ja vaikuttavuus tarkoittaa kun on siirrytty teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan, kun työaika ja vapaa-aika limittyvät ja sotkeutuvat toisiinsa?

Tarvitsemme tiloja ja paikkoja missä voi olla luova, paikkoja missä käsillä tekeminen, luovuus ja innovatiivisuus on mahdollista, missä voi tehdä jotakin toisin kuin arkityössä, oppia erilaisia asioita.

Monesti otetaan silmätikuksi opistojen tarjonnan ns. huuhaa-kurssit. Niiden tarpeellisuudesta väännetään kättä ja ihmetellään mitä kaikkea veronmaksajien rahoilla koulutuksen nimissä tarjotaankaan. Petri Salo pysäytti meidät ajattelemaan, mitä oikeasti tämä huuhaa onkaan. Se on paljolti sitä, mikä vahvistaa hyvinvointiamme, jaksamista ja antaa mieltä ja tarkoitusta elämään. Intialainen päähieronta, matonkudonta tai kuorolaulu ovat juuri tällaista vapaata sivistystyötä ja sosiaalisen pääoman kasvattamista. Ei ihme, että ruotsinkielisellä Pohjanmaalla voidaan hyvin, kun kuoroissa laulaa suuri osa väestä. Sitä paitsi huuhaa vaihtelee ajasta toiseen; se mikä joskus on ollut huuhaata, on toisena aikana vakavasti otettavaa oppimistoimintaa!

Suorastaan hykertelin kun Petri puhui amatöörisivistyksestä vapaan sivistystyön kohdalla. Ranskan sana amateur tarkoittaa sen amatööriyden lisäksi rakastamista, intohimoista rakastamista. Sellaista otetta kun meillä olisikin vapaan sivistystyön toimintaan ja sen kehittämiseen! Sydän pitää olla mukana tässä työssä!

Sitä tarvitaan näinä aikoina erityisen paljon!

IMG_0943

Reksiblogi 8.5.2011

IMG_1063


Jokunen viikko on kulunut edellisestä bloggauksesta. Kevätkiireet yllättivät taas. Ja reissut – onnelliset vuosikymmenen vaihtajaiset eteläeurooppalaisessa lämmössä ja maisemissa. Ennen matkaa vähän puuduttikin kaikki kirjoittaminen. Nyt sormet syyhyää.

Matkakohteemme Sisilia tarjosi kaikkea sitä, mitä odotimme ja paljon muuta. Syrakusan arkeologinen alue oli yksi jo etukäteen suunniteltu must-paikka. Vatsanseudussa suorastaan nipisteli kävellä laakeri- ja sitruspuiden reunustamaa, tuoksuvaa ja varjoisaa polkua; samaa polkua, jota Platon ja Arkhimedes ovat aikanaan kävelleet ja kävellessään asioita pohtineet, filosofoineet ja vaikuttaneet.

Polku kuljetti Dionysoksen korvaan, korkeaan korvamaiseen kallion onkaloon. Muodon ansiosta pienimmätkin äänet vahvistuivat moninkertaisiksi. Se ei ole kaiku vaan resonanssi, joka vahvistaa äänet. Kyse on osittain luonnon muodostelmasta, osittain ihmisen vaikutuksesta. Syrakusan kasvaessa noin 2500 vuotta sitten tarvittiin rakennusmateriaalia ja mm. tuosta ”korvasta” sitä saatiin. Oli sattumaa, että ottaminen vahvisti korvan muotoa ja sen resonointia. Kun toimintamekanismi havaittiin, sitä käytettiin hyväksi mm. siten, että poliittisia vankeja pidettiin ”korvassa”. Salaiset suunnitelmat, poliittiset strategiat ja pakoajatukset saatiin tietoon, kun pienimmätkin kuiskaukset kävivät ilmi.

En muuten tiennyt, että Platon joutui Syrakusassa lopulta keisarin epäsuosioon ja joutui orjaksi. Joku ystävällismielinen osti hänet kumminkin pian vapaaksi. Tuon jälkeen Platon pötki vähin äänin ja vaivihkaa takaisin Kreikkaan.

Vaikuttava oli amfiteatterikin. En ollut aiemmin ajatellut, että sen merkitys opetusnäkökulmasta on ollut niin suuri. Päivittäin esitettiin useita tragedioita, joiden kautta lukutaidoton ja köyhä väki pääsi tiedon ja sivistyksen äärelle. Opetusta annettiin kuuluisten ajattelijoiden ja tragediakirjailijoiden näytelmien avulla. Tämä teatterikoulu oli kaikkien koulu. Tuli mieleen oma kokemus Aristofaneen lintujen vallankumouksesta ympäristödraaman kurssilla. Olisi ajankohtaista edelleen!

Kreikkalaisten amfiteatterin lisäksi alueella oli roomalaisten rakentama amfiteatteri. Muoto on pyöreä kuin Colosseumilla, vaikka täällä ylempiä kerroksia ei enää jäljellä ollutkaan. Lattiassa oli akvedukti, mitä kuulemma Colosseumissa ei ole. On päätelty, että Syrakusassa olisi ollut muiden eläinten lisäksi myös krokotiilejä, joita vastaan gladiaattorit joutuivat taistelemaan. Tragediat eivät enää kiinnostaneet, piti olla huvituksia; sitä leipää ja sirkushuveja.

Oli kiva kuunnella asiantuntevaa opasta, joka kolmella kielellä fiksusti ja sujuvasti hoiteli kansainvälistä turistiryhmää ja piti mielenkiintoa yllä myytteja ja legendoja viljellen. Sopivasti, huumorilla ja porukan vastaanottokykyä tarkastellen.

Mietin vapaata sivistystyötä. Sitä tuo matka oli itselle! Matkalla näki runsaasti meitä ns. hyvällä iällä varustettuja reissaajia eri puolilta maailmaa. Miten tuota uteliaisuutta, aktiivisuutta ja kiinnostusta voitaisiin palvella meidän omassa vapaassa sivistystoiminnassa?

Otavassa karhumyytit ja -kävelyt otson jäljillä nousivat esille talvella. Pannaan toimeksi!


Reksiblogi 12.03.2011

IMG_0886Opistolla on menossa pajaviikonloppu. Kun tähän koneen äärelle istahtaa ja pysähtyy pohtimaan kaikkea sitä mihin on ehtinyt mukaan, liikahtaa mielessä ensimmäisenä jonkinlainen ilo ja sen perään vähän hätäkin: vaikka taaskin oli upeita alustajia ja ajattelemaan pistäviä oppimissessioita, meitä edelleen oli mukana kohtuullisen pieni joukko. Sellaisia alustuksia mitä nyt saatiin kuulla opetusaineiston sisällöistä ja materiaalien käytöstä erilaisissa opetus-ja oppimistilanteissa, myyteistä ja oppimisen tulevaisuudesta oli todella monella tapaa opettavaista ja tärkeää asiaa tulla jaetuksi.

Ellette usko, katsokaa opiston sivuilta tallenteet. Onneksi ne ovat siellä, jotta niihin voi uudestaan palata! Kalamaljassa kulminoitui paljon näitä teemoja vielä antiikin myyttien kautta. Kalamalja menetelmänä on kiinnostava ja osallistava – maljaan voi kuka tahansa hypätä ajatuksineen mukaan. Kalamaljan virittämät teemat jatkuivat pitkin iltapäivää ja iltaakin. Vapaan sivistystyön mieli ja tarpeellisuus näkyy hyvin tällaisessa tavassa oppia ja olla. Illan musiikkiesitykset liittyivät myös antiikin myytteihin. Mezzosopraano Essi Luttinen ja pianisti Minna Pöllänen veivät kuulijat musiikillaan ihmisen kasvun ja kivun paikkoihin mm. antiikin traagisten hahmojen Orfeuksen ja Eurydiken kautta. Se kosketti. Päivän aikana syntyi jotakin eheää.

Perjantaiseen pajapäivään liittyi itselläni samaan aikaan sisäistä ristiriitaa siitä, missä olisi ollut hyvä olla mukana, mihinkä pysähtyä. Oppilasasiat ja monet muut arjen jutut kulkevat rinnan, kokouksia pidetään juuri pajojen aikana siitä syystä, että silloin yhteistyökumppaneilla on mahdollisuus myös osallistua ja tulla asiantuntijoiksi. Tällä kerralla maaliskuun pajaan liittyi vielä Japanin suuri maanjäristys-ja  tsunamitragedia, joka vaikutti tietoon tultuaan monenkin mieliin ja tilannetta seurattiin eri tavoin.

Kun eräskalamaljakeskustelija puhui heinäsirkkaefektistä oppimisessa, koin olevani vähän sellainen itse omassa pajaoppimisessani. Heinäsirkkaefekti näkyy siinä, että kun on niin paljon tietoa ja asioita on helppo löytää verkosta ja sisällöissäkin on pyritty helppouteen ja kiinnostavuuteen, meistä tulee kuin heinäsirkkoja, jota napsivat parhaalta näyttävät makupalat pikaisesti ja siirtyvät seuraaviin. Oppimisen pinnallistuminen on tunnistettava asia. Siihen viittasi myös Marja Ahola koulutuskeskus Salpauksesta puhuessaan suomen kielen opetuksen verkkoaineistoista.

Lueskelin tässä myös Erkki Takatalon julkaisua ”Toimiva työyhteisö – näkökulmia opistotyön kehittämiseen”. Kirja on Kansanvalistusseuran julkaisema loppuraportti vapaan sivistystyön osaaminen ja pätevyys eli VSOP -koulutusohjelmasta, jossa Erkki oli asiantuntijana ja valmentajana. Tuo opus kannattaa lukea! Erkin käyttämä termi ”tuuliviiriongelma” tuli heinäsirkkojen yhteydessä mieleeni. Tuuliviiriongelmaan törmätään silloin, kun halutaan olla kaikessa mukana, innostutaan. Ja innostutaan jälleen uusista hankkeista, jolloin jo aloitetut jäävät kesken.

Hyvä johtaminen on pitkäjänteistä, harkitsevaa ja johdonmukaista. Siihen on hyviä ja käytännönläheisiä, VSOP-koulutuksen valmennuksissa löytyneitä malleja samaisessa opuksessa. Oppimishaasteita itselleni!

Suosittelen vielä professori Kai Hakkaraisen paja-alustuksesta tehdyn videotallenteen katsomista. Sekin löytyy opiston sivuilta. Herättää ajatuksia, vai mitä!


IMG_0450Reksiblogi 18.8.2010

Maitohapoilla

Juokseminen on minusta ihanaa, vaikka mentäisiin välillä maitohapoillekin. Siinä haastaa itsensä ja oman kroppansa siten, että levon jälkeen taas tietää jaksavansa. Eilen tuli oikein flow kun Runkeeper-ääni totesi joka kilometrin kohdalla, missä mennään verrattuna etukäteen määriteltyyn tavoitteeseen. Ensin vähän jäljessä, sitten juuri tavoitteessa ja sen jälkeen tavoitteen edellä, enemmän edellä ja enemmän. Toki se tänään jaloissa tuntuu, mutta tuli uskomattoman hyvä fiilis: meikätyttö jaksaa vielä!

Toisenlaista maitohapoilla oloa olen tuntenut töissä tämän puolen viikkoa. Vaikka kuinka on akkuja ladattu ja lomalla levätty, tämä hengästyttävä keskeneräisten monenlaisten töiden perässä juokseminen vetää piippuun heti alkumetreillä. Olen moneen otteeseen joutunut sanomaan itselleni, vedä henkeä, rauhoitu, ota yksi asia kerrallaan! Myös siitä on pitänyt itseä muistuttaa, että et ole yksin,  on meitä iso joukko tukemassa toisiamme ja tekemässä tätä samaa opistotyötä.

On myös ollut hyvä huomata, että oma, hapoillakin tapahtuva oleminen ja toiminta on helpottanut jotakuta. Sellainen vaikutelma ainakin jäi muutamasta tänään käydystä keskustelusta.

Tänään Hesarikin toi esille näitä jaksamisen kysymyksiä otsikolla työelämän kova tahti kuristaa. Nimenomaan työn henkinen raskaus on lisääntynyt 80-luvulta lähtien joka sektorilla. Toivottavasti itselläni tämä maitohappoahdistus on vain fyysistä ja henkistä hitautta siirtyä työn vaatimaan  uudenlaiseen rytmiin loman jälkeen. En jotenkin muistanutkaan, miten monenlaisia palloja tämä jongleeraus vaatii pitämään yhtä aikaa ilmassa. Toivottavasti hapot pian tasaantuvat. Ainakin nyt ymmärrän hyvin muitakin, jotka kokevat samaa riittämättömyyttä ja ahdistusta.

Onneksi elämä on opettanut tietynlaisia selviytymistaitoja ja huumoria, joilla selättää kasvavat paineet ja ristipaineet. Se on opettanut, että asioista voi aina oppia, niistäkin joissa sattuu.

Elämänmakuinen opistotyö on sekä hapoilla oloa että pumpulitanssia. Tänään sain ainakin kaksi hyvää uutista. Ne liittyivät yhteistyöhön, työkavereihin ja opiskelijoihin. Huomenna opistolla käynnistyvä Tulevaisuuden tutkijoiden seminaari antaa toivottavasti maitohapoille kyytiä.

Mikkelin vapaan sivistystyön ja aikuiskoulutuksen Foorumi kokoontui tänään kansalaisopistolle. Jäi vahvasti tunne, että se ei kokoontunut turhaan. Sen sitten näkee, miten ideat lähtevät lentoon.

Olen ollut viime aikoina  vähän ymmällä siitä, että blogini on löytänyt kommentoijia myös ulkomailta. Pitääpä kysellä viisaammilta, miten siihen tulisi suhtautua. Ihan mukavaahan se on sinänsä. Ja samalla häkellyttävää. Teksteissä ei ole montaa englannin sanaa ja silti kommentteja in English. WorldPress sen taitaa tehdä. Blogosfäärin mahdollisuuksia ja mittasuhteita ei osaa millään ymmärtää.

Eilen vastailin sivistys.netin lukijaraadin kyselyyn. Aiheena oli sosiaalinen media. Kysymys mitä hyötyä tai kiusaa työssä on sosiaalisesta mediasta pysäytti sormet näppäimille. Hyötyjä oli helppo luetella. Facebook on esimerkiksi mieletön media vaikkapa ilmastomuutoksen torjunnan tiedotus-, viestintä-ja toimintafoorumina. Osallistujamäärät ovat valtavia! Jos joukoissa on voimaa, viisautta ja rohkeutta, niin sosiaalisen median foorumit tekevät tuon näkyväksi. Ja nopeasti!  Yhteisöjen tuki ja rohkaisu on mahtavaa.

Kiusoja olikin sitten vaikeampi kuvata. Työaika menee epäoleelliseen? Ei minusta. Monet ajatukset saavat hiotumman muodon, kun aloitteita ja mielipiteitä pohtii  julkaistavaksi sosiaalisessa mediassa. Loukkaavia mieliteitä? Toki niitä voi putkahtaa mukaan. Ihmiset kuitenkin pääsääntöisesti toimivat vastuullisesti ja pyrkivät ottamaan toiset ja toisten mielipiteet huomioon. Jokaisella on vastuu työyhteisön toimivuudesta ja omasta roolistaan siinä. Sillä ei ole merkitystä onko kyse live-tilanteesta tai sosiaalisesta mediasta.

Suhde opiskelijoihin? En ole siinäkään nähnyt kiusoja. Toki vastuullisuus ja tietoisuus ympäristöstä missä toimii, pitää pitää mielessä. Voi toimia yhtä tökerösti tai rakentavasti suljetun oven takana luokassa kuin Facebookissa. Negatiivinen kirjoittelu? Se pitää hyväksyä ja panna omaan arvoonsa. Kritiikki: … ja siitä oppia.

Juha Suoranta kävi opistolla viikonloppuna. Ajatus oli päästä pajayhteisön (pääasiassa opettajia) tekemään Wikiopistoa. Herkullinen juttu: vapaan sivistystyön nostaminen uudelle tasolle.  Sosiaalinen media on tavallaan paluuta vapaan sivistystyön ytimeen, jakamiseen ja yhdessä oppimiseen, ilman kontrollia ja ohjaavaa opetussuunitelmaa. Paja ei Wikiopiston suhteen kuitenkaan päässyt alkua pidemmälle. Juhan blogi paukkui Tampereen junassa, kun hän purki pettymystään. Kommentteja oli eiliseen iltaan mennessä kertynyt pitkä rimpsu. Lueskellessani kirjoituksia totesin, että oppimisestahan tässä oli kyse. Porukka oli kaiken kaikkiaan niin vapaan sivistystyön koulutuksen väkeä kuin olla taitaa. Jokaisella oli vähän eri tulokulma osallistumiseen, samoin wikiin, kenellä teoreettisempi, kenellä käytännönläheisempi kenellä kokeneempi. Grundtvig aikanaan puhui jo siitä, että kun erilailla ajattelevat ja erilaisilla elämänkokemuksilla varustetut miehet ja naiset kohtaavat, alkaa oppiminen. Vasta dissonanssi mahdollistaa oppimisen, sanoo myös Arjen Wals. Siihen olisi ollut tässäkin mahdollisuus. Eteenpäin kuitenkin mentiin, se on hyvä asia.

Aina välillä itse kipuilen liian kiltteyden kanssa. Voiko rehtori olla kiltti? Pitääkö muuttua joksikin jota en ole? Mikä on kiltteyttä? Pitäisikö kiltteys nostaa arvoonsa, lähteä kiltteyden kapinaan, kuten Roosa Meriläinen esittää? Yksi kiltteyden kapinaliike on Random Acts of Kindness. Porukat tekevät pieniä hyviä tekoja odottamatta vastapalvelusta tai kiitosta. Pienet huomaamiset ilostuttavat päivää ällistyttävästi. Meillä opistolla on sellaisia ihmisiä, jotka osaavat tämän.

Itse mietin, milloin olen tietoisesti tehnyt näitä randomeita? Nyt kapinaan. Hymyä ja hyvää mieltä ei voi olla koskaan liikaa.

GarbaDSC_0048Osallistuin tiistaina Arbiksella pidettyyn seminaariin. Teemana oli Maailma Kööpenhaminan jälkeen. Tilaisuus oli päätös VISIO:n “Ilmastonmuutos vapaan sivistystyön haasteena” – täydennyskoulutuskokonaisuudelle, joka toteutettiin viime vuoden puolella.

Koulutuskokonaisuuden aikana kerättiin vapaan sivistystyön oppilaitosten parhaita käytänteitä ja avattiin ilmastonmuutos-ilmiön monitahoisia tulokulmia ja vaikutusmahdollisuuksia. Seppo Niemelä totesi ensimmäisessä koulutustilaisuudessa, että pelkkä tieto lisää sananmukaisesti tuskaa. Oleellista on löytää vastauksia siihen, mitä minä voin tehdä. Ja mitä me voimme tehdä. Neuvosen Aleksi puhui siellä ja myöhemminkin ”me pystymme” politiikasta. Tällaiset sivistysprosessit päätyvät toimintaan ja yhdessä tekemiseen, niin minä uskon.

Sain kunnon tietopläjäyksen siitä, miten maailma makaa Kööpenhaminan jälkeen. On  kuulemma vielä kohtuullinen mahdollisuus pysyä kahden asteen tavoitteessa, jos päästöjen suunta saadaan laskuun vuoteen 2015 mennessä! Oras Tynkkynen ja Kaisa Kosonen esittelivät madonlukuja siitä, mitä  2 asteen tavoite oikeasti tarkoittaa. Vaikka Kööpenhamina oli pettymys, neuvotteluja on jatkettava ja kävi miten kävi, päästöjä on vähennettävä ja ilmastopolitiikkaa tehostettava. Hyvä merkki on, että keskeiset toimijat ovat sitoutuneet joka tapauksessa vähentämään päästöjään. Sekin, että fossiiliset polttoaineet ehtyvät ja tulee voimakkaampi tarve kehittää kestävää teknologiaa, vie samaan maaliin. Rohkaisevaa on, että edelläkävijämaat osoittavat vähäpäästöisen kasvun mahdolliseksi. Sen kauempaa ei Tynkkysen mukaan tarvitse tällaista esimerkkiä hakea kuin Ruotsista. Kun vielä asiakkaat vaativat  ponnekkaammin vähäpäästöisiä ratkaisuja, ei tarvitse odottaa sitä, että  vasta ilmastokriisin tuhot pakottavat toimiin. Silloin on auttamatta liian myöhäistä.

Kaisa Kosonen toi esille tarpeen saada Kööpenhaminan shokista ilmastoneuvottelut uuteen nousuun. Haaksirikko voi toimia herättäjänä, ja silloin on mahdollista saada kunnianhimoinen ja sitova sopimus aikaan Meksikossa. Lähivuodet joka tapauksessa ratkaisevat, miten päästövähennystavoitteissa onnistutaan.

Näitä puheenvuoroja kuunnellessa kirkastui, että kaikkia toimijoita tarvitaan. Hanskoja ei missään nimessä pidä lyödä nurkkaan. Uskon edelleen, että vapaalla sivistystyöllä on ilmastotalkoissa ja kestävän tulevaisuuden rakentamisessa tärkeä rooli.

Seminaarissa pohdittiin, kumpi on tärkeämpi näkökulma, ympäristö vai kestävä kehitys.  Se ei ole niin olennaista mitä kautta asioita lähestyy, kun itse tietää mitä mitä tavoittelee. Näkökulma voi olla kapeampi tai leveämpi, kunhan kaikkea ei muusata epämääräiseksi kekemössöksi. Se ei auta mihinkään.

Vapaan sivistystyö on havahtunut toimimaan. Meidän opistomme työsuhdepyörät oli noteerattu konkreettisena ekotekona ja Ukkosen Antti oli päässyt VISIOn raporttiin niiden mannekiiniksi. Antti on satojen kilometrien työmatkapyöräilyn lisäksi nyt myös etätyön mannekiini! Opiston etätyömanifesti toi kestävän työmatkaliikenteen esille laajempana kysymyksenä. Jokainen työmatkaliikkuja ja etätyötä tekevä ottaa kantaa hiilijalanjälkeen ja sen pienentämiseen. Opiston johtotiimi linjasi taannoin kulkuvälineiden prioriteettia. Julkiset ja kimpat kevyen liikenteen suosimisen lisäksi ovat aina etusijalla. Ehdotettiin, että ne meistä, jotka paljon joutuvat työn puolesta liikkumaan, selvittävät ja perustelevat muille, miten liikkuu ja miten ottaa huomioon hiilijäljen pienentämisvaatimuksen. Lähtökohta oli, että esimerkeillä ja rohkaisulla mennään eteenpäin.

Kotiovellamme kävi ennen joulua pari koululaista myymässä vuoden 2010 kalenteria. Leirikoulua varten varmaan, ajattelin. Oikeassa olinkin, mutta sydän oikein pompahti ilosta kun reippaat nuoret esittelivät, että kyse on Ekoteko-kalenterista, joka on Kalevankankaan koulun luontokurssin ideoima ja toteuttama vuosikalenteri, missä jokaiselle vuoden päivälle annetaan vinkki keinosta säästää energiaa ja luontoa. Hienot kuvat ja toimivia ideoita. Nohevaa porukkaa! Melkoinen ponnistus kasiluokkalaisilta, heidän opettajiltaan ja tukijoiltaan.

Tämän päivän kohdalla lukee: jätä kylmä autosi pihaan ja käytä joukkoliikennettä!

ps. liekohärkä (Ceruchus chrysomelius) on kuoriaislaji, jonka toukat tarvitsevat pitkälle hajonnutta puuainesta. Löytyy vanhoista metsistä. Laji on taantunut voimakkaasti 1800-luvulta nykypäivään. 2010 vietetään maailman biodiversiteettivuotta. Ilmastonmuutos vaikuttaa olennaisesti ekosysteemeihin ja niissä elävien lajien olemassaoloon. Jos 2:n asteen tavoitteessa ei onnistuta, pohjoiset havumetsät jäävät elämään menneiden ihmisten haaveissa. Sinne katoaa muistuma liekohärästäkin.



Vähän haikealla mielellä istun Mikkelin bussissa. Annankadulla Helsingissä oli tämän vuoden viimeinen ja itselleni vihonviimeinen Suomen Kansanopistoyhdistyksen hallituksen kokous, mistä nyt kotiin ajelen kylmässä bussissa. Joulunaluspakkasia pitelee, huurua ja pimeää näkyy ikkunasta ulos katsellessa. Valkea joulu sittenkin.

Kokous oli pitkä ja asioita oli paljon. Päällimmäisenä on mielessä se, että opistoväki taitaa saada ministeriöstä ”laiskanläksyä” koskien KEHOkirjeiden vastauksia.  Opistojen ylläpitäjien vastauksethan tuli toimittaa ministeriöön 31.10.09 mennessä. Ministeriön virkanaiset ovat eilen esittäneet vapaan sivistystyön yhteistyöryhmässä, että he tarvitsevat ylläpitäjiltä tarkennuksia ja niitä lisäselvityksiä pitäisi toimittaa OPM:n helmikuun loppuun mennessä. Vähän nyt tuli sellainen olo, että kansanopistojen ylläpitäjät eivät olleet tienneet kysymyksiin ”oikeita vastauksia”. Rake- prosessi jatkuu ja samalla venyy muukin aikataulu. Huolestuttaa.

Kokouksen lopussa Ollia, Paulaa ja minua kiiteltiin.  Puheenjohtaja Hannu, uunituore opetusneuvos, tuntui sanovan kauniita sanoja ihan sydämestä. Olen nyt konkreettisesti aloittanut muutamien vuosien kestävän luopumisprosessin kansanopistotyöstä. Yhdistyksen hallituksessa olen ohittanut ne kuuluisat Eevertin vuodet. Tietäähän jokainen järjestöihminen Eevertin? Hän on se johtokuntien ja hallitusten jäsen, joka kokee olevansa korvaamaton vielä kolmannen kauden jälkeenkin eikä osaa antaa uusille tilaa. Tänään oli vähän haikeaakin, tietenkin, mutta vapauttavaa ja helpottavaa. Näitä bussimatkoja on 15 vuoden aikaan tullut tehtyä jonkinmoinen määrä. Koviakin päätöksiä, turbulentteja tilanteita, opettavaisia prosesseja ja onnistumisiakin. Opin paikka, sitä kyllä, monessa mielessä on ollut työ SKY:n hallituksessa.

Uudet, vuoden alussa työskentelynsä aloittavat hallituksen jäsenet oli kutsuttu mukaan tähän vuoden viimeiseen kokoukseen. Kolme nohevaa naista, heidän joukossaan meidän Minna. Onnea heille!

Vuoden alussa voimaan tulevan vapaan sivistystyön laki on nyt hyväksytty eduskunnassa muuttamattomana. Sivistysvaliokunnan lausumassa on nähtävissä Niemelän Sepon käden jälki. Erityisen hyvin ”itsen kehittäminen” sitä ilmentää. Otavassa ”itsen kehittäminen” on sisäänajateltu vapaan sivistystyön ja muunkin toiminnan lähtökohdaksi. Helppo se on todentaa pajoissa, musassa, ilmiöissä.

Pitää vielä iloita tämän reksiblogin ilmiasusta. Tämä on ihan juuri minulle suunniteltu väreineen ja visuaalisine ilmeineen! Kiitos sinulle, avat-opiskelija, joka olet tämän suunnitellut ja tehnyt! Eilen totesin, että en ole juurikaan blogannut, mutta toki olen päiväkirjaa ja  myöhemmin veneen lokikirjaa kirjoittanut vuosi-ja kesätolkulla.

Tämä päiväkirjanomaisuus minua viehättää kovin. Ja päiväkirjan harha; kuinka tagipilvet saattavat vielä minut yllättää, kun tajuan missä kaikkialla nämä tarinani näkyvät. No, opettajaisäni teki ensimmäisiin päiväkirjamerkintöihini punakynällä korjausmerkintöjä, kun tokaluokkalaisena alakoululaisena aloin päiväkirjaan kirjoittaa. Kumpikohan silloin oli ymmärtänyt päiväkirjan pitämisen väärin? Opin nopeasti.