Kaisa blogi 9.1.2013
Uutta on ainakin uusi vuosi. Ja tällä hetkellä ikkunaani hiljalleen tipahtelevat lumihiutaleen. Uusi ja valkoinen lumi. Se ei ole kestävää, se on nähty tänäkin talvena jo monesti. Viime viikon kehittämispäivillä Helsingissä askellettiin sohjossa ja räntäsateessa, vaikka katujen varsilla oli toista metriä korkeita likaisia lumikasoja.
Kuluva vuosikin vaihtuu ajastaan. Sinäkin lyhyenä aikana, minkä olen blogannut, on vuosia ehtinyt vaihtua useampia. Ensimmäisen bloggaukseni tein joulukuun puolivälissä 2009. Kolme vuotta sitten. Blogikalenterissani on hypätty viidennen kalenterivuoden puolelle. Sen siitä saa kun aloittaa joulukuussa ja tutkii asiaa kolmen vuoden päästä tammikuussa. Bloggauksia on tähän mennessä kertynyt 127. Himobloggaajat kulkevat omia latujaan, mutta itse hämmästyin, että oho – onko sitä noinkin paljon tullut kirjoitettua!
Teemat ovat tietenkin maan ja taivaan väliltä, enimmäkseen näitä opistotyöhön läheisesti liittyviä asioita, itsetutkistelua, elämän hämmästelyä, kestävää kehitystä erilaisilla twisteillä.
Bloggaamisenihan lähti liikkeelle siitä, että silloiset AV-viestinnän opiskelijat tekivät lopputöinään mm. bloginrakentamiseen liittyviä asioita. Minulle räätälöitiin tällainen. Samalla opiston some-kouluttajat ja verkkoväki innostivat minua(kin) juttuihin mukaan. Blogin rakentaja oli mielestäni löytänyt juuri minulle sopivan visuaalisen ilmeen, joka houkutteli kokeilemaan. Sarjan Jarin lempeä ohjaus wordpressin käyttöön taas antoi uskallusta kokeilla ja tehdä. Kirjoittanuthan minä olen aina. Nyt löytyi se kombinaatio, joka sopi minun ilmaisutapaani mitä mainioimmin. Innostuin myös kuvaamaan, siirtämään kuvia blogiini, oppimaan kantapään kautta. Tuntui kivalta. Ja kumma – aina jonkun ajan päästä tulee tunne, että on pakko kirjoittaa. Joku kivi kengässä alkaa vaivata niin, että sormet etsiytyvät koneelle.
Joskus joku kommentoi. Joskus saan muulla tavalla kommentteja kirjoittelusta. Toisinaan olen saanut laajempaakin keskustelua aikaan. Useimmiten purkanut omia ajatuksia ilman sen kummempaa.
Noissa teemoissa huomaan myös jonkinlaista pysyvyyttä. Sitä saman tynnyrin raapimista, mistä Leonard Cohen puhuu albumillaan ”Old Ideas”. Vapaa sivistystyö ja sen tulevasiuus on jatkuva ajattelun ja huolen aihe. Samaten kestävä kehitys. Mitenkä oikein sen kanssa tulisi edetä, että asian merkitys tulisi ymmärretyksi. Radiossa puhuu juuri Antarkitiksella työskentelevä ilmatieteen laitoksen tutkija: jäätiköt sulavat nopeammin kuin ikinä on ajateltu! Mitä sitten voidaan tehdä? Tehdä niitä tekoja, joilla kasvihuonekaasuja vähennetään. Se tarkoittaa asumista, liikkumista ja ruokaa. Edelleen sama resepti. Näiden mukaan mm. Tuuli Kaskinen Demos Helsingistä päivitti esityksensä Dohan ilmastokokouksen jäljiltä. Ne kannattaa etsiä käsiin vaikka FB:n kautta.
Lopetin ensimmäisen bloggaukseni 2009 Kirsi Kunnaksen Meritähti-runoon. Silloin tunsin olevani ahdistavassa kiireessä, paljon vastuun painoa päällä. Pyysin apuun työkavereita, että jaksan. Tämä kaikki on tapahtunut. Keventynyt työ mahdollistaa jopa ajattelun;-)






Opistolla on menossa pajaviikonloppu. Kun tähän koneen äärelle istahtaa ja pysähtyy pohtimaan kaikkea sitä mihin on ehtinyt mukaan, liikahtaa mielessä ensimmäisenä jonkinlainen ilo ja sen perään vähän hätäkin: vaikka taaskin oli upeita alustajia ja ajattelemaan pistäviä oppimissessioita, meitä edelleen oli mukana kohtuullisen pieni joukko. Sellaisia alustuksia mitä nyt saatiin kuulla opetusaineiston sisällöistä ja materiaalien käytöstä erilaisissa opetus-ja oppimistilanteissa, myyteistä ja oppimisen tulevaisuudesta oli todella monella tapaa opettavaista ja tärkeää asiaa tulla jaetuksi.
Reksiblogi 18.8.2010
Osallistuin tiistaina Arbiksella pidettyyn seminaariin. Teemana oli Maailma Kööpenhaminan jälkeen. Tilaisuus oli päätös VISIO:n “Ilmastonmuutos vapaan sivistystyön haasteena” – täydennyskoulutuskokonaisuudelle, joka toteutettiin viime vuoden puolella.
Tuoreet kommentit